sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Fjodor Dostojevski: Talvisia merkintöjä kesän vaikutelmista

Talvisia merkintöjä kesän vaikutelmista oli löytö! Siis löytö Dostojevski-fanille. Luulin lukeneeni lähes kaiken, mitä Dostojevskilta on julkaistu suomeksi, mutta sitten löysin tämän kirjan Akateemisen kirjakaupan ALEsta. Ehkä en ollut huomannut kirjaa aiemmin, koska sen on julkaissut Eurooppalaisen filosofian seura ry, eikä joku tavallinen kustantamo.

Heti ensimmäinen virke imaisi minut dostojevskilaiseen maailmaan.
"Montako kuukautta olette jo minulle tolkuttaneet, rakkaat ystäväni, että minun olisi pian kuvailtava teille vaikutelmiani ulkomailta aavistamatta, että pyynnöllänne ajatte minut umpikujaan."
Virkkeestä käy ilmi, että Talvisia merkintöjä kesän vaikutelmista on matkakertomus. Siitä ei kuitenkaan kannata etsiä kuvailuja nähtävyyksistä tai muuta vastaavaa tavanomaista. Dostojevskin matkakirja on pohdiskelua venäläisten suhteesta Länsi-Eurooppaan sekä eurooppalaisten, lähinnä saksalaisten ja ranskalaisten, analysointia.

Dostojevski kirjoittaa paikoin humoristisesti ja ironisesti. Esimerkiksi ranskalaisista
"Ranskalaista, siis pariisilaista (ovathan kaikki ranskalaiset pohjimmiltaan pariisilaisia) ei voi milloinkaan saada luopumaan uskostaan, että hän on numero yksi koko suuressa maailmassa. Sivumennen sanoen, suuresta maailmasta Pariisin ulkopuolella hän tietää melko vähän. Eikä hän paljon haluakaan tietää."
Muutenkin pisimpään hän viihtyy ranskalaista porvaristoa kuvatessaan. Siinä jaksossa on paljon sellaista rahan ja tavaran keräämiseen liittyvää asiaa, joka pitää paikkansa nykyäänkin, eikä vain 1800-luvun ranskalaisista puhuttaessa.

Kirjassa on kaksi Dostojevskin kirjoitusta. Talvisia merkintöjä kesän vaikutelmista on alun perin julkaistu Dostojevskin omassa aikakauslehdessä Vremja vuonna 1862. Lyhyempi Pieniä kuvia matkan varrelta (1874) irvailee venäläiselle yläluokalle. Siinä näkyy Dostojevskin tarkkuus ihmisten havainnoijana.

Lisäksi kirjassa on filosofi Vladimir Solovjovin Kolme puhetta Dostojevskin muistolle (1880-luvulta) ja suomentaja Tiina Kartanon pitkähkö johdanto Eurooppalaisen filosofian heijastus Venäjälle: Dostojevski ja Solovjov. Luin ensin Dostojevskin omat kirjoitukset ja sitten muut. Suomentaja on tehnyt tässä kirjassa suuren työn. Dostojevskin ja Solovjovin kirjoituksiin hän on liittänyt runsaasti huomautuksia, jotka ovatkin tarpeellisia. Esimerkiksi monista henkilöistä, joihin viitataan, ei ole tullut yhtä tunnettuja kuin Dostojevskista itsestään. Omassa tekstissään Kartano kirjoittaa Dostojevskin filosofiasta, mutta esimerkiksi myös suomalaisten ja venäläisten eroista Dostojevskin lukemisessa.

Fjodor Dostojevski: Talvisia merkintöjä kesän vaikutelmista
Suomentanut Tiina Kartano
Europpalaisen filosofian seura ry / niin & näin 2009. 212 s.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Martin Suter: Ein perfekter Freund

Ostin Martin Suterin kirjan Ein perfekter Freund (täydellinen ystävä) viime kesänä Zürichistä. Tapani mukaan halusin ostaa ainakin yhden kohdemaan kirjan. En tuntenut Suteria ennestään. Valitsin kirjan sillä perusteella, että sen teksti näytti sellaiselta, että pystyn lukemaan sitä.

Martin Suter kirjoittaa saksaksi. Hän on julkaissut useita romaaneja, joita on käännetty monelle kielelle, ei kuitenkaan suomeksi. Joitakin hänen kirjojaan, esimerkiksi juuri Ein perfekter Freund, on filmattu. Suter on myös kolumnisti ja käsikirjoittaja.

Kirjan alku ei ole kovin omaperäinen. Tutkiva journalisti Fabio Rossi herää sairaalassa, eikä tiedä, miksi on siellä, eikä tunnista naista, joka käy katsomassa häntä. Fabio on saanut iskun päähänsä. Iskun seurauksena hän ei muista mitään viidenkymmenen päivän ajalta. Kun Fabio pääsee sairaalasta, hän alkaa täyttää muistinsa aukkoa. Menneitä kadonneita päiviä etsiessään hän tutustuu tuntemattomaan itseensä. Kirjassa on lauseita kuten "Fabio oli muuttunut taas itselleen hiukan tuntemattomammaksi.", "Nyt hän kysyi itseltään, kumpi on pahempaa: muistaa vai unohtaa.", "Hän tunsi itsensä vieraaksi omassa elämässään." (käännökset minun).

Ein perfekter Freund tulkitaan ilmeisesti usein rikosromaaniksi. Ennen loukkaantumistaan Fabio on ollut kollegansa Lucas Jägerin (täydellisen ystävän) kanssa suuren jutun jäljillä. Kysymys on prioneista ja Sveitsin ylpeydestä, suklaan tuotannosta. Kun Fabio alkaa tutkia juttua uudelleen, hän tekee hämmästyttäviä löytöjä. Suurimmat paljastukset koskevat kuitenkin häntä itseään, eivätkä ole aina miellyttäviä.

Ein perfekter Freund oli minusta mielenkiintoista luettavaa. Suurin syy oli kirjan kotimaa. En edes muista, olenko lukenut aiemmin muita sveitsiläisiä kirjoja kuin Johanna Spyrin Pikku Heidi -kirjat.

Martin Suter: Ein perfekter Freund
Diogenes Taschenbuch 2003. 338 s.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Juhani Aho: Hellmannin herra

Hellmannin herra on edesmenneen anoppini kirjoja. Löysin sen siivotessani kirjahyllyjä. En edes muistanut, että meillä on tällainen kirja. Minulla on tällä hetkellä kesken kaksikin hidaslukuista kirjaa, mutta en malttanut olla lukematta Hellmannin herraa, kun se osui käteeni. Kirjaa piti käsitellä lukiessa varovaisesti. Meillä oleva kappale on ensipainos vuodelta 1886.

Hellmannin herra on pahansisuinen ja saita ison talon isäntä. Hän menee verotuslautakunnan (takseerauslautakunnan) eteen ja kimpaantuu hänelle määrätystä verosta niin, että haukkuu yksittäisiä lautakunnan jäseniä ja lopuksi koko porukan.
"Te o'otte jokainen niitä pitäjän suurimmia rahjuksia, tuppeliineja, herrain hännän kannattajia, köyhiä rottia, luunpurijoita, toisen tavaran tonkijoita - sikoja!"
Lautakunnan puheenjohtaja ja vallesmanni uhkaavat haastaa herra Hellmannin käräjille kunnianloukkauksesta ja saavat hänet ansaan: Hän joutuu maksamaan isot kestit paikkakunnan silmäätekeville. Loppujen lopuksi herrat ovat kuitenkin samalla puolella ja kaiken kustantaa köyhä arentilainen. " - ei ole köyhällä puolta .. ja tokkopa tulleekaan."

Hellmannin herran lisäksi kirjassa on lyhyt ironinen tarina Esimerkin vuoksi. Siinä nuori pappi harmistuu raittiusseuraan liityttyään ystävänsä naljailuun ja päättää lopettaa ruokaryyppyjen oton lisäksi myös tupakoinnin. Tupakkalakkoa kestää kaksitoista tuntia...

Hellmannin herra oli minulle täysin tuntematon Ahon kirja. Se on julkaistu kaksi vuotta Rautatien jälkeen. Siinä on ahomaista kieltä ja yhteiskuntakritiikkiäkin. Hellmannin herra olisi sopinut luettavaksi viime vuonna, Ahon juhlavuonna, mutta hyvä sekin, että tuli luetuksi nyt.

Juhani Aho: Hellmannin herra. Esimerkin vuoksi.
Werner Söderström 1886. 114 s.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja

Kazuo Ishiguron Yösoittoja koostuu viidestä kertomuksesta. Musiikki on mukana niissä kaikissa. On ravintoloissa turisteille soittavia muusikoita, jazz-saksofonisti, klassista musiikkia soittava sellisti, vanheneva iskelmälaulaja, lauluja tekevä nuori mies ja vanhaa jazzia (tyyliin Sarah Vaughan, Chet Baker) rakastaneet entiset opiskelukaverit.

Kertojana tarinoissa on sivustakatsoja, joka on itse enemmän tai vähemmän mukana tapahtumissa. Ainoastaan nimikertomuksessa Yösoittoja kertoja on itse päähenkilö. Viimeistä tarinaa Sellisti lukuun ottamatta aiheena on pitkän avioliiton (mahdollinen) hajoaminen.

Varsinainen teema lienee elämän tavoitteiden saavuttaminen. Ja millä keinoin tavoitteisiin ollaan valmiita pyrkimään. Esimerkiksi kertomuksessa Come Rain or Come Shine mies epäilee, ettei vaimo ole tyytyväinen hänen menestykseensä ja kutsuu avioparin vanhan yhteisen ystävän kylään eräänlaiseksi vertailukohteeksi, näytteeksi ihmisestä, joka on epäonnistunut elämässä. Tarinan päättävässä vieraan ja vaimon keskustelussa vaimo sanookin
"... huoneessa on paljon muita ihmisiä. Heiltä ei saa rauhaa. He huutelevat ja vilkuttavat ja tekevät vaikka mitä kiinnittääkseen huomion. 'Huh! Et kai sinä nyt tuohon tyydy? Voit saada paljon paremmankin. Katso vaikka tuonne!'"
Kertomuksessa Yösoittoja saksofonisti kuuntelee muiden houkutuksia ja menee kauneusleikkaukseen saadakseen uransa nousuun ja vaimonsa takaisin. Hän epäilee välillä itsekin, mitä on tekemässä.
"Se oli tieto, joka symboloi moraalisen rappioni syvyyttä paremmin kuin mikään muu. Edellisellä viikolla olin ollut jazzmuusikko. Nyt olin enää säälittävä huora, joka leikkautti naamansa päästäkseen ryömimään tämän maailman Lindy Gardnereiden perässä halpahintaiseen julkisuuteen."
Pidin eniten ensimmäisestä tarinasta nimeltä Iskelmähurmuri. Sen öinen alakuloinen tunnelma sopi odotuksiin, joita sain kirjan alkuperäisestä englanninkielisestä nimestä Nocturnes. Muuten kertomukset ovat kovin pieniä, eivätkä jättäneet minuun mitään erityistä jälkeä, toisin kuin Ishigurolta aiemmin lukemani Me orvot ja Pitkän päivän ilta.

Yösoittoja ilmestyi suomeksi vuonna 2011 ja siitä on kirjoittanut moni, mm. Maria, Hanna, Anna Elina ja Jaana.

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja
Suomentanut Helene Bützow
Tammi 2011. 226 s.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura

Olen aina pitänyt Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirjoista. Niissä kuvataan realistisesti tavallista elämää nykyhetken Suomessa, rikosten ohella. Oikeuden jalopeura jatkaa kertomusta henkivartija Hilja Ilveskerosta. Ensimmäinen Hiljasta kertova kirja oli nimeltäänkin Henkivartija (2009).

Hilja Ilveskero -kirjat ovat tyypiltään erilaisia kuin Maria Kallio -kirjat. Nämä ovat lähempänä trillereitä ja varsin mielikuvituksellisia. Henkilögalleriassa on Yhdysvalloissa henkivartijaksi kouluttautuneen Hiljan lisäksi venäläisiä liikemiehiä ja rikollisia, virolainen poliisi ja munkki, suomalainen poliisi, joka ei tupakka-addiktionsa vuoksi suostu työskentelemään toimistossa, eurooppalaisen Eupolin agentteja, joista ei tiedä, kenen hyväksi he toimivat jne.

Henkivartija on hyvä lukea ennen Oikeuden jalopeuraa. Niin tiiviisti kirjat kuuluvat yhteen. Tapahtumat jäävät vielä osittain auki, ja takakannessa sanotaankin, että kyseessä on trilogia. Odotellaan siis kolmatta osaa.

Pidin Henkivartijasta enemmän kuin Oikeuden jalopeurasta, koska siinä tapahtui enemmän. Vaikka osa tapahtumista oli uskottavuuden rajoilla, niin minusta ne sopivat valittuun tyylilajiin. Oikeuden jalopeurassa oli jo vähän tyhjäkäyntiäkin Hiljan jumittuessa ystävänsä ravintolaan töihin ja kaivellessa omaa menneisyyttään. Ehkä kolmannessa osassa on taas enemmän toimintaa, samalla kun salaisuudet selviävät.
Oikeuden jalopeurasta ovat kirjoittaneet mm. Kirsi ja Amma.

Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura
Tammi 2011. 333 s.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Pamela Hawken: Ann, lentoemäntä (Tuntemattomat tyttökirjat -haaste)


Englantilainen Pamela Hawken kirjoitti 1950- ja 1960-luvuilla muutaman tyttökirjan ammateista, jotka olivat silloin uusia ja moderneja. Kirjan Ann, lentoemäntä lisäksi luin lapsena Hawkenin kirjan tv-kuuluttajasta. Netistä löysin, että sen nimi on Clare, televisiokuuluttaja. Suomessa molemmat kirjat on julkaistu Otavan Tyttöjen Kirjastossa.

Kirjan alussa Ann on haastattelussa, jossa valitaan tyttöjä lentoemäntäkurssille. Hyvän lentoemännän ominaisuuksia luetellaan seuraavasti:
"Pääasiassa ne olivat tahdikkuus, neuvokkuus, hyväntuulisuus, varmuus ja kylmäverisyys, se jokin ihmisen olemuksessa joka saa erilaiset ihmiset hyväksymään hänet, kyky olla päättäväinen ja kuitenkin ystävällinen, aina erehtymätön, kohtelias ja rauhallinen, niin ettei koskaan vastaisi hätäisesti tai pahantuulisesti, eikä esiintyisi epävarmasti tai hermostuneesti."
Kurssi kestää kahdeksan viikkoa. Sen jälkeen Ann pääsee töihin Etelä-Amerikan linjalle. Muutaman kuukauden kuluttua hänet valitaan niihin lentoemäntiin, jotka siirretään potkurikoneista uusiin suihkukoneisiin. Suihkukonetta kutsutaan suomennoksessa reaktiokoneeksi. Kirjan kuvaus koulutuksesta ja lentoemännän työstä 1950-luvulla vaikuttaa todenmukaiselta.  Lentäminen on muuttunut noista ajoista paljon. Lennot olivat pitkiä kaikkine välilaskuineen. Eikä lennoilla tarjoilla nykyisin kuuden ruokalajin aterioita!

Ann, lentoemäntä ei kuitenkaan ole pelkkää työn kuvausta. Ann vuokraa muutaman kurssikaverinsa kanssa omakotitalon. Tyttöjen yhteiselämää ja ystävyyssuhteita seurataan myös. Tytöt ovat taustoiltaan erilaisia. Ann on suhteellisen varakkaasta perheestä ja hän on aiemmin työskennellyt matkatoimistossa. Hänen parhaalla työkaverillaan skotti Marjoriella on sairaanhoitokokemusta. Eräs tytöistä on yrittänyt näyttelijän uraa. Hän saa pian potkut lennoilta myöhästelyjen vuoksi. Yksi vanhempi lentoemäntä on lentänyt ilmasiltakoneita toisen maailmansodan aikana, mutta sodan jälkeen naiset eivät enää saaneet lentää, joten piti tyytyä lentoemännän työhön.

Ann, lentoemäntä on pirteä kirja. Ilmeisesti Hawkenin kirjojen on ollut tarkoitus olla moderneja ja edistyksellisiä. Tarkoitusta vähän vesittää se, että aika moni Annin kurssin tytöistä - Ann mukaan luettuna - löytää kumppanikseen komean lentäjän. Alussa mainitsemassani kuuluttajakirjassa Clare muistaakseni päätyi yhteen ohjaajan kanssa.

Luin kirjan Ann, lentoemäntä Marian Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen.

Pamela Hawken: Ann, lentoemäntä
Suomentanut Kirsti Saikkonen
Otava 1955. 235 s.