torstai 28. kesäkuuta 2012

Vuosi täynnä ja 100. postaus!

Aloitin blogini tasan vuosi sitten ja tämä on sadas postaukseni. Juhlin syömällä kuvassa näkyvän jäätelöannoksen.

Kirjautuneiden lukijoiden määrä on noussut yli viidenkymmenen, mistä olen iloisesti hämilläni. On olemassa niin paljon hyviä kirjablogeja, joita pitävät alan ammattilaiset (tai ainakin lähes ammattilaiset), ja minä olen vain tavallinen lukija. Kirjoitan oman bloggaajaesittelyn, mutta vasta vähän myöhemmin. Arvonnankin jätän myöhemmäksi eli Nobel-palkintojen yhteyteen, kuten viime vuonna.

Minun oli tarkoitus keksiä tähän kirjoitukseen jotakin erikoista, mutta oleskeluni Saksassa lähestyy loppuaan ja työt vievät niin paljon aikaa, että en sitten keksinyt mitään. Liitän tähän vain listan viidestä suosituimmasta jutustani. Olen erityisen iloinen kahdesta ensimmäisestä. Tosin tulee mieleen, että luetaankohan Kafkaa ja Södergrania kouluissa…
  1. Franz Kafka: Oikeusjuttu
  2. Edith Södergran: Kultaiset linnut
  3. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
  4. John le Carré: Pappi lukkari talonpoika vakooja
  5. Lars Kepler: Hypnotisoija

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Ruth Rendell: The Vault

Olen lukenut useita Ruth Rendellin komisario Wexford -kirjoja ja pitänyt niistä. Myös Rendellin psykologiset trillerit ovat hyviä, jotkut niistä ovat jopa loistavia. Rendell oli joitakin vuosia sitten Helsingin kirjamessuilla ja kävin silloin kuuntelemassa hänen haastattelunsa.

The Vault on ilmestynyt viime vuonna. Komisario Wexford on ollut muutaman kuukauden eläkkeellä. Hän asuu edelleen Kingsmarkhamissa vaimonsa Doran kanssa, mutta he saavat käyttää kakkosasuntonaan tyttärensä Sheilan Lontoon talon vanhaa tallia, joka on muutettu asunnoksi. Wexford kaipaa työtään, vaikka nyt hänellä onkin tarpeeksi aikaa lukea. Kun häntä pyydetään ”neuvonantajaksi” hankalan tapauksen tutkintaan, hän suostuu heti.

Lontoolaisen talon vanhasta hiilikellarista on löytynyt neljä ruumista. Talo on nimeltään Orcadia Cottage, mutta se ei ole todellakaan mikään mökki. Yksi talon entisistä omistajista on perhe Silverman.
"The first autumn they spent at Orcadia Cottage the leaves on the Virginia creeper, which covered the entire front and much of the back of the house, turned from green to copper and copper to red and then started to fall off. Clay Silverman watched them settle on the front garden and the paving stones in the back. He was appalled by the red sticky sodden mass of leaves on which he and Devora slipped and slid and Devora sprained her ankle."
Lainauksessa kuvatulla kasvilla on oma osansa kirjan juonessa.

Löydetyistä ruumiista kolme on yli kymmenen vuoden takaa, yksi on tuoreempi. Niin vanhojen murhien selvittäminen on vaikeaa. Vihjeitä on vähän, mutta tietysti Wexford saa syylliset selville. Hieman epäuskottaviakin löytöjä ja tapaamisia jutun selvittämiseen tarvitaan. Lontoo ei ole Kingsmarkham, jossa vastaavat olisivat uskottavampia. Samoin oli outoa, että Wexford tuntui tutkivan tapausta välillä lähes yksinään. Hän tunsikin tarvitsevansa keskusteluja entisen työparinsa Mike Burdenin kanssa. Viimeisen murhan taustalla on eräs tämänhetkinen eurooppalainen yhteiskunnallinen ilmiö (en kirjoita tähän mikä, koska se paljastaisi osan kirjan juonta).

Alkupuolella The Vault tuntui ensin vähän junnaavan paikallaan, mutta sitten Wexfordin toisen tyttären yksityiselämään liittyvät tapahtumat piristivät kirjaa, niin vakavia kuin olivatkin. Pienistä moitteistani huolimatta The Vault on hyvin suositeltavaa luettavaa Rendellin kirjojen ystäville.

Tähän kirjoitukseen liittämäni kuvan otin edellisen postaukseni kirjakaupan kahvilassa.

Ruth Rendell: The Vault
Arrow Books 2012. 360 s.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kirjakauppani Saksassa

Saksassa viettämieni kuukausien aikana minusta on tullut Kaiserslauternin Thalia-kirjakaupan kanta-asiakas. Thalia on saksalainen kirjakauppaketju. Kysyin, saanko ottaa kaupasta kuvia, ja lupa annettiin iloisesti hymyillen.
 
Kaupassa on kolme kerrosta. Pohjakerroksessa myydään lehtiä, kortteja, matkamuistoja tms. sekä ajankohtaisia bestsellereitä. Ensimmäisessä kerroksessa on kaunokirjallisuus ja toisessa tietokirjat. Kun ensimmäiseen kerrokseen nousee rullaportaita, ensimmäisenä ovat edessä uutuuskirjat. Uusille pokkareille on oma hyllynsä. Uutuushyllyssä on ollut silloin tällöin suomalaisia kirjoja, kuvaa ottaessani Ilkka Remeksen Blutglocke (Ruttokellot).
 
Olen joissakin kirjoituksissani maininnut, että vieraskielisten kirjojen osasto on pieni. Suurin osa osaston kirjoista on englanniksi, jonkin verran on ranskankielisiä kirjoja. Minun kannaltani tarjonta oli pientä, sillä luen kirjat mieluiten suomeksi tai alkukielellä. En halua lukea kolmannella kielellä, esimerkiksi Mankellia tms. englanniksi.
 
Pidän Thalian ilmapiiristä. Siellä on lukupaikkoja, joissa voi kaikessa rauhassa istua ja lukea. Paras paikka on ensimmäisessä kerroksessa vesialtaan ja pikkuruisen suihkulähteen ympärillä. Ottamani kuvat eivät anna oikeaa käsitystä, koska lukupaikat ovat aina lähes täynnä, enkä halua liittää blogiin kuvia, joissa on vieraita ihmisiä. Toisessa kerroksessa on pieni kahvila, jossa voi lueskella kahvikupin tai viinilasin äärellä. Kahvilassa on tietysti pöytiintarjoilu. Sieltäkään en voinut ottaa kuvaa, koska asiakkaita on aina paljon. Kahvilassa on ikkunan edessä pitkä pöytä, josta on näkymä kävelykadulle. Istun usein juuri siinä.














perjantai 22. kesäkuuta 2012

Hermann Hesse: Der Zyklon

Hermann Hesse kuvaa kertomuksessa Der Zyklon todellista rajumyrskyä, joka 1. heinäkuuta 1895 tuhosi pahoin hänen kotikaupunkiaan Calwia. Seuraavana päivänä Hesse täytti 18 vuotta. Kertomus on ainakin jossain määrin omaelämäkerrallinen. Hesse oli tuohon aikaan oppipoikana mekaanikon verstaassa, kuten tarinan minäkertojakin.

Kertomuksessa ensimmäinen eroottinen kokemus vertautuu myrskyyn. Tyttö, joka tarjoaa kertojalle rakkauttaan, ei kiinnosta häntä, mutta kun ympäröivää maailmaa ravisuttaa raemyrsky (Hagelsturm), kertojan valtaa ”mykkä, ahdistava rakkausmyrsky” (Liebessturm).

Myrsky tuhoaa paikat, joihin liittyvät nuorukaisen rakkaimmat muistot. Vanhat puut repeytyvät maasta juurineen. Lapsuus päättyy myrskyyn. ”Zwischen mir und meiner Kindheit war eine Kluft aufgebrochen, und meine Heimat war nicht die alte mehr.” (Minun ja lapsuuteni väliin oli revennyt kuilu, eikä kotiseutuni ollut enää entinen.”) 

Kävin keväällä Calwissa ja liitin tähän kirjoitukseen kuvan Calwin kirkon tornista, jonka Hesse mainitsee kertomuksessaan parikin kertaa.

Hermann Hesse: Der Zyklon. Julkaistu 1916, 22 s.
Eri kirjailijoiden kertomuksia sisältävästä kirjasta Geschichten über die Liebe. Piper 2009.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Alexandra Potter: Me and Mr Darcy

Me and Mr Darcy on kokonaan normaalin lukualueeni ulkopuolella. Se on aikuisten satu. Jos se olisi elokuva, tyylilaji olisi romanttinen komedia. Miksi sitten luin sen? Nimen vuoksi! Vaikka en kuulukaan niihin naisiin, joiden mielestä Mr Darcy on maailmankirjallisuuden seksikkäin mies.
 
New Yorkissa asuva Emily lähtee viikon mittaiselle Jane Austen -kiertomatkalle Englantiin. Hänen paras ystävänsä Stella yrittää houkutella häntä Meksikoon huvittelemaan, mutta Austen-fani Emily valitsee toisin. Hän vastaa työnään hyvästä perinteisestä kirjakaupasta, ja kirjan alussa on lupaava kuvaus Emilyn tuntemuksista, kun hän tulee töihin.
”I always think stepping through that door is a bit like stepping through the wardrobe and into Narnia. Outside is the hectic buzz of everyday New York, but as the bell chimes to greet your arrival, you leave reality behind and enter a world of your imagination.”
Mutta kun Emily saapuu Englantiin, kertomus on jonkin aikaa niin hömpähtävä, että sen lukeminen on … ei nyt suorastaan tuskallista, mutta sinnepäin. Juoni on alusta alkaen selvä, mutta se kai kuuluu tämän lajin kirjoihin. Eläkeikäisten naisten lisäksi matkalla on mukana juttua tekemässä toimittaja Spike, joka on Emilystä aluksi aivan vastenmielinen. Mr Wickhamkin löytyy ja jos lukija ei sattuisi tuota ymmärtämään, niin se osoitetaan lainauksella Ylpeydestä ja ennakkoluulosta.
 
Miksi kirjan nimi on Me and Mr Darcy? Siksi, että Mr Darcy on ollut Emilyn haave siitä alkaen, kun hän pikkutyttönä luki Ylpeyden ja ennakkoluulon ensimmäisen kerran, ja siksi, että nyt hän tapaa Mr Darcyn. Ensimmäinen tapaaminen on Chawton Manorissa, jossa Jane Austen asui elämänsä viimeiset vuodet ja viimeinen BBC:n Ylpeyden ja ennakkoluulon Pemberleynä käyttämässä Lyme Hallissa. Emilyn haaveet toteutuvat: hän tapailee Mr Darcya!
 
Rasittavinta kirjassa oli, että Emily on kirjoitettu niin hupsuksi, että ”oikea” Mr Darcy ei olisi jaksanut hänen seuraansa muutamaa minuuttia kauempaa. Jonkinlainen teemakin kirjasta löytyy. Se selviää Emilyn ja Mr Darcyn viimeisestä keskustelusta.
’May I enquire one more thing?’ he says, and he says it with such formality that I feel a bitter-sweetness. Despite everything that’s happened, I’m going to miss Mr Darcy.
‘Of course.’  I smile, and then with slight trepidation add, ‘Ask me anything.’
There’s a pause as he composes himself and then: ‘What does he have that I don’t?’
‘He is real.’
Alexandra Potter: Me and Mr Darcy
Hodder and Stoughton 2007. 340 s.


torstai 14. kesäkuuta 2012

Sue Grafton: V is for Vengeance

Olen lukenut jonkin verran Graftonin aakkosdekkareita. V is for Vengeance on ilmestynyt viime vuonna. Kovin monta aakkosta ei ole enää jäljellä.

Kirjojen päähenkilö on yksityisetsivä Kinsey Millhone, joka toimii kuvitteellisessa Santa Teresan pikkukaupungissa Kalifornian rannikolla. Tapahtuma-aika on 1980-luku. Ensimmäinen aakkosdekkari, A is for Alibi, ilmestyi 1982. Olen lukenut jostakin Graftonin haastattelusta, että hän haluaa pitää toiminnan 80-luvulla. Ei ollut kännyköitä, eikä tietokoneitakaan sillä tavoin kuin nykyisin. Kännykät ovat muuttaneet dekkareiden kirjoittamista.

V is for Vengeance lähtee prologin jälkeen liikkeelle myymälävarkaudesta, jota Kinsey todistaa. Päästyään pois pidätyssellistä varas, yli 60-vuotias nainen, tekee itsemurhan hyppäämällä sillalta. Hänen tuore kihlattunsa ei usko itsemurhaan ja palkkaa Kinseyn tutkimaan tapausta. Jutussa on mukana gangsteriperhe, rikas miehensä pettämä kotirouva, korruptoitunut poliisi sekä entinen vankilakundi, joka pitää Kinseytä ystävänään.

Pitkäksi (yli 500 sivua) kirjaksi siinä tapahtuu aika vähän. Aiempia aakkosdekkareita lukeneille kaikki on tuttua. Ihan jokaista vaatteiden vaihtoa tai ateriaa ei tarvitsisi kuvailla. Eikä nimetä kaikkia katuja, joita pitkin Kinsey ajaa Mustangillaan (ei siis enää kuplalla).
I debated an act of civil disobedience. Instead, I continued up Chapel, thinking to turn left at the next cross street, which was also blocked. This felt like a cruel hoax, but was more likely part of a public-works rehabilitation project relegated to off-hours instead of a plot cooked up specifically to inconvenience me. At the next block up, the street was open but marked one-way, the arrow urging me most emphatically to the right when I wanted to turn left.
Ostin kirjan lentokone- ja junalukemiseksi. Sellaiseksi se kelpaa hyvin.

Sue Grafton: V is for Vengeance
Pan Books 2012. 529 s.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste

Sain blogeja kiertävän Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen Kirjanaiselta. Kiitos! Tähän haasteeseen osallistun mielelläni.

Kirjanainen haastoi minut lukemaan Barbara Kingsolverin kirjan Myrkkypuun siemen. Kirjailija on minulle täysin tuntematon, joten valinta sopii haasteen ideaan loistavasti. Kestää jonkin aikaa, ennen kuin luen kirjan, koska olen vielä Saksassa. Mutta yritän vastata haasteeseen kesän aikana. Kirjanaisen blogi on aika uusi, joten oman haastekirjani valitseminen hänelle on hieman hakuammuntaa. Kuitenkin, kun minut haastaa, on vaarassa joutua lukemaan jotakuta nobelistia. Haastankin Kirjanaisen lukemaan Luigi Pirandellon novelleja, jommankumman kokoelman, Sitruunoita Sisiliasta tai Ahdas frakki. Molempia on hyvin saatavilla kirjastoista.

En ainakaan huomannut, että Kujerruksia-blogin Linneaa olisi vielä haastettu. Linnea näyttää lukevan enimmäkseen aika uutta kirjallisuutta, joten tässä hänelle luettavaksi vanha nobelisti: Sigrid Undsetin Ida Elisabet. Löytyy Helsingin kirjastoista HelMet-järjestelmän mukaan.

Tässä vielä marjikselta lähteneen haasteen säännöt:

1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan. 
2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi. 
3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle.

Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Peter Watson: Crusade

Nimestään huolimatta Crusade ei kerro vanhoista ristiretkistä. Siinä eräänlaista ristiretkeä tekee vasta valittu paavi. Kirja on julkaistu 1987 ja tapahtumat on sijoitettu sunnilleen samaan aikaan. Paavi Thomas on yhdysvaltalainen, joten hänen esikuvanaan ei ole kukaan oikea paavi.
 
Sisiliassa tapahtuu maanjäristys ja apu viipyy. Pahiten kärsineen kaupungin pormestari syyttää valtiota ja kirkkoa hidastelusta. Paavi saa ajatuksen myydä yhden Vatikaanin arvokkaista tauluista ja käyttää rahat maanjäristyksen uhrien auttamiseen ja kaupungin jälleenrakentamiseen. Hän valitsee myytäväksi yhden Rafaelin madonnatauluista. Myynnin saa järjestettäväkseen lontoolaisen huutokauppakamarin edustaja David Colwyn, joka on kirjan varsinainen päähenkilö. Taulu myydään vaikuttavalla 47 miljoonan punnan hinnalla.
 
Kaikki näyttää sujuvan ongelmitta tähän asti. Paavi kuitenkin innostuu menestyksestään ja päättää myydä joukon Vatikaanin taideaarteita ja perustaa rahoilla säätiön, jonka tuotot käytetään hyväntekeväisyyteen. Paavin valitsemien kohteiden listasta näkee heti, että nyt tulee ongelmia. Paavin hyväntekeväisyysprojekti johtaa kansainvälisen mittaluokan poliittisiin riitoihin, lähes sotaan kahden Keski-Amerikan valtion välillä, IRA:n toiminnan elpymiseen ja mafian kostotoimenpiteisiin. Osassa maailmaa paavia pidetään lähes pyhimyksenä, osassa (läntisessä maailmassa ja varsinkin USA:ssa) hankaluuksia aiheuttavana amatöörinä.
 
David Colwyn on mukana huutokauppojen järjestäjänä, mutta myös katolisena ja yhtenä paavin luottohenkilöistä. Colwynin siviilielämä kietoutuu mukaan tapahtumiin.
 
Kirjan kannessa lukee, että se on ”A masterpiece of an art-world thriller”. Trilleriksi Crusade ei ole kovin jännittävä. Se olisi hyötynyt tiivistämisestä. Vanhan taiteen ystävästä on varmasti mukava lukea Caravaggioista, Tizianeista, Veroneseista ym., mutta kuvitteellisenkin paavin päätöstä myydä Michelangelon veistos Pietà on mahdoton uskoa.
 
Kirjan puolesta on sanottava, että se saa lukijansa pohtimaan asioita, toisin kuin monet trillerit. David Colwynin keskustelu 13-vuotiaan poikansa kanssa on kuvaava.
Then Ned said, ’I don´t believe in religion. It doesn´t tell you things. It doesn´t help you to understand things.’
‘But at least you enjoyed meeting the Pope.’
‘That was great. But all the money the Pope gives away, dad. The fund thing you work for. It´s terrific and you´ve got to do it, but it´s bound to go wrong.’
‘How can you be so sure?’
‘Charity can’t replace politics, Dad.’
Peter Watson: Crusade
Headline 1988. 502 s.