lauantai 29. syyskuuta 2012

14 Billions Taidehallissa


Kirkkaan valkoinen huone
täynnä mustaa hämähäkinverkkoa
tai maailmankaikkeutta.
Vieressä musta huone ja siellä
valkoisiksi valaistut oikeat hämähäkinverkot
pienet maailmankaikkeudet.

Tomás Saracenon teos 14 Billions (Working Title) Helsingin Taidehallissa kiinnosti minua heti, kun huomasin sen. Kävin katsomassa näyttelyn vasta eilen ja siis juuri ehdin. Näyttely on auki ensi keskiviikkoon 3.10 saakka.

Seuraava lainaus on suoraan Taidehallin esittelystä. " 14 Billions (Working Title) on 16-kertaisesti suurennettu, köysistä solmittu mustan lesken verkko, joka koostuu kymmenistä tuhansista solmuista." Nimi 14 Billions tulee kosmologien tämänhetkisestä maailmankaikkeuden iän arviosta 14 miljardia. Toinen lainaus: "  ‒ mahdollinen tapa mallintaa universumin rakentumista on hämähäkinverkon kaltainen kestävä, joustava, jatkuvasti laajentuva ja uudelleen rakentuva verkosto."

maanantai 24. syyskuuta 2012

Arnaldur Indriðason: Mies järvessä


Arnaldur Indriðason on islantilainen dekkaristi. Hänen kirjansa ovat olleet suosittuja ja ne ovat keränneet runsaasti erilaisia palkintoja. Olen lukenut aikaisemmin kaksi Arnaldurin dekkaria, Rämeen, josta hän sai Lasiavain-palkinnon vuonna 2002, ja pari vuotta myöhemmin ilmestyneen Ääni kuin enkelin. Ne olivat niin ankeita, että päätin olla lukematta lisää Arnalduria, mutta tulin nyt kuitenkin lainanneeksi tämän Mies järvessä.

Ankeus tulee päähenkilö Erlendurin henkilökohtaisesta elämästä. Hän on poliisi, lyhyen epäonnistuneen avioliiton jälkeen eronnut. Kahdesta lapsesta tytär Eva Lind on kurjaan jamaan päätynyt narkomaani ja poikaan, Sindriin, Erlendurilla ei ole oikeastaan minkäänlaista suhdetta. Erlendur syö mikroaterioita ja asuu ankeassa kerrostalohuoneistossa, jonka verhoja hän pitää kiinni, jotta valo ei pääsisi sisään. Yksinäisyydessään hän lukee tositarinoita islantilaisista katoamisista. Hän on joutunut pienenä pikkuveljensä kanssa lumimyrskyyn, josta hän selvisi, mutta johon pikkuveli katosi. Se on Erlendurin elämän suuri trauma. En oikein ymmärrä, miksi rikoskirjojen päähenkilöt kirjoitetaan usein näin surkeiksi. Kirjassa Mies järvessä Erlendurin elämään tulee onneksi positiivinen käänne, jos hän nyt vain tarttuu mahdollisuuteensa.

Kirja alkaa, kun Kleifarvatn-järven vesi laskee harvinaisen paljon ja pohjasta paljastuu luuranko. Ruumis on ollut vedessä 70-luvulta saakka ja sen pääkallossa on reikä, joten kyseessä lienee murha. Jäljet johtavat 50-luvulle ja Itä-Saksassa Leipzigissa opiskelleisiin islantilaisiin sosialisteihin. Erlendur ja hänen työtoverinsa Elínborg ja Sigurður Óli joutuvat heille outoihin tutkimuksiin, ottamaan yhteyttä suurlähetystöihin ja ihmettelemään, onko ollut sellaista olentoa kuin islantilainen vakooja.

Kirjan rakenne on nykydekkareille tyypillinen. Poliisit lähestyvät tapahtumia nykyajasta taaksepäin, ja välillä seurataan yhden Leipzigissa olleen kertomusta, joka vie samoihin tapahtumiin toisesta suunnasta. Erlendurin kadonneisiin liittyvällä päähänpinttymällä on oma osansa ratkaisun löytymisessä. Varsinainen ”Kuka sen teki” -dekkari Mies järvessä ei ole. Totuus paljastetaan vähitellen.

Lyhyt lainaus kirjan alkupuolelta kertoo, millaisen vaikutelman ihmiset saavat Erlendurista.
”Ovella oli kaksi miestä. Toisesta näki ettei hän ollut onnellinen, hänellä oli kummallisen surumielinen ilme kasvoillaan."

Arnaldur Indriðason: Mies järvessä
Suomentanut Seija Holopainen
Blue Moon 2007. 315 s.
Islanninkielinen alkuteos Kleifarvatn, 2004

lauantai 22. syyskuuta 2012

Anita Brookner: Perhe ja ystävät


Perhe ja ystävät on jo kolmas Anita Brooknerin kirja, josta kirjoitan. Aiemmat ovat Päivät Pariisissa ja Rantahotelli. Pidän Brooknerin tiiviistä kirjoitustyylistä, jolla hän luo aivan omanlaisensa tunnelman.

Kirjan perhe muodostuu tehtailijan leskestä Sofkasta (Sophie) ja hänen neljästä lapsestaan: Frederick, Mimi (Mireille), Betty (Babette) ja Alfred. Sisarukset ovat kertomuksen alkaessa 30-luvulla iältään kahdenkymmenen molemmin puolin.
” Minusta on täysin soveliasta ja tosiaan Sofkalle luonteenomaista, että hän on nimittänyt poikansa kuninkaiden ja keisareiden mukaan ja tyttärensä aivan kuin nämä olisivat henkilöitä jossakin musiikkihupailussa. Heidän roolinsa määräytyivät tällä tavoin."
Frederick on naisten mies. Mimi on kiltti ja sääntöihin sopeutuva. Sen sijaan Bettyssä on särmää ja omaa tahtoa. Nuorin, Alfred, joutuu kantamaan vastuun tehtaasta ja perheen taloudesta.

Tässäkin Pariisi on vapauden symboli samoin kuin kirjassa Päivät Pariisissa. Kun Betty irtaantuu perheestä ja tavallaan karkaa, hän menee Pariisiin.

Kun sisarusten kohtaloita seurataan, päädytään surumieliseen toteamukseen, että elämä menee, miten menee. Nuoruuden lupaukset ja odotukset eivät toteudu. Loppujen lopuksi Frederick on onnellisin, vaikka ei hänkään tavalla, jota hänen äitinsä odotti.

Seuraavat Brooknerin lauseet kuvaavat kirjaa ja henkilöhahmoja.
Alfred: ”Hänen niskoilleen on sälytetty niin valtava määrä hyvää käyttäytymistä, että hän on tuntenut muuttuvansa ikäväksi ja neutraaliksi, tuhotuksi itsenäisenä olentona."
”Ei, paikan epäsankarillisuudella Frederick ymmärtää itse tarkoittavansa sen ikävyyttä, sen avosydämisyyden puutetta, sen ulkoisen loiston puuttumista." (Epäsankarillinen paikka on Lontoo.)
Mimi: ”Ja mielessä kyti aina tuo epäilys,   että hyvät elävät onnettomina elämänsä loppuun saakka."

Anita Brookner: Perhe ja ystävät
Suomentanut Anja Haaglund
Otavan kirjasto 1987. 201 s.
Englanninkielinen alkuteos Family and Friends, 1985
 

maanantai 17. syyskuuta 2012

Camilla Läckberg: Merenneito


Koska luen paljon dekkareita, on kummallista, etten ollut lukenut yhtään Camilla Läckbergin kirjaa. Huomasin kirjablogeista, että Merenneitoa on luettu paljon ja kehuttu, joten kun kirja oli nostettu esille kirjaston jännityshyllyssä, lainasin sen.

Merenneidosta on kirjoittanut niin moni, että laitan tähän vain muutaman vaikutelman. Kirjan kerronta vuorottelee nykyajassa ja menneessä. Menneitä tapahtumia kuvaavat jaksot ovat välillä tunnelmaltaan hyytäviä. Joissakin kohdissa huomasin pidättäväni hengitystä. Nykyajan rikostutkimuksen kuvauksessa on alussa löysää (vähän jopa turhaakin) tekstiä, mutta loppua kohti tiivistyy.

Siitä en pitänyt, että joidenkin asioiden kertomista lukijalle lykättiin. Poliisi sai tietoonsa jotakin tärkeää, se sanottiin, mutta lukijalle ei kerrottu, mitä. Asia paljastettiin vasta myöhemmin. Toinen minua kiusannut seikka oli tutkimusta johtaneen poliisin Patrikin vaimon Erican jatkuva – ja menestyksekäs - sekaantuminen tutkimuksiin. Se oli epäuskottavaa.

Lasten kaltoin kohtelu, narsismi, pettäminen, nykyaikainen mediajulkisuus ym. – aiheita on paljon. Ja tietenkin tärkeimpänä hienosti käsitelty rikosten taustalla oleva syy, jota en tähän kirjoita, jos vielä sattuisi olemaan joku, joka ei ole Merenneitoa lukenut.

Vaikka tuossa edellä löysin arvosteltavaakin, Merenneito on hyvä dekkari. Perusteellisemman arvion löytää esimerkiksi Järjellä ja tunteella -blogista, jossa on myös linkkejä muihin kirjoituksiin.

Camilla Läckberg: Merenneito
Suomentanut Outi Menna
Gummerus 2011 (3. painos). 486 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Sjöjungfrun, 2008

lauantai 15. syyskuuta 2012

Hanan al-Shaikh: Kaukana Lontoossa


Kirjassa kerrotaan kolmesta arabista Lontoossa. Lamis on alun perin Irakista. Hän on joutunut pakenemaan sieltä jo lapsena perheensä kanssa. Hänen vanhempansa ovat pakottaneet hänet naimisiin rikkaan Lontoossa asuvan arabin kanssa. Nyt Lamis on eronnut. Hän on yrittänyt uutta elämää Dubaissa, mutta siellä on tullut ongelmia. Kirjan alussa hän palaa Lontooseen. Amira on Marokosta. Hän on korkean tason ilotyttö, mutta nyt pikku hiljaa pulskistumassa ja vanhenemassa. Samir on libanonilainen homoseksuaali. Homoudesta huolimatta hänellä on Beirutissa vaimo ja viisi lasta.

Lamis on koko kirjan ajan hämmentynyt ja päättämätön. Hän on ollut miehensä ja anoppinsa vallan alla. Nyt hän haluaisi päästä sisälle englantilaiseen elämään, mutta ei tiedä, miten. Hän ja englantilainen Nicholas ovat rakastuneet, mutta Lamis ei osaa päättää, muuttaako yhteen Nicholasin kanssa, eikä edes, tutustuttaako tämän poikaansa.
”Mitä minulla on tekemistä kaiken tämän kanssa? Mitä minä annan tälle paikalle, muuta kuin hämmennykseni ja askelteni kaiun, vaaliuurnan peruuttamattoman kolahduksen? Kuinka minä pääsisin tämän paikan sydämeen? Kuinka saisin sen näkemään itseni?"
Amiralle Lontoo merkitsee keinoa tehdä rahaa ja nostaa elintasoa. Samirille Lontoo on vapautta. ”Totuus oli, että Lontoo merkitsi vapautta, jota saattoi hengittää.” Samirin mukana kulkee pieni apina, johon liittynee symboliikkaa, jota en ymmärtänyt.

Kaukana Lontoossa on päältä kepeä, mutta pinnan alla on syvempiä virtauksia. Amiran ja Samirin hahmot on kirjoitettu alussa humoristisiksi, mutta myöhemmin lyhyissä katkelmissa paljastetaan heidän rankat taustansa. Loppua kohti Amiran tarinaan tulee traagisia piirteitä. Rakenteeltaan kirja on hyppelehtivä. Lamisin, Amiran ja Samirin kertomukset jäävät aika erillisiksi.

Kirjailija Hanan al-Shaikh on libanonilainen ja asuu nykyisin Lontoossa. Kaukana Lontoossa on hänen tunnetuimpia teoksiaan ja se on käännetty monelle kielelle. Suomalaisen laitoksen kansi ei ole onnistunut. Minusta kannen hunnutettu nainen ei kuvaa tätä kirjaa. Siitä ilahduin, että kirja on käännetty suoraan arabiasta. Suomentaja on itse professori Jaakko Hämeen-Anttila.

Hanan al-Shaikh: Kaukana Lontoossa
Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila
Gummerus 2003. 539 s.
Arabiankielinen alkuteos Innaha Lundun, ya azizi, 2001

maanantai 10. syyskuuta 2012

Dai Sijie: Balzac ja vaatturintytär


Kaksi kaupunkilaista älykköpoikaa joutuu 1970-luvun alussa uudelleenkoulutukseen maaseudulle Kiinan kulttuurivallankumouksen oppien mukaisesti. Oikeasti pojat eivät ole mitään älykköjä, vaan heidän koulutetut vanhempansa on todettu kansanvihollisiksi. Poikien karkotuspaikka on pieni kylä Taivaallinen feeniks -vuoren rinteellä.

Pojat ovat ystäviä jo ennestään ja yksi heidän tuntemansa poika, Rillipää, on koulutuksessa läheisessä kylässä. Rillipää on onnistunut kuljettamaan mukanaan ja piilottamaan laukullisen kiellettyjä kirjoja. Kirjat ovat länsimaalaisia romaaneja. Suurin osa on ranskalaisia, Balzacia, Stendhalia, Flaubertia jne, mutta joukossa on myös englantilaisia kuten Dickens ja Emily Brontë. Kirjat avaavat nuorukaisille uuden maailman, johon kuuluvat kaukaisten maiden lisäksi naiset ja rakkaus. Kertoja eli toinen pojista kiintyy kuitenkin eniten Romain Rollandin Jean-Christopheen.
”Pitkiin romaaneihin minä suhtauduin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta oikeastaan aika epäilevästi. Mutta Jean-Christophen sitkeä yksilöllisyys, jossa ei ollut mitään halpamaista, auttoi minua tervehdyttävällä tavalla tajuamaan aivan uusia asioita. Ilman häntä en olisi ikinä oppinut käsittämään, miten suurenmoista ja monipuolista yksilöllisyyskin voi olla. Ennen varkain hankittuun Jean-Christopheen tutustumista minun koulutettuun ja uudelleenkoulutettuun päähäni ei kerta kaikkiaan mahtunut, että ihminen voi yksin taistella koko maailmaa vastaan."
Balzac ja vaatturintytär vie lukijan Kiinan maaseudulle, jossa kaupunkilaispojat joutuvat kyntämään härillä, kantamaan selässään lannoitteeksi tarkoitetulla ulosteella täytettyjä astioita ja raatamaan hiilikaivoksessa, johon luulevat kuolevansa. Toisaalta kyläpäällikkö lähettää heidät silloin tällöin lähimpään kaupunkiin katsomaan elokuvia, joita he sitten selittävät – tai tavallaan näyttelevät – kyläläisille.

Kaunis vaatturintytär on kaikkien lähiseudun poikien haaveiden kohde, mutta hän valitseekin toisen kaupunkilaispojista, Luon. Luo haluaa sivistää tyttöä ja lukee hänelle suosikkiaan Balzacia. Kirjan lopussa saamme tietää, mitä Balzac tytölle opettaa.

Balzac ja vaatturintytär ei ole aiheestaan huolimatta synkkä ja lohduton. Siinä on jopa huumoria. Tosin lukija saa olla iloinen, että kirjoissa ei ole mukana hajuefektejä. Romaani on osittain omaelämäkerrallinen. Dai Sijie on alun perin kiinalainen, mutta asuu nykyään Ranskassa ja kirjoittaa ranskaksi. Hänet mainitaan joskus mahdollisten Nobel-palkinnon saajien joukossa. Balzac ja vaatturintytär on avartava romaani, mutta en minä siitä Nobelia antaisi.

Dai Sijie: Balzac ja vaatturintytär
Suomentanut Annikki Suni
Otava 2001. 205 s.
Ranskankielinen alkuteos Balzac et la Petite Tailleuse chinoise, 2000

lauantai 8. syyskuuta 2012

Nobel-kysely ja arvonta


Kysyin viime vuonna veikkauksia Nobel-palkinnon saajaksi ja sain silloin palautetta, jossa ehdotettiin kyselyn tekemisestä perinnettä. Kysyn siis uudestaan tänä vuonna.

Teen pienen muutoksen viimevuotiseen verrattuna eli kysyn kahta asiaa:
  1. Kenelle haluaisit antaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon?
  2. Kenen luulet saavan palkinnon tänä vuonna?

Lista tähänastisista palkinnon saajista on blogini sivulla Nobelistit. Jos joku haluaa katsoa vinkiksi veikkauksia, niin niitä löytyy esimerkiksi englantilaisten vedonlyöntitoimistojen sivuilta. En tietenkään laita linkkiä mihinkään vedonlyöjään sivulleni, mutta netistä löytyy. Oma ikisuosikkini Christa Wolf kuoli viime vuonna, enkä nyt kirjoita tähän lainkaan omaa arvaustani.

En juhlinut mitenkään blogini yksivuotissynttäreitä, joten yhdistän kyselyyni pienen arvonnan. Tarjolla olisi kaksi Nobel-palkintoon liittyvää kirjaa eli Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys ja Karin Alvtegenin Varjo. Sadan vuoden yksinäisyyden olen lukenut ennen blogiaikaani, joten siitä en ole kirjoittanut arviota (joka olisi kehuva), mutta Varjosta olen kirjoittanut. Arvioni voi lukea rauhassa, koska en paljasta siinä dekkarin juonta.

Arvonnan säännöt: Jos jostakin vastauksesta löytyy oikea nimi, vastaaja saa valita, kumman kirjan haluaa. Jos oikeaan osuneita on useampia, arvon voittajan heidän keskuudestaan. Jäljelle jääneen kirjan (tai molemmat kirjat, jos oikeaa nimeä ei löydy) arvon kaikkien vastaajien kesken.

Aikaa vastata on Nobel-palkinnon saajan ilmoittamista edeltävään päivään saakka. Viime vuonna palkinnosta ilmoitettiin torstaina 6. lokakuuta, joten tänä vuonna todennäköisesti päivä on torstai 4.10.

Olen tietysti iloinen, jos joku linkittää kyselyyni. Siten saattaisin saada enemmän vastauksia.

Lisäys 3.10: Muita Nobel-palkintoja aletaan jakaa maanantaina 8. lokakuuta, joten kirjallisuuden Nobel ilmoitetaan todennäköisesti torstaina 11. päivä, vaikka päivää ei olekaan vielä vahvistettu.

Lisäys 8.10: Nyt päiväksi on vahvistettu torstai 11.10.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Vila-Matas: Bartleby ja kumppanit


Bartleby on Herman Melvillen luoma hahmo. Hän oli kopisti, jonka määritteli sana ”ei”. Enrique Vila-Matasin kirjassa nimetön toimistotyöntekijä jäljittää kirjallisuuden bartlebyjä ja kirjoittaa heistä päiväkirjaansa. Seuraava pitkähkö lainaus kirjan alusta kertoo, mistä on kysymys.
”Olin jo pitkään jäljittänyt Bartlebyn oireyhtymän laajaa kirjoa kirjallisuudessa, tutkinut sairautta, tuota nykykirjallisuudelle ominaista tautia, negatiivista impulssia tai tyhjyyden vetovoimaa, jonka seurauksena tietyt taiteilijat, vaikka omaavatkin ankaran kirjallisen omantunnon (tai ehkä juuri siksi), eivät joko koskaan kirjoita tai kirjoittavat yhden tai kaksi kirjaa ja luopuvat sitten kirjoittamisesta, tai äkkiä halvaantuvat saatuaan teoksensa vaivatta aloitettua."
Kirjoittaja kutsuu omia muistiinpanojaan ”alaviitteiksi näkymättömiin teksteihin”. Alaviitteitä on 86 kappaletta. Niissä luetellaan väsyttävä määrä Bartlebyn oireyhtymästä kärsineitä (tai kärsiviä) kirjailijoita ja syitä heidän kirjoittamattomuuteensa, tai mitä kirjailijat itse sanovat syyksi. Äärimmillään syynä on, että ”taide on typerää” (Jacques Vaché). Hauskempi esimerkki: Juan Rulfo sanoi kyselijöille, ettei kirjoita, koska
”No, kun Celerino-setä kuoli ja hän se kertoi minulle ne tarinat."
Heti kirjan alussa ja useassa muussa kohdassa todetaan, että kirjallisuus on mahdotonta ja että sanoilla ei voi kuvata todellisuutta.

Kirjassa viitataan usein Hugo von Hofmannsthaliin, Robert Walseriin ja Franz Kafkaan.  Muista mainituista kirjailijoista suurin osa on olemassa tai on ollut olemassa, mutta seassa on muutama keksitty kirjailija. Koska monet kirjailijat olivat minulle täysin tuntemattomia, googlasin nimiä ja samalla huomasin, että monet muutkin lukijat olivat hakeneet samoja tietoja ja netissä oli käynnissä keskusteluja siitä, ketkä ovat mahdollisesti kirjaan keksittyjä hahmoja. Kirjassa on valtava määrä sitaatteja. Varsinaisen suomentajan lisäksi mainitaan yli kymmenen muuta, joiden kääntämistä teksteistä sitaatteja on otettu. Koska osa kirjailijoista on keksittyjä, heräsi epäilys, että jotkut lainauksetkin olisivat Vila-Matasin omaa kirjoitusta.

Bartleby ja kumppanit valikoitui lukemistooni, koska Vila-Matas esiintyy arvailuissa Nobel-palkinnon saajaksi. Tämäntyyppinen kirjallisuuden olemuksen tarkastelu ei vedonnut minuun. Bartleby ja kumppanit käsittelee "kirjallisuuden negaatiota, ei-kirjallisuutta", joten se lienee ei-kirja.

Enrique Vila-Matas: Bartleby ja kumppanit
Suomentanut Anu Partanen
Basam Books 2007. 231 s.
Espanjankielinen alkuteos Bartleby y compañia, 2000

lauantai 1. syyskuuta 2012

Karin Alvtegen: Svǝk


Minulla on kesken kirja, jonka lukeminen etenee kovin hitaasti, joten päätin lukea välillä jotakin muuta. Olen aiemmin lukenut Karin Alvtegenin Varjon, joka oli minusta hyvä psykologinen trilleri. Valitsin kirjastosta Alvtegenin jo vuonna 2003 ilmestyneen kirjan Svǝk.

Evan ja hänen miehensä Henrikin avioliitto on hajoamassa, kun Henrikillä on suhde toiseen naiseen. Nuori Jonas vartioi sairaalassa koomaan joutuneen morsiamensa sängyn äärellä jo kolmatta vuotta, eikä tahdo päästää irti. Kirjan alussa seurataan Evaa ja Jonasta erikseen, mutta ennen pitkää heidän tarinansa kohtaavat.

Evalla ja Jonaksella on yksi yhteinen piirre. Kumpikin pelkää, ettei ole tarpeeksi hyvä, että ei kelpaa.
”Gång på gång försökte hon men var fanns orden som var överstigliga att uttala när hon skulle tvingas erkänna sitt nederlag. Att hon var ratad. Bortvald. Icke önskvärd. Att hon inte dög åt sin man längre."
Kirjan nimen mukaisen petoksen lisäksi teemana on ymmärtämisen vaikeus. Miten ihmiset voivat ymmärtää toisensa niin väärin? Muutama kohtaus kerrotaan kahteen kertaan, kahden ihmisen näkökulmasta, ja siten täydelliset väärinkäsitykset korostuvat.

Kirjassa on loppua kohti hiipien kasvava uhkaava tunnelma, mutta Svǝk ei ollut aivan yhtä hyvä kuin Varjo. Svǝkin aihe on tavanomaisempi, ehkä siinä syy.

Karin Alvtegen: Svǝk
Bokförlaget Natur och Kultur 2003. 311 s.