keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Wanha kirja: Kotimme on Romulus

Tänään moni bloggaaja kirjoittaa vanhasta kirjasta eli kirjasta, jota ei ole enää kaupoissa myytävänä. Kirjoitan usein muutenkin vanhoista kirjoista, mutta halusin osallistua tähän tempaukseen lukemalla jonkun harvinaisen suomalaisen kirjan. Valitsin Kerttu Juvan lastenkirjan Kotimme on Romulus, joka on ilmestynyt vuonna 1963. Olen saanut kirjan lahjaksi mummoltani joko ilmestymisvuonna tai seuraavana vuonna ja olen tietysti säilyttänyt kirjan. Kirjassa on iloinen Maija Karman piirtämä kansi.

Romulus on moottorivene, eikä sen nimellä ole mitään tekemistä Rooman kanssa. Nimi viittaa kuntoon, jossa vene oli ennen pääsyään kirjan perheen omistukseen. Kahden perheen lapset odottelevat Getassa, että vanhemmat pääsisivät lomalle ja koko porukka Romuluksella Helsinkiin. Vanhempien loma vain viivästyy ja lapset päättävät lähteä matkalle keskenään. Huonojen puhelinyhteyksien ja katkeilevien puheluiden vuoksi he luulevat saaneensa luvan. Matka päättyy jo Turkuun, jonne huolestuneet vanhemmat tulevat lapsia vastaan.

Lapsia on kuusi, neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Muut ovat iältään yhdentoista ja kolmentoista välillä, mutta pikkuinen Nenne on vasta seitsemän. Mukana on myös laivakoira Pami. Matka kulkee pienten vastoinkäymisten värittämänä lyhyin päivämatkoin Bomarsundin kautta Turkuun. Välillä tavataan merivartijoita ja saarissa yövyttäessä joko vihaisia tai ystävällisiä asukkaita. 60-luvun kirjassa roolit ovat jakautuneet. Kaksitoistavuotias Lauri ohjaa venettä ja hoitaa moottoria ja tytöt tekevät ruokaa ja hoivaavat Nenneä.

Kotimme on Romulus on ilmestynyt WSOY:n Nuorten toivekirjastossa, jonka kirjat olivat mielestäni nimestä huolimatta lastenkirjoja. En osaa lainkaan arvioida, mitä nykyisiin fantasia- ym. kirjoihin tottuneet lapset tästä pitäisivät. Riittäisikö jännitykseksi kompassin rikkoutuminen, sumuisessa aallokossa ajaminen tai vanhan kärttyisän yksineläjän kadonneen psalmonikan löytäminen (psalmonikka on yksikielinen kannel). Jännittävin hetki oli, kun pässi puski Nennen kalliolta mereen.

Minusta kirja oli viehättävä ja minulle tietysti nostalginen. Luin sen lapsena sentään monta kertaa. Otan tähän loppuun näytteen kirjan alkupuolelta, kun seikkailuun on juuri lähdetty.
”Etukannella makasivat Asta ja Ykka vierekkäin auringossa mutustellen maapähkinöitä, jotka Mumi oli viime tingassa työntänyt Ykan reppuun. Onnenpeikot nojasivat ohjauskatoksen etuikkunaan ja tyttöjen mielestä ne hymyilivät tavallistakin leveämmin. Niistäkin oli hauskaa olla merellä.” 
Lisää Wanhan kirjan arvostuspäivästä voi lukea esimerkiksi Kirjasfääristä.

Kerttu Juva: Kotimme on Romulus
WSOY, Nuorten toivekirjasto 1963, 141 s
Kansi Maija Karma

6 kommenttia:

  1. Kirja ei ole ennestään tuttu mutta onpa ihmeteltävä kirjan hyvää kuntoa, NTK-kirjat joita olen nähnyt ovat yleensä paljon nuhraantuneempia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on ollut vain minun omistuksessani ja olen ollut lapsesta lähtien huolellinen kirjojen käsittelijä.

      Poista
  2. Olipa kiva nostalginen valinta! NTK-sarjasta on otettu uusia näköispainoksiakin, mutta tuskin tästä kuitenkaan. Viisikko-vaikutteita näyttäisi olevan ainakin, vaikka seikkailu vaisuhkoksi jääkin, vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin tarkistaa mahdolliset uusintapainokset ennen kuin valitsin tämän kirjan, enkä löytänyt. Huomio Viisikoista on hyvä! Tässähän on tärkeässä osassa koira ja esimerkiksi ruokailuja kuvataan tarkasti.

      Poista
  3. Kuulostaa ihanalta kirjalta! Pitää pitää silmät auki jos kirja löytyisi jostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä taitaa löytyä enää antikvariaateista.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.