lauantai 28. toukokuuta 2016

Crímenes que no olvidaré (Petra Delicado -sarja)


Alicia Giménez Bartlettin Petra Delicado -sarjasta ilmestyi viime vuonna kymmenes osa Crímenes que no olvidaré (rikoksia, joita en unohda). Kirjassa on yhdeksän rikosnovellia. Vanhin on kirjoitettu jo 1997, muut suurimmaksi osaksi 2010-luvulla.

Tuo vanhin novelli onkin perinteisin kuka sen teki -juttu. Siinä murha tehdään espanjalaisittain eksoottisessa paikassa eli saunassa (tosin höyrysaunassa). Jo ensimmäisessä novellissa on runsaasti Petran ja hänen työparinsa Fermín Garzónin välistä sanailua. Myöhemmissä kertomuksissa Petran kotielämä on myös jonkin verran mukana. Yhdessä hän joutuu lähtemään töihin kesken joulun juhlinnan.

Giménez Bartlettin kirjoissa on usein yhteiskuntakritiikkiä. Tämänkin kokoelman henkilöissä on syrjäytyneitä, köyhiä, prostituoituja. On myös huono-osaisia maahanmuuttajia. Nykydekkareiden vakioaiheista ovat mukana huumekauppa ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö.

Kirja ei ole niin ankea kuin edellisestä kappaleesta voisi ymmärtää. Petran ja Fermínin yhteistyö toimii ja baareissa vieraillaan usein. Yksi Petran loma-aikaan sijoittuva kertomus on yllättäen humoristinen, eikä oikeastaan lainkaan rikostarina.

Vaikka novelleja oli mukava lukea, niin tämä kirja vaikuttaa hiukan välityöltä.

Alicia Giménez Bartlett: Crímenes que no olvidaré
Ediciones Destino 2015, 363 s.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Sinuhe-sarjakuvakirja

Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja kirjoitti Bovilin Sinuhe-sarjakuvakirjasta ja laittoi kirjan kiertoon arvonnan kautta. Pidän Sinuhesta todella paljon ja olen lukenut sen ainakin kolme kertaa, joten päätin osallistua arvontaan. Minua onnisti ja sain kirjan. Kiitos!

Arjan kirjoituksesta kävi ilmi, että Sinuhen tarina jää kesken piirtäjä Bovilin varhaisen kuoleman vuoksi. Waltarin Sinuhe on jaettu laajoihin lukuihin, joita kutsutaan kirjoiksi. Kirjoja on 15. Sarjakuvakirjassa on 26 sivua ja tarinassa ehditään alkuperäisen Sinuhen kuudennen kirjan alkuun. Siinä Sinuhe ja orjansa Kaptah ovat päätyneet matkoillaan Babyloniin.

Sarjakuva seuraa Sinuhen juonta, mutta jää tietysti vaisuksi verrattuna kirjaan. Waltarin teksti on niin hienoa ja omanlaistaan ja lisäksi täynnä yksityiskohtia, että samaa tunnelmaa on vaikea tavoittaa. Jokaisen sivun alussa on lyhyt tekstilaatikko, jossa kerrotaan Waltarin sanoin (ainakin melkein), missä mennään.

En yleensä lue sarjakuvakirjoja, joten minulla ei ole vertailukohteita, mutta piirrosjälki on minusta aika raskasta. Puolivälissä sivut muuttuvat värillisiksi ja värit tekevät kuvista kevyempiä. Puhekuplat ovat tunkkaista painotekstiä. Kirjan takana on Jukka Parkkisen kirjoittama yhden sivun mittainen esittely piirtäjä Bovilista (Bo Vilson). Siinä mainitaan, että ruotsalaisessa alkuperäisversiossa puhekuplat oli kauniisti tekstattu. Parkkisen esittelyn mukaan Bovil piirsi sarjakuvan myös Välskärin kertomuksista. Sekin olisi mukava nähdä.

Kirjana Sinuhea saatetaan vältellä sen paksuuden vuoksi (minulla olevassa painoksessa on melkein 800 sivua). Sinuhe on kuitenkin niitä kirjoja, jota aloitettuaan ei haluaisi laskea käsistään. Ehkä sarjakuva saa jonkun lukijan rohkaistumaan kirjan pariin.

Sinuhe  egyptiläinen
Mika Waltarin mukaan piirtänyt Bovil
Mika Waltari -seura 2015
Kansi Jukka Parkkinen
Sarja ilmestyi suomeksi Kansan kuvalehdessä vuonna 1951

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kim Echlin: Kadonneet

Luin Kadonneet jo muutama viikko sitten, mutta en ole saanut kirjoitetuksi siitä. Kadonneet on kirja, jonka pitäisi koskettaa. Siinä on onnettomasti päättyvä suuri rakkaus yhdistettynä Kambodžan kansanmurhaan 1970-luvulla. Ei kuitenkaan koskettanut, enkä tiedä itsekään, miksi. Tai ehkä syynä on Aleksijevitšin Tšernobylistä nousee rukous, jonka luin juuri ennen tätä kirjaa ja joka ei pelkästään koskettanut, vaan järkytti.

Kauniisti kirjoitettukin Kadonneet on, joten syy ei ole siinäkään.
”Sinä palaat mieleeni pieninä elävinä kuvina, valona talvenvalkoisella seinällä. Tule ovelleni, tuttu sielu, tule niin syleilen sinua. Palaa eloon vielä kerran, anna minun tuntea hengityksesi lämpö, Serey, anna minun kuulla äänesi laulussa, anna minun pestä pois kaikki tuska. Tule, niin kuiskaan sinulle nimesi vielä kerran.”
Tarinan kertoo kanadalainen Anne, joka rakastui hyvin nuorena Sereyhin, Kambodžasta Montrealiin tulleeseen opiskelijaan. Kun Kambodžaan pääsee takaisin pahimpien hirmutekojen jälkeen, Sereyn on lähdettävä selvittämään sukulaistensa kohtaloa, omasta halustaan. Anne etsii hänet Phnom Penhistä monen vuoden kuluttua, kohtaa henkiin jääneitä ja kuulee käsittämättömistä julmuuksista ja myöhemmin näkee niitä. Poliittisen tilanteen kiristyessä uudelleen kukaan ei ole turvassa, ei Annekaan.

Rakastavaiset Anne ja Serey jäivät minulle etäisiksi. Kun luin aikaisempia blogiarvioita (esimerkiksi Pieni kirjasto, Rakkaudesta kirjoihin), huomasin, että samoin saattoi käydä muillekin, vaikka kirjaa muuten pidettiin ravistelevana (Kirjoihin kadonnut, Mimun kirjat).

Kim Echlin: Kadonneet
Suomentanut Sirkka Aulanko
Tammen Keltainen kirjasto 2009, 278 s.
Englanninkielinen alkuteos The Disappeared 2009

perjantai 20. toukokuuta 2016

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä

On kummallista, että minun kaltaiseni dekkareiden ystävä ei ole aikaisemmin lukenut Kate Atkinsonin Jackson Brodie -kirjoja. Nyt tuli tuokin korjatuksi ja kannatti. Ihan tavallisena päivänä on erinomainen dekkari.

Jackson Brodie on eronnut poliisin palveluksesta ja ryhtynyt yksityisetsiväksi. Hän on eronnut myös vaimostaan (tai oikeastaan vaimo hänestä). Yksityisetsivän työt ovat olleet tylsiä, mutta nyt Brodie saa yhtä aikaa useita haastavia toimeksiantoja.

Jutut ovat vanhoja ja alkavat kietoutua toisiinsa. Lukija tietää – tai luulee tietävänsä – enemmän kuin Brodie. Teemana on naisiin ja tyttöihin kohdistuva seksuaalinen häirintä ja väkivalta, joka koskettaa Brodieta läheltä hänen siskonsa kohtalon kautta. Lisäksi hän pelkää tyttärensä Marleen puolesta.

Aiheesta huolimatta kirja ei ole synkkä. Siinä on mainioita ihmistyyppejä ja Brodie itse osoittautuu hyvin sympaattiseksi. Atkinson on kirjoittanut mukaan jopa hyväntahtoista huumoria. Positiivisen ensi kosketuksen jälkeen luen varmaan lisää Jackson Brodie -dekkareita.

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä
Suomentanut Kaisa Kattelus
Schildts & Söderströms 2012, atschi!-pokkari, 295 s.
Englanninkielinen alkuteos Case Histories 2004

tiistai 17. toukokuuta 2016

Karo Hämäläinen: Yksin

Karo Hämäläisen kirjan Yksin alaotsikko on Romaani Paavo Nurmesta. Pidin tästä kirjasta. Yksin on paras lukemani vuonna 2015 ilmestynyt suomalainen romaani. Siihen saattaa vaikuttaa se, että seuraan urheilua ja olen aina pitänyt yleisurheilusta, mutta ei Yksin ole kirja pelkästään juoksemisesta, vaan myös ihmisenä olemisesta. Kun Nurmi pyytää vaateliikkeensä myyjätärtä tekemään itselleen kysymyksiä ja tämä kysyy ”Viihdytkö sinä?”, kirja jatkuu:
”Viihdyn tasaisessa nousussa, sanoin. Siihen tarvitaan sitkeyttä ja päättäväisyyttä. Jos Turun murtomaakisojen loppumatka olisi juostu alamäen sijaan ylämäkeen, en olisi kaatunut ja lyönyt polveani. Jos Antwerpenin olympialaisten viidentuhannen metrin kilpailun viimeinen kierros olisi ollut ylämäkeä, Guillemot ei olisi päässyt ohi. 
Et sinä juoksua tarkoittanut, myyjätär sanoi.”
Yksin on viime vuosina yleistyneeseen tapaan historiallisesta henkilöstä minämuodossa kirjoitettu romaani. Kirja alkaa Antwerpenin olympialaisista, mutta suurimmaksi osaksi se on kronologinen. Ensin on köyhä lapsuus, sen jälkeen päämäärätietoinen harjoittelu tuloksenaan maailmanennätykset ja olympiavoitot. Juoksu-uran jälkeen aukeaa toinen ura liikemiehenä.

Hämäläisen tulkinta Nurmesta persoonana on kova ja varsin negatiivinen. Hän oli yksin. Valmensi itseään yksin. Hänellä ei ollut ystäviä. Vaimo ja poika oli, mutta avioliitto oli erehdys. Hän koki epäonnistuneensa elämässään, vaikka kuka tahansa sivustakatsoja ajattelisi, että suuri urheilusankari oli menestynyt loistavasti.

Kirjassa Nurmi kokee itsensä poikkeusyksilöksi, erilaiseksi kuin muut. Hän ei osaa elää muiden tavalla. Olihan Nurmi toki poikkeusyksilö, mutta emmeköhän me kaikki kuvittele, että ”toiset” kokevat elämän jotenkin eri lailla kuin me itse. Tämän kirjan Nurmeen voi samastua ainakin tuossa mielessä, vaikka pitäisikin häntä itsekkäänä ja ylimielisenä.

Yksin on hyvin tiivis kirja, jossa ei turhia laverrella, jossain mielessä samanlainen kuin kuvauksensa kohde. Samalla siinä tavoitetaan suuren juoksijan – ihmisen – epävarmuus ja yksinäisyys.


**********
Yksin sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 31. Olympialaisista kertova kirja.

Karo Hämäläinen: Yksin
WSOY 2015, 251 s.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Cervantesin kaupunki Alcalá de Henares


Alcalá de Henares on Cervantesin synnyinkaupunki. Se on lähellä Madridia, joten ehdin käväistä siellä äskettäisellä Madridin matkallani. Paikallisjunalla Alcaláan pääsee puolessa tunnissa. Edestakainen matka maksoi 6,80.

Alcalá de Henaresissa on Cervantesin synnyinkodin museo. Tosin kukaan ei voi varmasti sanoa, että museo on paikalla, jossa Cervantes syntyi. Kaupunki toki on hänen synnyinkaupunkinsa. Yllä oleva kuva on museon katetulta sisäpihalta. Kaksikerroksisen talon huoneet on sisustettu Cervantesin elinajan tyyliin. Kuvia sai ottaa, mutta ilman salamaa, ja huoneet oli valaistu kovin niukasti. Yläkerrassa on näyttelytila, jossa oli Don Quijoten kuvittajan Gregorio Prieton piirroksia. Museoon ei ollut pääsymaksua.

Naisten oleskelutila

Museon sisäänkäynti
Alcalá de Henaresissa kannattaa käydä, vaikka ei olisi kiinnostunut Cervantesista. Kaupungin vanha keskusta, jossa museokin on, on Unescon maailmanperintökohteita. Pääkatua Calle Mayoria reunustavat pylväskäytävät, joiden varrella on piilossa ravintoloita, kahviloita ja moderneja kauppaliikkeitä. Keskustassa on suuri aukio, nimeltään tietysti Plaza de Cervantes, jota ympäröivät vanhat talot (ja valitettavasti joka paikkaan tunkevat autot).

Calle Mayor

Calle Mayor
Plaza de Cervantes
Yksi kaupungin hienoimpia nähtävyyksiä on vanha yliopisto. Yliopisto perustettiin vuonna 1499, mutta se siirrettiin 1800-luvulla Madridiin. Nykyinen yliopisto aloitti vuonna 1977. Yliopistoalue on laaja, mutta osa siitä toimii keskustan historiallisissa rakennuksissa Cervantesin aukion vieressä. Keskustan yliopistorakennusta pääsee katsomaan sisältä. Sen toiselta sisäpihalta löysin viihtyisän ravintolan, joka oli avoinna kenelle tahansa, vaikka suurin osa asiakkaista oli selvästi yliopiston henkilökuntaa. Söin siellä erinomaisen lounaan (espanjalaiseen tyyliin lounasmenu: alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka).

Yliopisto

Yliopiston ensimmäinen sisäpiha

Toinen sisäpiha; ravintola lasiseinien takana
Eri puolilla kaupunkia korkeissa rakennuksissa oli haikaranpesiä. Tähän aikaan haudonta oli menossa. Kuvani pesistä eivät onnistuneet hyvin, mutta tässä kuitenkin yksi:



torstai 12. toukokuuta 2016

Varjopoika ja Varistyttö

Olen lukenut viime aikoina kaksi melko uutta suosittua ruotsalaista dekkaria Varjopojan ja Varistytön. Tässä niistä lyhyesti.

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika

Alku: Isä kadottaa toisen poikansa juna-asemalla, kun antaa pojan hetkeksi tuntemattoman naisen valvontaan.
Jatko: Kadonneen pojan veli katoaa 30 vuotta myöhemmin. Poliisit uskovat hänen lähteneen vapaaehtoisesti, mutta hänen vaimonsa ei, vaan pelkää pahaa. Ruumiita tuleekin, loppua kohti varsin monta.
Tutkijat: Entinen huumeidenkäyttäjä Danny Katz, kielinero ja tietokoneohjelmoija. Syyttäjä Eva Dahlman, jolla on myös epämääräinen tausta.
Mitä jäi mieleen: Juonessa on mainio Katzin menneisyyteen liittyvä viritelmä. Tarinaan on sotkettu haitilaista taikauskoa, joka oli minusta epäuskottavaa.

Erik Axl Sund: Varistyttö

Alku: ”Hän” rakentaa asuntoonsa piilohuoneen ja vie sinne pojan, jonka on ottanut mukaansa lähijunasta.
Jatko: Tukholmasta alkaa löytyä pahoinpideltyjen ja kidutettujen poikien ruumiita. Poikia ei ole kukaan kaivannut, koska he ovat maahanmuuttajia, lisäksi salaa tulleita.
Tutkija: Rikoskomisario Jeanette Kihlberg, jolla on – kuinka ollakaan – ongelmia avioliitossaan.
Mitä jäi mieleen: Rankkaa väkivaltaa, pedofiliaa ja insestiä. Juonessa on juju, jota olen nähnyt käytettävän muuallakin ja siksi se oli helppo arvata. Kirja loppuu niin, että siitä tietää jatkoa olevan tulossa. Varistyttö on trilogian ensimmäinen osa. Pieni huvittava huomio: Bosniasta lähtöisin olevan oikeuslääkärin nimi on Ivo Andrić (Ivo Andrić sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1961).

Kumpikaan näistä kirjoista ei aivan täyttänyt odotuksia. Hyviä dekkareita ne ovat, mutta eivät mitenkään poikkeuksellisen erinomaisia.

Carl-Johan Vallgren: Varjopoika
Suomentanut Maija Kauhanen
Otava 2015, 2. painos, 348 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Skuggpojken 2013

Erik Axl Sund: Varistyttö
Suomentanut Kari Koski
Otava 2014, 2. painos, 415 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Kråkflickan 2010

torstai 5. toukokuuta 2016

Kuukauden nobelisti Carl Spitteler: Turun pommitus

Minulla on ollut jo vuosia sveitsiläisen Carl Spittelerin kirja Das Bombardement von Åbo. Olen yrittänyt kerran sitä lukeakin, mutta vuonna 1889 ilmestyneen kirjan kieli oli liian vaikeaa saksalleni. Ilahduin, kun huomasin, että kirja on suomennettu, nimellä Turun pommitus. Suomentajina olivat Turun yliopiston saksan kielen opiskelijat ja kustantajana Turkuseura.

Turun pommitus on kirjallinen kuriositeetti. Se on humoristinen tarina Krimin sodan ajalta, jolloin englantilaiset sotalaivat uhkasivat Suomen rannikkoa. Kirjalla ei ole paljonkaan tekemistä todellisten historiallisten tapahtumien kanssa. Sen henkilöt on vahvasti tyypitelty. Venäläinen kuvernööri ja majuri esitetään laiskoina oman edun tavoittelijoina, jotka eivät pysty puolustamaan kaupunkia myytyään kaiken rahaksi muutettavan kuten hevoset ja ammukset. Kuvernöörin vaimossa on enemmän miestä kuin puolisossaan, mutta hänkin on kiinnostunut vain omasta mukavuudestaan.

Vaikka ollaan Turussa, henkilöt ovat venäläisiä. Ainoa suomalainen on kuvernöörin keittäjän kanssa naimisiin menevä tiilitehtaan omistaja Tullila. Hän on hiljainen ja jäykkä ja pysyttelee eläväisen morsiamensa taustalla.

Koko pommitus on tässä pelkkää farssia. Pommitusta käytetään hyväksi, jotta saataisiin mahdollisimman suuret rahalliset korvaukset joko Venäjältä tai englantilaisilta.

Suomentajia ohjannut Leena Laiho kirjoittaa alussa käännöksen tavoitteista. Minusta suomennos on erinomainen. Siinä on tavoitettu kauan sitten ilmestyneen teoksen vanhahtavuus, mutta samalla teksti on pysynyt nykylukijalle helppona.

Carl Spitteler sai Nobelin palkinnon vuonna 1919 eeppisestä teoksestaan Olympischer Frühling. Fennica-tietokannan mukaan Spitteleriltä on suomennettu vain Turun pommitus. Hän kirjoitti Suomesta muutakin, koska toimi jonkin aikaa Pietarissa kotiopettajana.

Turun pommituksesta ovat bloganneet myös MarikaOksa ja Paula.

Carl Spitteler: Turun pommitus
Suomentanut Turun yliopiston saksan kielen käännösprojektiryhmä: Meeri Allinen, Reetta Gröhn, Niina Kairi ja Pilvi Lehtilä ohjaajana Leena Laiho
Turkuseura – Åbosamfundet ry 2011, 77 s.
Saksankielinen alkuteos Das Bombardement von Åbo 1889

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Naisten aakkoset: C


Naisten aakkosissa etsitään tällä kertaa naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa kirjaimella C. Kysymyksiä on kolme:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
Vastaukseni:
  1. Christa Wolf. Kuvassa ovat kaikki hyllystäni löytyvät Christa Wolfin kirjat  ja olen ne myös lukenut, jotkut useaan kertaan. Pidän eniten historian myyttejä uusiksi luovista Kassandrasta ja Medeiasta.
  2. Jane Campion. Elokuvaohjaajissa on jostain syystä vain vähän naisia. Jane Campionin Enkelin kosketus on upea ja herkkä elokuva kirjailija Janet Framen elämästä.
  3. Marie Curie. Marie Curien tieteelliset saavutukset tuntuvat vieläkin uskomattomilta, ja alalla, joka koetaan nykyisinkin varsin miehiseksi. Hän sai sekä fysiikan että kemian Nobelin palkinnon, mutta ei kelvannut Ranskan akatemiaan, koska oli nainen. Eve Curie on kirjoittanut äidistään hienon elämäkerran.
Aikaisemmat aakkosjuttuni: A ja B.