tiistai 17. toukokuuta 2016

Karo Hämäläinen: Yksin

Karo Hämäläisen kirjan Yksin alaotsikko on Romaani Paavo Nurmesta. Pidin tästä kirjasta. Yksin on paras lukemani vuonna 2015 ilmestynyt suomalainen romaani. Siihen saattaa vaikuttaa se, että seuraan urheilua ja olen aina pitänyt yleisurheilusta, mutta ei Yksin ole kirja pelkästään juoksemisesta, vaan myös ihmisenä olemisesta. Kun Nurmi pyytää vaateliikkeensä myyjätärtä tekemään itselleen kysymyksiä ja tämä kysyy ”Viihdytkö sinä?”, kirja jatkuu:
”Viihdyn tasaisessa nousussa, sanoin. Siihen tarvitaan sitkeyttä ja päättäväisyyttä. Jos Turun murtomaakisojen loppumatka olisi juostu alamäen sijaan ylämäkeen, en olisi kaatunut ja lyönyt polveani. Jos Antwerpenin olympialaisten viidentuhannen metrin kilpailun viimeinen kierros olisi ollut ylämäkeä, Guillemot ei olisi päässyt ohi. 
Et sinä juoksua tarkoittanut, myyjätär sanoi.”
Yksin on viime vuosina yleistyneeseen tapaan historiallisesta henkilöstä minämuodossa kirjoitettu romaani. Kirja alkaa Antwerpenin olympialaisista, mutta suurimmaksi osaksi se on kronologinen. Ensin on köyhä lapsuus, sen jälkeen päämäärätietoinen harjoittelu tuloksenaan maailmanennätykset ja olympiavoitot. Juoksu-uran jälkeen aukeaa toinen ura liikemiehenä.

Hämäläisen tulkinta Nurmesta persoonana on kova ja varsin negatiivinen. Hän oli yksin. Valmensi itseään yksin. Hänellä ei ollut ystäviä. Vaimo ja poika oli, mutta avioliitto oli erehdys. Hän koki epäonnistuneensa elämässään, vaikka kuka tahansa sivustakatsoja ajattelisi, että suuri urheilusankari oli menestynyt loistavasti.

Kirjassa Nurmi kokee itsensä poikkeusyksilöksi, erilaiseksi kuin muut. Hän ei osaa elää muiden tavalla. Olihan Nurmi toki poikkeusyksilö, mutta emmeköhän me kaikki kuvittele, että ”toiset” kokevat elämän jotenkin eri lailla kuin me itse. Tämän kirjan Nurmeen voi samastua ainakin tuossa mielessä, vaikka pitäisikin häntä itsekkäänä ja ylimielisenä.

Yksin on hyvin tiivis kirja, jossa ei turhia laverrella, jossain mielessä samanlainen kuin kuvauksensa kohde. Samalla siinä tavoitetaan suuren juoksijan – ihmisen – epävarmuus ja yksinäisyys.


**********
Yksin sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 31. Olympialaisista kertova kirja.

Karo Hämäläinen: Yksin
WSOY 2015, 251 s.

8 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä. Kirja piti tovin otteessaan, ei voinut tuosta vaan siirtyä lukemaan jotain muuta kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Pohdiskelua aiheuttava kirja.

      Poista
  2. Huh. Että viime vuoden paras. Hurjaa.

    Jos olisin lukenut tämän luultavasti olisin kanssasi eri mieltä, mutta ilahduttaa, että tämä oli sulle huipunpuoleinen kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksin on yhdeksäs lukemani viime vuonna ilmestynyt suomalainen romaani, mutta joitakin kehuttuja (esim. Oneiron, Rakkaudenhirviö) en ole lukenut. Tämä nyt vain kolahti minuun.

      Poista
  3. Aihe ja Hämäläisen tapa kirjoittaa ovat tässä perfect match. Napakan iskevät lauseet ja ilmaisu, kuin juoksijan juoksua. Vain äärimmäinen kelpaa, kaikki turha pois. Mikä ei taas inhimilliseltä katsannolta tunnu pelkästään hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota minäkin yritin kirjoitukseni lopussa sanoa: aihe ja tyyli sopivat yhteen.

      Poista
  4. Nurmen persoona kiinnostaa, mutta kuinkahan "luotettavana" tulkintana voi tämän kirjan tulkintaa pitää? Minulle tuottaa ongelmia tämä tyyli, kun kyse on todellisesta ihmisestä ja persoonasta. Toisaalta tämän voisi kait lukea hieman rennommallakin otteella eli hyväksyen fiktion faktassa. Laitanpa kirjan hankintalistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäntyyppisissä kirjoissa on juuri tuo mainitsemasi ongelma. Eihän kukaan voi tietää, mitä Nurmi ajatteli olympialaisten lähtöviivalla seisoessaan. Kyseessä on kirjailijan tulkinta ja kirja on fiktiota, vaikka siinä on paljon faktaa.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.