lauantai 27. elokuuta 2016

Jean Rhys: Kvartetti

Jean Rhys on kirjailija, jonka lukemiseen sain vinkin Naisten aakkoset -haasteeseeni osallistuneelta Ullalta. Kvartetti valikoitui luettavakseni, koska se oli kirjastossa olleista Rhysin teoksista ensimmäisenä ilmestynyt.

Englantilainen Marya on tarvinnut turvaa ja mennyt naimisiin Stephanin kanssa. Stephanilla on epämääräisiä bisneksiä ja kun pariskunta on päätynyt Pariisiin, Stephan joutuukin vankilaan. Marya jää yksin lähes rahattomana. Hän hyväksyy varakkaan Heidlerin pariskunnan tarjouksen mennä asumaan heidän luokseen, vaikka tuttavat tuntuvat pitävän Heidlereita ja ehdotusta vieroksuttavina.

Marya joutuu Heidlereiden luona ihmissuhdesotkuun. Herra Heidler eli H. J. väittää rakastavansa Maryaa. Marya sanoo, ettei pidä Heidlerista, eikä luota häneen, mutta rakastaa häntä suunnattomasti. Rouva Heidler, Lois, katsoo vierestä muka suvaitsevaisena, mutta kiusaa Maryaa. Marya vihaa ja säälii Loisia. Ennen kaiken alkua Marya on tiedostanut Heidlerien pelin paremmin kuin sen aikana, kun hän yhdistää Loisiin jostain lukemansa lauseen
”’On niin hauska ajatella että tuo pikkuinenkin nauttii siitä’, sanoi rouva katsellessaan miten hänen kissansa leikki hiirellä.”
Kvartetin neljäs jäsen on Stephan, jota Marya käy säännöllisesti katsomassa vankilassa ja joka kirjan lopussa vapautuu ja ratkaisee tilanteen omalla tavallaan.

Marya herätti minussa lähinnä kiukkua tai harmistumista, mutta ei sääliä. Hän oli niin tahdoton ja saamaton. Kulkeutui eteenpäin ajopuuna. Joi liikaa ja alkoi rapistua ulkoisestikin. Kirjan ihmissuhteet ja Pariisi ovat ajattomia, mutta kun tajusin, että kirja on ilmestynyt jo vuonna 1928, niin aloin ymmärtää, että ennen avioliittoaan tanssityttönä työskennelleellä Maryalla ei ollut paljon mahdollisuuksia. Hänestä tuli uhri.

Kirjan saatesanoissa Anna Lassila kirjoittaa ansiokkaasti niin sanotuista Rhys-naisista, jollainen Maryakin on, sekä Rhysin arvostuksesta feministisessä kirjallisuudentutkimuksessa.

Jean Rhys: Kvartetti
Suomentanut Hanna Tarkka, saatesanat Anna Lassila
Otava 2000, 237 s.
Englanninkielinen alkuteos Quartet 1928

lauantai 20. elokuuta 2016

Suzanne Collins: Nälkäpeli

Yritän hiukan seurata suurimpia kansainvälisiä myyntimenestyksiä, jotta tietäisin, mistä niissä on kysymys. Tapani mukaan olen Nälkäpelin kohdalla vuosia myöhässä.

Urheilua seuraavana ihmisenä olen silloin tällöin ajatellut, että olisi mahdollista kehitellä urheilulaji, jossa joku tai jotkut osallistujat todennäköisesti kuolisivat. Lajista tulisi varmasti suosittu, mutta eihän sellaista toki voi tehdä, eihän? Formulakisoissakin eniten kiinnostusta herättävät kolarit. Mitä hurjemman näköisiä, sitä parempi. (Tähän tiedoksi, että en katso formuloita, enkä pysty katsomaan lajeja, joissa pyritään vahingoittamaan vastustajaa, esimerkiksi nyrkkeilyä.) Tosi-tv:stä olisi helppo tehdä ohjelmaversio, jossa joku kuolisi.

Collins on kehitellyt Nälkäpelissä noita ajatuksia eteenpäin ja luonut tosi-tv -pelin, jossa kaikki muut paitsi voittaja kuolevat. Nälkäpeli on dystopia, mutta ajatuksena ei aivan mahdoton. Ihmiskunnan historiassa ei tarvitse mennä kovin kauas taaksepäin aikoihin, jolloin julkiset mestaukset olivat lähes kansanhuvia. Kirjan peliä käytetään kansalaisten alistamiseen.

Katniss Everdeen ilmoittautuu peliin vapaaehtoisena pelastaakseen pikkusiskonsa osallistumiselta. Katniss on nuortenkirjan Sankari isolla S:llä. Hän on monitaitoinen, nokkela ja älykäs. Nälkäpeli on koukuttava, se täytyy myöntää. Kirja on kuitenkin kovin raaka. En antaisi tätä aivan nuorelle luettavaksi. Itse saatan lukea trilogian kaksi muutakin osaa, jos löytyvät kirjastosta.

Suzanne Collins: Nälkäpeli
Suomentanut Helene Bützow
WSOY Pokkari 2009, 389 s.
Englanninkielinen alkuteos The Hunger Games 2008

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Nele Neuhaus: Tiefe Wunden

Tiefe Wunden on kolmas Nele Neuhausin Oliver von Bodenstein - Pia Kirchhoff -dekkari. Olen kirjoittanut kahdesta aikaisemmasta (Eine unbeliebte Frau, Mordsfreunde).

Kun saksalaisen kirjan nimi on syviä haavoja ja murhien uhreina on noin 90-vuotiaita vanhuksia, ei ole vaikea arvata, että natseihin tässä päädytään. Jonkinlaisena mottona toimii virke
Neid musst du dir erarbeiten, Mitleid bekommst du umsonst.
(Kateus sinun pitää ansaita, sääliä saat muutenkin.)

Tiefe Wunden on hyvin samantapainen kuin sarjan kaksi aikaisempaa kirjaa. Sivuja ja henkilöitä on paljon. Liikutaan hyvin rikkaiden ihmisten parissa, jopa aatelisten, joista yhtä palvelusväki kutsuu ”armolliseksi rouvaksi”. Bodensteinin – itse asiassa von Bodensteinin – sukulaisuussuhteet auttavat taustatietojen keräämisessä. Muutenkin kirjassa on aika paljon yhteensattumia, kuten Pian vanha ystävä, joka pystyy auttamaan vanhojen juutalaisia koskevien arkistojen tutkimisessa. Kirjailija Neuhaus tuntuu olevan raunioituneiden rakennusten kellareiden ystävä. Ne ovatkin pelottavan tuntuisia tapahtumapaikkoja.

Tutkimusryhmä saa uuden päällikön, naisen, jonka Bodenstein tuntee ennestään ja jonka kanssa hänen välinsä ovat valmiiksi huonot. Hankala naispuolinen pomo esiintyy jostain syystä usein rikosromaaneissa. Toivottavasti työpaikan huonoja henkilösuhteita ei painoteta sarjan seuraavissa osissa liikaa. Siviilielämässä Pian romanssi edellisessä kirjassa löytyneen eläintarhan johtajan kanssa kukoistaa. Bodenstein ja hänen vaimonsa ovat saaneet iltatähtenä tyttövauvan.

Tämän jälkeen olen tutustunut tarpeeksi Bodensteiniin ja Kirchhoffiin, jotta voisin hyvin siirtyä Neuhausin neljänteen dekkariin, joka on ensimmäinen suomennettu, nimeltään Lumikin on kuoltava.

Nele Neuhaus: Tiefe Wunden
List Taschenbuch 2015, 30. painos, 478 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 2009

perjantai 12. elokuuta 2016

Iris Murdoch: Hiekkalinna

”Mutta Välimeren ranta ei suinkaan ole mikään leikkipaikka. Se on likainen ja hyvin kuiva. Nousuvesi ei koskaan huuhtele hiekkaa eikä tee sitä kiinteäksi. Kun yritin rakentaa hiekkalinnan, niin hiekka vain valui pois sormieni välitse. Se oli liian kuivaa, se ei pysynyt koossa.”
Hiekkalinna kertoo naimisissa olevan miehen ja häntä paljon nuoremman naisen rakastumisesta. Aihe ei siis ole kovinkaan omaperäinen. Mies on poikakoulun apulaisrehtori Mor ja nainen taidemaalari Rain. Rain on saapunut paikkakunnalle, koska häneltä on tilattu koulun eläkkeelle jääneen rehtorin muotokuva. Alussa oleva lainaus on keskustelusta, jossa Rain puhuu elämästään. Hän asui Ranskassa isänsä kanssa. Isä on kuollut äskettäin.

Lukiessa tuli outo tunne. Mor käyttäytyi välillä niin piinallisen typerästi, että se aiheutti myötähäpeää, mutta oli kuitenkin pakko lukea keskeyttämättä eteenpäin, koska kirja on tavattoman intensiivinen. Näkökulma on pääasiassa Morin, vaikka välillä hypätään lyhyesti hänen vaimoonsa ja tyttäreensä.

Rainin kannalta romanssia ei katsota. Sen ymmärtää jotenkin, miksi väljähtyneessä avioliitossa elävä Mor ihastuu. Vaikeampi on ymmärtää, miksi rakastuminen on molemminpuolista. Ehkä Rain etsii isänsä korviketta, kuten hän itsekin kerran vihjaa, mutta tuo selitys olisi kovin yksinkertainen.

Hiekkalinna on mielestäni hieno kirja paljon käytetystä aiheesta. Lukeminen oli välillä tuskallista, mutta niinhän kuvattu tilannekin on. Sekään ei haitannut, että etukäteen on varsin selvää, miten kaikki päättyy. Hiekkalinnan rakentaminen ei aina onnistu. Viehätystä kirjaan toi tv-sarjoista ja elokuvista tuttu englantilaisuus, poikien sisäoppilaitos ja pieni paikkakunta, jossa kaikki tunsivat toisensa.

**********
Minulla on antikvariaatista ostettu tylsän näköinen kirja, josta puuttuu kansipaperi. Siksi liitin juttuun kuvan hiekkalinnan vastakohdasta eli kallioon rakennetusta kirkosta.

Iris Murdoch: Hiekkalinna
Suomentanut Mikko Kilpi
WSOY 1965, 339 s.
Englanninkielinen alkuteos The Sandcastle 1957

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kuukauden nobelisti Anatole France: Enkelien kapina

Löysin antikvariaatista Anatole Francen Enkelien kapinan kellastuneen ja hapertuneen laitoksen vuodelta 1925. Kustantaja on Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta ja suomentaja – Joel Lehtonen. Vanhoissa kirjoissa kohtaa silloin tällöin suomalaisia klassikkokirjailijoita suomentajina.

Enkelien kapina kertoo nimensä mukaisesti enkelien suunnittelemasta kapinasta Jumalaa vastaan. Nämä enkelit ovat kuitenkin hyvin inhimillisiä kaikkine vikoineen. He tuntevat himoa, ovat ahneita, riitelevät keskenään ja erehtyvät. Kirjan enkelit toimivat Pariisissa ja asuvat siellä ihmisten tavoin. Mielessäni syntyi heti yhteys 1900-luvun alkupuolella Pariisiin kerääntyneisiin vallankumouksellisiin, ja heihin viitataan kirjassakin.

Jonkinlainen keskushenkilö moneen suuntaan poimuilevassa kirjassa on arvostetun perheen poika Maurice d’Esparvieu. Hänen suojelusenkelinsä liittyy kapinoitsijoihin ja tekee itsensä näkyväksi. Hetki on Mauricen kannalta hieman kiusallinen, koska hän on juuri silloin lemmenpesässään rakastajattarensa kanssa. Nainen on tietysti naimisissa. Ranskalaisten ’parempien piirien’ moraali kuvataan löyhäksi, samoin kuin joidenkin Francen edeltäjien tai aikalaisten romaaneissa (esimerkiksi Balzac ja Zola).

Kirjaan sisältyy yhden vanhan enkelin suulla kerrottuna viidenkymmenen sivun mittainen ihmiskunnan historia uskonnollisen kehityksen kannalta katsottuna. Kristinusko ei esiinny siinä kovin mairittelevassa valossa. Ranskalainen kirjailija kohdistaa piikkinsä lähinnä katolilaisuuteen, mutta osansa saa myös eräs ”itsepäinen munkki”, joka teki ”surkean uskonpuhdistuksensa”. 1920-luvulla Francen kirjat joutuivat roomalaiskatolisen kirkon kiellettyjen teosten listalle

Kapinan johtajaksi muut enkelit olivat kaavailleet Saatanaa, josta aivan loppua lukuun ottamatta ei käytetä tuota nimeä, vaan puhutaan Jaldabaothista. Miten kapinassa kävi, sen saa lukea kirjasta itse, jos joku nyt tästä kiinnostuu. Sen sanon, että loppu on viisas ja ymmärrettävä, ja – voi – niin ikuinen.

Enkelien kapina on tyyliltään lähinnä satiiri. Lukujen alussa on lyhyt esittely. Tällaisethan ovat joskus olleet tapana. Esimerkiksi näin:

VIII LUKU
on hyvin intresantti, ja siinä esitetty tuskallinen huudahdus: ”Mihin viet minut, ajatus?” sisältää moraalia, joten uskon suuren yleisön kovasti pitävän tästä luvusta, sillä onhan tunnustettu tosiasia, että ajatteleminen on vaarallista ja että viisas ihminen ei rupea ajattelemaan mitään.

Suuri ranskalainen yleisö on pitänyt tästä aikanaan kovasti. Kirjan alussa lukee, että se on suomennettu 103:nnesta painoksesta.

Anatole France: Enkelien kapina
Suomentanut Joel Lehtonen
Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta 1925, 334 s.
Ranskankielinen alkuteos La Révolte des anges 1914

maanantai 8. elokuuta 2016

Poznanskin Vii5i ja Salzburg

Hohensalzburgin linna kaupungin yläpuolella
Ursula Poznanskin dekkarit sijoittuvat Salzburgiin. Kävin siellä kesälomamatkallani ja minusta on aina mukava lukea matkakohteeseen sijoittuvia kirjoja.

Poznanskin kirjoissa rikoksia tutkivat poliisit Beatrice (Bea) Kaspary ja Florin Wenninger. Vii5i on sarjan aloitusosa. Sen ideana on geokätköily. Ensimmäisen ruumiin jalkapohjiin on tatuoitu koordinaatit, joiden kohdalta löytyy kätkö. Kätkön sisältö on epämiellyttävä, kuten arvata saattaa, mutta siellä on myös vinkkejä, joiden perusteella löytyy seuraava kätkö; ja niin edelleen, viidenteen kätköön saakka.

En kerro itse kirjasta sen enempää, paitsi että se piti varsin hyvin otteessaan. Valitettavasti kätköpaikat olivat niin kaukana Salzburgin keskustasta, että puolentoista päivän oleskelun aikana en lähtenyt niitä etsimään. Otin kuitenkin muutaman kuvan kirjan tapahtumiin liittyvistä paikoista.

Hohensalzburgin linna näkyy joka puolelle kaupunkia, ja sen kuvia katsellaan kirjassakin. Mozarteumissa Bea ja Florin kävivät etsimässä erästä tärkeää henkilöä. Mozarteumissa on mm. musiikkiopisto. Yhdessä kohdassa Bea, joka on juuri eronnut miehestään, tarkkailee haikeana Florinia, joka kulkee kaupungilla tyttöystävänsä Anneken kanssa. Residenzplatz, Goldgasse ja Gereidegasse vanhassa kaupungissa ovat kulkureitillä.

Theodebertstrasse 13 on yksi kirjan tärkeimpiä osoitteita. Siellä asuu juonen kannalta merkittävä henkilö. Kadun nimestä ja talon numerosta lasketaan kolmannen kätkön koordinaatit. Jälkisanoissa kirjailija pyytää anteeksi talon asukkailta, että on kuvannut talon todellista rumemmaksi. Theodebertstrasse olisi ollut melko lähellä keskustaa, mutta en tullut menneeksi sinnepäin. Sen sijaan liitän loppuun pari Mozart-kuvaa. Salzburg on Mozartin kaupunki enemmän kuin kirjallisuuskaupunki.

Mozarteum
Suihkulähde Residenzplatzilla







Ursula Poznanski: Vii5i
Suomentanut Anne Mäkelä
Atena 2013, 421 s.
Saksankielinen alkuteos FÜNF 2012

torstai 4. elokuuta 2016

Naisten aakkoset: F

Naisten aakkosten kysymykset:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
Ja vastaukseni:
  1. Karin Fossum. Luen paljon dekkareita ja Karin Fossum on yksi suosikkidekkaristeistani. Hän kirjoittaa komisario Konrad Sejerin tutkimuksista, mutta myös yksittäisiä psykologisia jännitysromaaneja. Pidän molemmista kirjatyypeistä.
  2. Frances McDormand. Tähän minulla oli tarjolla useampikin näyttelijä, mutta valitsin Frances McDormandin. Hän on persoonallinen näyttelijä, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen Coenin veljesten elokuvassa Fargo.
  3. a) Françoise Sagan. Olen lukenut vain Saganin esikoisteoksen Tervetuloa ikävä, mutta kirjoittihan hän toki paljon muutakin lukemisen arvoista
Aakkoset E:hen asti: ABCD, E.