lauantai 29. lokakuuta 2016

Messulauantai

Helsingin kirjamessujen lauantai alkoi WSOY:n ja Tammen bloggariaamiaisella. Hannu Mäkelä, Riitta Jalonen, Claes Andersson, Anja Snellman ja Tuula-Liina Varis vetivät paikalle suuremman joukon bloggaajia kuin aikaisempina vuosina. Kirjailijoita kannatti kuunnella. Andersson: "Jos ei sanalla voi vaikuttaa, niin millä sitten?" Mäkelä: " Kirjoittaminen on asia, joka ei ole ura, sitä vain tekee." Sekin selvisi, että Anderssonin runokokoelmalla Som om ingenting hänt oli aikanaan suuri vaikutus Anja Snellmaniin.

Kriitikot Otso Kantokorpi ja Maaria Ylikangas olivat Maria Säkön ja Aleksis Salusjärven tentattavina otsikolla Kriitikkobattle. Heidän piti lyhyen teksti- tai kuvanäytteen perusteella analysoida teosta, josta näyte oli peräisin. Minusta kriitikot selvisivät hienosti ja tätä ohjelmanumeroa olisi katsonut pitempäänkin kuin vain puoli tuntia.

Kriitikkobattlesta siirryin kuuntelemaan Parnasson kirjallisuuskeskustelua. Karo Hämäläinen oli puheenjohtajana keskustelussa, jossa kirjailija Sirpa Kähkönen, esseisti ja kriitikko Antti Hurskainen ja kustantaja Touko Siltala puhuivat kirjallisuuden nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä.

Lauantaini sujui aivan eri tavalla kuin perjantai, jolloin en ehtinyt kuunnella keskusteluja. Päivän lopuksi kiertelin vielä pienkustantajien osastoilla, mutta siellä oli niin paljon houkutuksia, että katsoin parhaaksi lähteä kotiin muutaman ostoksen jälkeen.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Messuperjantai

Vietin koko perjantain Helsingin kirjamessuilla. Tein etukäteen pitkän listan mielenkiintoisista ohjelmanumeroista, mutta kävin lopulta kuuntelemassa vain yhtä, koska uppouduin antikvariaattiosastolle.

Sofi Oksanen ja ruotsalainen Anders Rydell keskustelivat otsikolla Vaaralliset kirjat, tai oikeastaan Oksanen haastatteli Rydelliä. Taustalla on Rydelliltä suomennettu teos Kirjavarkaat  natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana. Aihe on äärimmäisen kiinnostava. Miksi kirjat ovat niin vaarallisia, että niitä tuhotaan?

Antikvariaateista löysin kaksi etsimääni kirjaa ja lisäksi tein pari heräteostosta. Löytöni päätyvät ennemmin tai myöhemmin blogini nobelistiosastolle. Luottoantikvariaatistani eli Antikvariaatti Punaparrasta löytyi taas jotakin hienoa.

Päivystin kirjabloggaajien kirjavinkkauspisteessä tunnin verran iltapäivällä. Muita asiakkaita siellä ei paljon näkynyt, mutta tapasin monta ennestään tuttua tai uutta bloggaajaa.

Huomenna yritän kuunnella edes pari keskustelua, mutta jatkan edelleen kahden vaikeasti löydettävän vanhan kirjan etsimistä.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Iris Murdoch: Jackson's Dilemma

Tutustuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Iris Murdochiin, kun luin Hiekkalinnan. Halusin lukea lisää Murdochia. Lähikirjastossani oli vain Jackson’s Dilemma, joka jäi Murdochin viimeiseksi romaaniksi.

Kirjan alussa tapahtuu katastrofi. Tosin en itse kutsuisi tapahtunutta katastrofiksi, koska siinä on kysymys vain nuoren ihmisen, Marianin, epävarmuudesta tulevaisuutensa suhteen. Marianin ystävät suhtautuvat kriisiin eri tavoin. Joku pelkää ystäväpiirin hajoavan, joku palaa ajatuksissaan menneisyytensä onnettomuuksiin, joku epäilee tulevansa hulluksi. Tapahtunut pyörii kaikkien ajatuksissa. Vähän liikaakiin toistetaan samoja mietiskelyjä, mutta toisaalta niinhän me ihmiset teemme, jos joku asia vaivaa. Sitä on vaikea olla hautomatta.

Nimessä esiintyvä Jackson on palvelija, eräänlainen hovimestari, monitaitoinen mies (muut kirjan kuvaamat ihmiset ovat hyvin rikkaita). Jackson on mystinen hahmo. Hän on ilmestynyt jostakin, hänen taustojaan ei tunneta ja hänellä tuntuu olevan suorastaan yliluonnollisia kykyjä. Hänellä on tärkeä osa kriisin ratkaisussa.

Kirjan tunnelma on vahva, samoin kuin aiemmin lukemassani Hiekkalinnassa. Tunnelma on painostava, hallitseva sana on katumus. Vaikka kaikki päättyy lopulta hyvin, painostava tunne jää jäljelle. Jackson’s Dilemma oli aika raskas. Hyvä kirja kyllä, mutta pidin Hiekkalinnasta enemmän.

Jos joku haluaa lukea lisää Murdochista, niin blogimaailmassa on todellinen Murdoch-fani eli Poplaarin Pekka. Hän on kirjoittanut pitkän postauksen Murdochista.

Iris Murdoch: Jackson’s Dilemma
Chatto & Windus 1995, 249 s.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Kirjamessut viikon lopulla!

Tänä vuonna pääsen kirjamessuille perjantaina ja lauantaina. Messulehden ohjelmasta löysin niin monta kiinnostavaa esitystä ja keskustelua, että en kuvittelekaan ehtiväni niihin kaikkiin. Ison osan ajasta vietän kuitenkin antikvariaattien tarjontaa tutkien. Olen etsinyt ja löytänyt sieltä usein kirjoja, jotka eivät ole olleet edes nettiantikvariaattien varastoissa. Molempina päivinä olen myös tunnin verran päivystämässä kirjabloggaajien kirjavinkkauspisteessä Boknäsin osaston yhteydessä, osasto 6t139.

Listaan tärppejäni, jospa edes muutamaan menisin (Aino, Takauma, Mika Waltari jne, ovat ohjelmapisteitä, joiden sijainti löytyy messulehdestä):

Perjantai

Spefin keinoin kiinni nykytodellisuuden kipukohtiin, klo 10.30, Aino
Käänteentekevät oppikirjat, klo 11.00, Takauma
Kuka ostaa kirjoja tänään? Ja Huomenna?, klo 11.30, Aino
Vaaralliset kirjat, klo 12.30, Mika Waltari
Markku Kulmala ja Mai Allo: Yhdessä ilmakehässä - suomalaiset ilmakehätutkijat tieteen huipulla, klo 13.30, Takauma
Nordenskiöld ja pohjoiset väylät, klo 14.00, Minna Canth
Anders Rydell: Kirjavarkaat - natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana, klo 14.30, Mika Waltari
Suuri Miina Sillanpää -keskustelu: Onko Sillanpään unelma toteutunut?, klo 15.00, Aino
Kirjoittaja vai kertoja?, klo 15.30, Minna Canth
Erkki Tuomioja: Historian käyttö ja väärinkäyttö, klo 16.00, Eino Leino
Kustantamon kulisseissa, klo 16.30, Kullervo
12 klassikkoa Suomen juhlavuonna 2017, klo 18.00, Kirjakahvila
Ville Suhonen: Ompelijatar - Martta Koskisen kuolema ja elämä, klo 18.30, Eino Leino

Lauantai

Lauantaina on perinteisesti dekkaripäivä. Suomen Dekkariseura järjestää koko päivän Mika Waltari -lavalla keskusteluja, joiden teemat liittyvät dekkareihin. Aiheina ovat mm. Menneisyyden ote (klo 11.30), Valta ja instituutiot (klo 13.00), Lapsi uhrina (klo 13.30). Keskustelijoina vierailee tunnettuja dekkaristeja kuten JP Koskinen, Jarkko Sipilä, Kati Hiekkapelto jne.

Takauma-lavalla on Suomen kirjailijaliiton ohjelmaa. Keskustelujen aiheena esim. Tyhjän paperin pelko (klo 11.30), Islannin uudet tarut (klo 15.00), Muistoissamme Veijo Meri (klo 16.00).

Lauantain muusta ohjelmasta minua kiinnostavat eniten Kriitikkobattle, Kirjakahvila, klo 12.00 ja Parnasson kirjallisuuskeskustelu, Kullervo, klo 12.30.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Sofi Oksanen: Norma


Norma alkaa Norma Rossin äidin hautajaisista. Pian käy ilmi, että äiti on salannut Normalta tekemisiään. Norman ympärillä alkaa liikkua ihmisiä, jotka yrittävät saada häneltä tietoja, joita hänellä ei ole. Norma sotketaan äidiltä kesken jääneeseen juoneen, ja samalla hän selvittää oman salaisuutensa historiaa.

Normalla on nimittäin salaisuus, jonka tiesivät vain hän ja äiti. Salaisuus liittyy hiuksiin. Hiukset ja hiusten pidennykset johtavat kirjassa suurempiin ympyröihin.
”Se joka hallitsee unelmia, hallitsee maailmaa. Se joka hallitsee hiuksia, hallitsee naisia. Se joka hallitsee heidän lisääntymiskykyään, hallitsee myös miehiä. Se joka pitää naiset tyytyväisinä, tyydyttää miehetkin ja se joka tohtoroi hius- ja vauvakuumeisia ihmisiä, on heidän kuninkaansa.”
Normassa on aineksia jopa rikosromaaniksi, ja ripaus mystiikkaa. Minä koin sen puhuvan tasa-arvosta ja erilaisuuden hyväksymisestä. Kirja oli minulle positiivinen yllätys, jotain aivan erilaista Oksasen synkkien lähihistoriakirjojen jälkeen (joista olen pitänyt myös). Tosin synkkiä aiheita oli tässäkin. Pidin erityisesti siitä, että lukiessa piti olla tarkkana, muuten ei tiennyt, miten asiat ja ihmiset liittyvät toisiinsa.

Norma ilmestyi viime vuonna ja siitä on kirjoitettu blogeissa paljon. P. S. Rakastan kirjoja -blogissa on sellaisen lukijan arvio, jolle Norma on ensimmäinen Oksasen kirja. Samassa blogissa on myös linkkejä muiden arvioihin.

Sofi Oksanen: Norma
Like 2015, 304 s.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Chinua Achebe: Kaikki hajoaa

Nigerialaisen Chinua Acheben Kaikki hajoaa kertoo igbojen elämästä 1800-luvun lopulla. Perusyksikkö on klaani, jolla on perinteiset säännöt ja tavat. Päähenkilö Okonkwon kautta Achebe kuvaa arkielämää, vuodenkierron merkkipaaluja ja juhlia. Tärkeitä rituaaleja ovat kihlajaiset ja hautajaiset. Riidat käsitellään omassa oikeusistuimessa ja rikoksille on perinteen sanelemat rangaistukset. Klaanin uskonnossa on ylimmän jumalan Chukwun lisäksi muita jumalia, kuten maanjumalatar ja jokaisen henkilökohtainen jumala chi. Esi-isien henkiä sekä palvotaan että pelätään.

Voimakastahtoinen Okonkwo noudattaa tiukasti klaanin tapoja. Hän on noussut heikoista lähtökohdista kylänsä tärkeimpien miesten joukkoon. Hänellä on varallisuutta, kolme vaimoa ja monta lasta.

Kirjan lopulla tapahtuu se, mitä nimi Kaikki hajoaa ennakoi. Klaanissa on kuultu huhuja
”valkoisista miehistä, jotka valmistavat väkeviä pyssyjä ja väkeviä juomia ja vievät orjia meren taakse, mutta kukaan ei ole kuvitellut, että ne tarinat olisivat totta”.
Tarinat osoittautuvat tosiksi. Valkoiset miehet tuovat ensin uskontonsa, sen perässä hallintonsa ja kauppa-asemansa. Yritys istuttaa vieras kulttuuri vanhojen tapojen tilalle johtaa tietysti ristiriitoihin. Varsinkaan Okonkwon kaltainen mies ei voi hyväksyä tulijoita.

Achebe ei kirjoita, että igbojen vanhassa elämässä kaikki olisi ollut hyvin. Okonkwo itse on varsin ristiriitainen hahmo. Kaikki kyläläiset eivät ole hänen kannallaan. Toisaalta kaikki valkoisetkaan eivät ole pahoja. Esimerkiksi kylään ensimmäisenä tullut pappi yrittää ymmärtää igbojen uskontoa, eikä hänen aikanaan olekaan suuria ongelmia. Valitettavasti hän sairastuu ja joutuu lähtemään ja sen jälkeen seuraa yhteentörmäys. Mustavalkoisten asenteiden välttäminen tekee kuvauksesta todellisen tuntuisen.

Kirjassakin mainittu eurooppalaisten käsitys ”primitiivisten heimojen kesyttämisestä” tuntuu lukemisen jälkeen entistä omituisemmalta.

Chinua Achebe: Kaikki hajoaa
Suomentanut Heikki Salojärvi
Basam Books 2014, 239 s.
Englanninkielinen alkuteos Things Fall Apart 1958

torstai 13. lokakuuta 2016

Nobel Dylanille (ja arvonnan tulokset)

One More Cup of Coffee
Bob Dylan sai kirjallisuuden Nobelin! Bob Dylan - muusikkosuosikkini, ja nimenomaan tekstien vuoksi. Kuvan kahvikuppi viittaa rakastamaani albumiin Desire ja sen yhteen kappaleeseen. Tämän nobelistin olen nähnyt livenä kolmessa konsertissa Helsingissä. Olen myös lukenut hänen omaelämäkerrallisen kirjansa Muistelmat, osa 1. Sekin on hyvä.

Nobelistiveikkaukseeni osallistuneista kukaan ei ehdottanut Dylania. Eniten veikattiin Amos Ozia ja Philip Rothia. Koska kukaan ei osunut oikeaan, arvoin kolme osallistujaa, joista kukin saa yhden kirjan. Kotionnettareni suosi seuraavia: Aninkaisten Amis, Juha Makkonen/Nipvet ja Terhi. Ottakaapa yhteyttä sähköpostitse (osoite sivulla Margit) ja kertokaa, minkä kirjan haluatte. Nopein saa valita ensin. Palkintokirjat ovat:
  • Günter Grass: Taikalaatikko
  • Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla
  • Toni Morrison: Armolahja
  • Herta Müller: Tänään en halunnut tavata itseäni
  • José Saramago: Lissabonin piirityksen kirjuri

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Johan Theorin: Hämärän hetki

Ruotsissa alkaa olla jokaisella seudulla ja jopa paikkakunnalla oma dekkaristinsa. Johan Theorinin Hämärän hetki tapahtuu Öölannissa.

Viisivuotias Jens katosi vuonna 1972. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hänen isoisänsä Gerlof saa postissa pikkupojan sandaalin, joka saattaa olla Jensin. Isoisä ei ole koskaan uskonut muiden tavoin, että Jens olisi hukkunut. Hänellä ja hänen ystävillään on omia teorioita tapahtuneesta. Gerlof soittaa paikalle myös Göteborgissa asuvan tyttärensä, Jensin äidin, joka ei ole pystynyt irrottautumaan Jensin muistosta ja jonka elämä on liukunut pahasti alamäkeen. Gerlof alkaa tutkia Jensin katoamista, vaikka asuu palvelutalossa ja liikkuu huonosti.

Hämärän hetken rakenne on nykyisin usein käytetty. Siinä lähestytään rikosta menneisyydestä käsin, niinkin kaukaa kuin vuodesta 1936 lähtien. Toisaalta tutkimuksia tehdään kirjan nykyajassa. Lukijalle kerrotaan enemmän kuin Gerlof tietää.

Tarinassa on mukana joitakin kauhukirjallisuuden peruselementtejä eli rappeutunut ja salaperäinen vanha talo sekä sumuinen nummi. Siitä huolimatta kirja ei ole pelottava.

Hämärän hetki on saanut Ruotsin dekkariakatemian parhaan esikoisen palkinnon vuonna 2007. Siksi odotin jotakin erikoisempaa kuin sain.

Johan Theorin: Hämärän hetki
Suomentanut Outi Menna
Tammi 2008, 429 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Skumtimmen 2007

lauantai 8. lokakuuta 2016

Naisten aakkoset: H


Naisten aakkosissa etsitään naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Olen päässyt kirjaimeen H. Kysymykset ovat:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
Vastaukseni:
  1. Harper Lee. Minulla on Harper Leen kirjasta Kuin surmaisi satakielen vanha pokkaripainos vuodelta 1969. Olen lukenut kirjan monta kertaa, mikä näkyy sen kuluneesta kannesta.
  2. Helene Schjerfbeck. Helene Schjerfbeck on itsestään selvä valinta. Kansainvälisesti arvostettu upea suomalainen taiteilija.
  3. a) Siri Hustvedt. Olen lukenut vain yhden Hustvedtin kirjan, Lumouksen, ja senkin vasta tänä vuonna. Aion lukea Hustvedtia lisää, koska pidin Lumouksesta.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Seitsemännen taiteen tarinat - haastekoonti

Oksan hyllyltä -blogin elokuvahaaste Seitsemännen taiteen tarinat päättyy tänään. Haasteessa luettiin elokuviin liittyviä kirjoja. Tulin lukeneeksi lähinnä kirjoja, joista on tehty elokuva, vaikka haasteeseen sopivia kirjoja olisi ollut muitakin, esimerkiksi elokuvatähtien elämäkerrat tai elokuviin liittyvät tietokirjat. Lukemani kirjat:

Kirjat, joista on tehty elokuva
Fiktiivinen kirja, jossa elokuvalla on tärkeä osa
Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta on ollut varsinainen elokuvakirja. Sen pohjalta on tehty viisi elokuvaa, kaksi Suomessa ja kolme Ruotsissa. Yhden on ohjannut Mauritz Stiller.

En ole nähnyt lukemiini kirjoihin perustuvia elokuvia. IMDb:n arvioiden mukaan klassikoista Keskiyön lapset ja Nuoren Wertherin kärsimykset tehdyt elokuvat ovat suorastaan huonoja. Anne Swärdin Viimeiseen hengenvetoon ei sinänsä kerro elokuvasta, mutta siinä viitataan Godardin elokuvaan, josta kirjan nimikin on otettu. Viimeiseen hengenvetoon on hieno elokuva.

Kiitos MarikaOksalle kivasta haasteesta!

tiistai 4. lokakuuta 2016

Colm Tóibín: Brooklyn

Colm Tóibinin Brooklyn oli kirjaston kierrätyshyllyssä. En ole aikaisemmin lukenut Tóibínilta mitään, joten otin kirjan.

Irlannista on aina lähdetty nälkää pakoon tai työn perässä. Nuori Eilis lähtee - tai oikeastaan lähetetään - New Yorkiin, Brooklyniin 1950-luvun alussa. Hänen veljensä ovat jo muuttaneet Englantiin. Vain ihailtu isosisko Rose jää kotipaikkakunnalle äidin kanssa. Rose on onnistunut saamaan työtä konttoristina.

Matkan alku on tytölle kammottava. Hän ei osaa varautua myrskyyn, eikä pahoinvointiin. Merimatkan alun kuvaus kertoo, kuinka pahalta Eilisistä tuntuu lähteä. Loppujen lopuksi Eilis menestyy Brooklynissa aivan hyvin. Avulias isä Flood on järjestänyt hänelle vuokra-asunnon ja työpaikan. Sen jälkeen ahkera ja hyväkäytöksinen Eilis pärjää omillaan.

Eilis on kiltti ja liiankin mukautuvainen toisten tahtoon. Lisäksi hän vitkuttelee päätösten tekemistä, mitkä johtaa kiusallisiin tilanteisiin.

Brooklyn on sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa, vaikka siinä on surullisiakin tapahtumia. Kirjailija tavoittaa hyvin Eilisin mielenliikkeet ja epävarmuuden. Irlantilaisen pikkupaikkakunnan ja Brooklynin irlantilaisyhteisön kuvaus on tarkkanäköistä yksityiskohdissaan. En ole tosiaan lukenut muuta Tóibínilta, mutta ilmeisesti hän on kirjoittanut lisää samasta irlantilaiskylästä. Tässä mainitaan pari kertaa henkilö nimeltä Nora Webster. Tóibínin Nora Webster ilmestyi suomeksi tänä vuonna.

Brooklynista on tehty elokuva viime vuonna, joten saan kirjan mukaan MarikaOksan elokuvahaasteeseen, joka päättyy huomenna.

Colm Tóibín: Brooklyn
Suomentanut Kaijamari Sivill
Tammen Keltainen pokkari 2016, 313 s. (ensimmäinen suomenkielinen painos 2011)
Englanninkielinen alkuteos Brooklyn 2009

maanantai 3. lokakuuta 2016

Vielä ehdit veikata kirjallisuuden nobelistia

Tavan mukaan vieläkään ei ole kerrottu, minä päivänä uusi kirjallisuuden nobelisti ilmoitetaan, mutta päivä on yleensä ollut torstai samalla viikolla*, jolloin saamme tietää muutkin nobelistit. Nobel-kyselyyni ehtii siis vielä vastata. Vastaukset joko alkuperäisen tai tämän postauksen kommentteihin.

Kysymys on siis: Kenen luulet tai haluat saavan Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2016? Voit antaa kaksi nimeä.

Pieniä palkintojakin (kuvassa) on tarjolla osallistujille.

*Edit: Palkinnon saaja ilmoitetaankin ilmeisesti vasta seuraavalla viikolla. Veikkaamiseen tuli lisäaikaa!

lauantai 1. lokakuuta 2016

Kuukauden nobelisti Romain Rolland: Mestari Breugnon


Ranskalainen Romain Rolland sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1915. Hänen suurteoksensa on Jean-Christophe, joka julkaistiin monena niteenä vuosina 1904-1912. Olen lukenut Jean-Christophen ennen blogiaikaani, enkä aio lukea sitä uudelleen. Siinä on yhteensä noin 1500 sivua. Jean-Christophe on raskasta luettavaa, eikä se ole kestänyt aikaa kovin hyvin.

Mestari Breugnon on aivan toisenlainen. Sitä voisi jopa kutsua veijariromaaniksi. Colas Breugnon on taitava puuseppä, suorastaan taiteilija alallaan. Hän rakastaa luontoa, hedelmällistä maata ja viiniä, erityisesti viiniä. Hän on hyvä suustaan ja keskustelee mielellään ystävien kanssa hyvän ruuan ja juoman äärellä. Keskustelujen aiheena on usein uskonto, johon Breugnon suhtautuu varauksellisesti. Hän kannattaa järkeä, mutta on valmis tukeutumaan myös kansanuskomuksiin.

Breugnonin elämää seurataan vuoden verran. Hän on yli 50-vuotias ja asuu burgundilaisessa pikkukaupungissa nimeltä Clamecy, josta Rollandkin oli kotoisin. Ajankohta on 1600-luvun alku. Vuosi on mestari Breugnonille raskas. Hän sairastuu ruttoon, mutta selviää siitä. Hän kohtaa monta vakavaa vastoinkäymistä, paljolti ruttoepidemian vuoksi.

Kaikista onnettomuuksista huolimatta Breugnon ei menetä elämänuskoaan. Kirjan mottona onkin ”Ukko senkun porskuttaa”.

Tässä näytteeksi mestari Breugnonin pohdiskelua kirjan alkupuolelta, kun taas kerran yksi sotajoukko on ryövännyt hänen varastojaan:
”On ollut sveitsiläisiä, saksalaisia, gascognelaisia, lothringenilaisia sotaurhoja haarniskoissaan, aseet kourassa, harmaita herneiden nielijöitä, nälkiintyneitä vinttikoiria, jotka eivät koskaan väsy syömästä ukkoparkaa puille paljaille. Onko kukaan koskaan tiennyt, minkä asian puolesta he taistelevat? Eilen kuninkaan puolesta, tänään Guisein liiton puolesta. Yhtenä päivänä he ovat katolisia, toisena hugenotteja. Jokainen kuppikunta kehuu itseään, eikä paraskaan ole hirttonuoransa arvoinen.”

 Jokke on kirjoittanut Jean-Christophesta ja hdcanis Mestari Breugnonista.

Romain Rolland: Mestari Breugnon
Suomentanut Matti Pyhälä
Kansankulttuuri 1979, 211 s.
Ranskankielinen alkuteos Colas Breugnon 1919