torstai 8. joulukuuta 2016

Christian V. Ditfurth: Zwei Sekunden

Zwei Sekunden on ollut tänä vuonna myyntimenestys Saksassa. Kirja alkaa pommiattentaatilla, joka kohdistuu liittokansleria ja Venäjän presidenttiä kuljettavaan autosaattueeseen. Seuraavaksi alkaa kuolla liittokanslerinviraston henkilökuntaa. Liittokansleria ei mainita nimeltä, eikä myöskään presidenttiä. Kuvaukset vastaavat mielikuvaa, joka julkisuuden kautta on syntynyt virkojen tämänhetkisistä haltijoista. Liittokanslerista käytetään jopa muutaman kerran nimitystä Mutti.

Kirjaa markkinoidaan trillerinä, mutta trilleriksi se on aika hidas. Alussa on toimintaa, mutta sitten jämähdetään pitkäksi aikaa poliisitutkintaan, kunnes lopussa taas tapahtuu. Esimerkiksi Ilkka Remeksen trillereissä on paljon enemmän toimintaa.

Rikosten varsinaiset tutkijat eivät saa aikaan mitään. Hampurista Berliinin poliisiin siirtynyt kovamaineinen rikosylikomisario de Bodt saa vapaat kädet tehdä omia tutkimuksiaaan kahden avustajansa kanssa. Heidän ryhmänsä on ainoa, jonka työ tuottaa tulosta. De Bodt tuntuu välillä aavistavan rikollisten toimet liiankin hyvin. Kollegat ovat hänelle kateellisia ja pitävät häntä ylimielisenä. De Bodt siteeraa mielellään filosofeja. Hänen suosikkinsa on Hegel.

Venäläiset tekevät omia tutkimuksiaan, joissa otteet ovat rajumpia kuin saksalaisilla. Heitä johtavalla Merkowilla on omiensa joukossa samantyyppinen asema kuin de Bodtilla. Miehet päätyvät kunnioittamaan toisiaan.

Lukijalle vilautetaan välillä lyhyesti operaatioiden suunnittelijan ja toteuttajan keskusteluja, jolloin selviää, että tekojen takana eivät ole tšetšeenit tai ukrainalaiset tai muut vastaavat epäillyt. Vaikka lukija tietää syyllisestä jotakin, niin lopussa on häneen liittyvä yllätys, joka rikosten raakuudesta huolimatta sai ainakin minut  (ja ehkä myös muut pohjoismaalaiset) hymyilemään.

Christian V. Ditfurth: Zwei Sekunden
carl’s books 2016, 459 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.