sunnuntai 13. elokuuta 2017

Naisten aakkoset: T


T on taas helpoimpia kirjaimia Naisten aakkosissa. Kertaukseksi kysymykset:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
Vastaukseni:
  1. Toni Morrison. Ensimmäinen Morrisonilta lukemani kirja oli Jazz. Siihen en ihastunut, mutta onneksi luin muutakin. Varsinkin Minun kansani, minun rakkaani on hieno ja vavahduttava.
  2. Ellen Thesleff. Omana aikanaan modernin ja uutta etsineen taidemaalari Ellen Thesleffin arvo ymmärretään aina vain paremmin. Kolme hyvin kuvaavaa maalausta pienen selostuksen kera löytyy täältä. Minä maalaan kuin jumala, Hanna-Reetta Schreckin kirja Ellen Thesleffistä ilmestyy syyskuussa.
  3. b) Tarja Halonen. Presidentti ja ulkoministeri Tarja Halonen on tässä siksi, että suomalaisessa politiikassa naisen on edelleen vaikea nousta merkittävään asemaan. Katsotaanpa vaikka nykyistä hallitustamme!

Edelliset aakkoset: ABCDEFGHIJKLMNOPQR, S.

torstai 10. elokuuta 2017

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Lumikin on kuoltava on saksalaisen Nele Neuhausin neljäs dekkari. Tästä kirjasta tuli Neuhausin läpimurto ulkomaille. Olen lukenut sarjan kolme aikaisempaa kirjaa (Eine unbeliebte Frau, Mordsfreunde, Tiefe Wunden) ja nyt halusin tietää, miksi juuri tästä neljännestä on tullut menestys.

Neuhausin sankarit ovat rikoskomisario Pia Kirchhoff ja hänen esimiehensä Oliver von Bodenstein. Tässä kirjassa Bodensteinin siviilielämä menee sekaisin. Rikosjuonen perustana on kahden tytön murhasta tuomitun Tobiaksen vapautuminen vankilasta, hänen paluunsa kotipaikkakunnalleen ja sen seuraukset. Tyttöjen ruumiita ei koskaan löydetty, mutta Tobiaksen tuomio perustui vahvoihin todisteisiin.

Kylän asukkaat ovat vihamielisiä Tobiasta kohtaan. Vain yksi hänen vanhoista ystävistään on pysynyt uskollisena. Pian kylässä alkaa kuohua ja Kirchhoffia ja Bodensteinia tarvitaan. Kun lopulta nuori tyttö katoaa, on selvää, että epäillään Tobiasta.

Rakenteeltaa Lumikin on kuoltava on samanlainen kuin sarjan aiemmat osat. Esimerkiksi loppuun tuntuu kuuluvan toimintaa, jossa joku joutuu hengenvaaraan. Kun mietin, mitä eroja on, niin löydän kaksi asiaa. Ensimmäisissä kirjoissa oli raskaan yksityiskohtaisesti selostettu kaikki, mitä tutkinnassa tapahtui. Tässäkin kirjassa on paljon sivuja, mutta perustellummin. Suurempi syy suosioon lienee hyvin valittu näyttämö eli pieni kyläyhteisö ja sen eräänlainen kollektiivinen syyllisyys. (Tuo ei ole juonipaljastus, juonessa riittää kiemuroita.)

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava
Suomentanut Veera Kaski
WSOY 2016, 556 s.
Saksankielinen alkuteos Schneewittchen muss sterben 2010

lauantai 5. elokuuta 2017

Kuukauden nobelisti Gao Xingjian: Vaarin onkivapa

Vaarin onkivapa on novellikokoelma, jossa on 17 novellia. Ne on kirjoitettu 1980-luvun alkupuolella.

Heti ensimmäisessä novellissa Ystävä on kokoelmalle tyypillinen aihe. Kaksi vanhaa ystävystä tapaa ja keskustelussa nousevat esille kokemukset kulttuurivallankumouksen ajalta. Toiselle heistä oli jopa järjestetty valeteloitus. Sama rakenne on monessa muussakin novellissa. Tarinan nykyajan takaa paljastuu varsinainen aihe, joku ”Suuren puhdistuksen” aikainen tapahtuma, koettelemus tai menetetty rakkaus.

Joissakin novelleissa on luotu tunnelma käyttämällä tehokeinona sadetta. Rakkauskertomukseksi tulkittavassa novellissa Huadou harmaa tihku korostaa melankoliaa. Kylmässä tarinassa Tiellä Pekingistä tullut byrokraatti kuolee lumisateeseen. Yhden novellin nimikin on Sadetta, lunta ja sen sellaista.

Niminovelli Vaarin onkivapa on kokoelmassa viimeisenä. Se on puhdasta tajunnanvirtaa ja poikkeaa tyyliltään – vaikka ei aiheeltaan – muista novelleista. Jälkisanoissa kirjailija ilmoittaa pyrkimyksenään olevan uudistaa novellia tarinankerronnasta ja hahmovetoisuudesta kohti kielen avulla synnytettäviä tunnetiloja. Siitä huolimatta löysin kertomuksista tarinoita, ehkä lukijana odotin niitä. Ne muutama lyhyt novelli, jotka kuvasivat hetkeä ilman taustoitusta, jäivät vieraiksi.

Peukutan (Novellihaaste 2) novellia Joen tuolla puolen, jossa jo nimen mukaisesti tapahtumapaikka on keskeinen.

Vuori joen tuolla puolen on ollut turvapaikka erakoituneelle munkille, siitä on haaveiltu paikkana, johon pääsee pakoon maailman mullistuksia, se on rauhallinen paikka kaukana ruuhkaisesta kaupungista, ehkä yksinäinen, mutta ääretön ja vapaa. ”Vuorellakin on sielu.”


Gaolta on tämän novellikokoelman lisäksi suomennettu kaksi romaania. Niistä voi lukea esimerkiksi seuraavista kirjoituksista:
Vapaan miehen raamattu, Kirjahylly
Sielun vuori, Jokken kirjanurkka.

Gao Xingjian: Vaarin onkivapa
Suomentanut Riina Vuokko
Otavan kirjasto 2009, 375 s.
Kiinankielinen alkuteos Gei wo laoye mai yugan
Novellit kirjoitettu 1980-1986

*********** 
Helmet-haasteessa kohta 4. Kirja lisää hyvinvointiasi.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Maria Jotuni: Arkielämää (klassikkohaaste)

Arkielämää on yhdenpäivänromaani. Maankiertäjä pappi Nyman saapuu Koppelmäen tilalle, mutta hän ei ole päähenkilö. Pääosassa on tilan yhteisö: vanha isäntä, talon tytär Loviisa, piiat Annastiina ja Eveliina, rengit Jussi ja Jahvetti, loisvaimo Liena lapsineen, Hullu-Kalle ja suutari Filemon. Leskeksi jäänyt Liena ja kehitysvammainen Kalle näyttävät, millaista oli sosiaaliturva satakunta vuotta sitten. Suutarikin oli tavallaan huollettavana, kun sai asustaa tuvan nurkassa. Koppelmäessä ovat menossa heinätyöt. Siksi oman väen lisäksi paikalla on aputyövoimaa, lähinnä pari riuskaotteista naisihmistä lähitorpista.

Nymania kutsutaan papiksi, vaikka hän ei sellainen olekaan. Sen verran hänen taustastaan selviää, että hän on opiskellut, mutta hairahtunut sivuteille, ilmeisesti liikaa viinaan menevänä. Nyt hän on kulkuri ja kiertää talosta taloon tarjoten palveluksiaan kirjeiden kirjoittamisesta lääketieteellisiin neuvoihin. Lisäksi hän saarnaa. Omalla tavallaan, josta on näyte kirjan lopussa.

Kovin paljon ei tapahdu. Loviisa leipoo leipää ja keittää kahvia. Heinäntekijät tulevat syömään. Jutustellaan. Nyman käy lähitalossa ryypyllä, toisella ryypyllä isännän kamarissa, ja filosofoi samalla vähän. Tapahtuupa kuitenkin jotain ihmeellistä: piika Annastiina synnyttää. Uuden ihmisen tulo maailmaan on aina ainutlaatuinen tapahtuma. Koppelmäessäkin jätetään heinät tekemättä pientareilta ja keitetään kahvit.

Näennäisen tapahtumattomuuden alla on paljon asiaa ihmisen elämästä. On muutakin, mutta varsinkin käyvät selväksi naisten rajalliset mahdollisuudet. Loviisa on menossa naimisiin toisen ison talon perijän kanssa, mutta ei todellakaan rakkaudesta, vaan siksi että pitää. Annastiinan lapsen isä on renki Jussi. Siinä suhteessa on rakkautta, mutta Eveliina joutuu myöntymään Jahvetille, vaikka olisi halunnut Jussin (niin kuin muuten myös Loviisa). Naapurin tytär on tullut palveluspaikastaan kotiin synnyttämään aviottoman lapsensa, ja Nymanille kerrotaan yksi aivan karmea insestitapaus syrjäkyliltä.

Arkielämästä tulee mieleen muutama vuosi myöhemmin ilmestynyt Sillanpään Ihmiset suviyössä, jossa myös seurataan useaa henkilöä. Ihmiset suviyössä on tapahtumiltaan dramaattisempi ja luonto korostuu siinä enemmän, vaikka Arkielämässäkin pappi Nyman havahtuu välillä ihastelemaan kesäistä maisemaa. Kieli on ronskimpaa ja arkisempaa kuin Sillanpäällä, mutta se sopii tähän, niin pitää ollakin.

Jatkoin Arkielämällä tutustumistani suomalaisiin klassikkoteoksiin. Aikaisempiin klassikkohaasteisiin olen lukenut romaanit Alastalon salissa, Laulu tulipunaisesta kukasta ja Sudenmorsian. Vain klassikkohaasteessa 2 käväisin ulkomaisen kirjan parissa: Nuoren Wertherin kärsimykset.

Maria Jotuni: Arkielämää
Otava 1976, 188 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1929

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Maila Talvio: Linnoituksen iloiset rouvat

Linnoituksen iloiset rouvat on ensimmäinen kirja, jonka olen valinnut Helmet-haasteen vuoksi. Hyönteisdokumentti-blogin hdcanis on pyytänyt kirjastosta vinkkejä vanhoista Helsinkiin sijoittuvista kirjoista ja hänen saamaltaan listalta huomasin tämän kirjan. Olen lukenut Linnoituksen iloiset rouvat lapsena vanhempieni kirjahyllystä. Muistin kirjasta ainoastaan rekiajelut jäällä ja sen, mitä tapahtui yhdelle linnoituksen kauniista naisista isorokon kourissa. Uusintaluku alkoi heti houkutella.

Kirjan nimessä on lisämääreenä romaani vanhan Viaporin ajoilta. Ajankohta on 1800-luvun alku ja kirja päättyy Viaporin antautumiseen. (Käytänpä minäkin tässä Suomenlinnan vanhaa nimeä.) Useat historialliset Viaporin upseerit esiintyvät henkilöhahmoina, päällikkö Cronstedtista alkaen. Kirjan henkilönä Cronstedt on sivuosassa. Häntä enemmän ovat esillä Suomen itsenäisyyttä kannattanut Fredrik Jägerhorn sekä kapteenit Gustaf Hjärne ja Carl Reuterskjöld. Kapteenien vaimot ovat ’iloisia rouvia’, nimiltään historiallisesti oikeita, mutta romaanissa muuten selkeästi fiktiivisiä. Muitakin historiallisia henkilöitä on mukana, esimerkiksi saksalaissyntyinen muusikko Kress, jota on joskus arveltu jopa Porilaisten marssin säveltäjäksi.

Tavallisen kansan elämää seurataan eniten Helsingin uuden kaupunginlääkärin Rosenströmin kautta (historiallinen henkilö hänkin). Isorokon lisäksi rintatauti oli paha ongelma ja tietämättömyys alkeellisestakin hygieniasta edisti tautien leviämistä. Lääkäriä enemmän saatettiin uskoa ennustajiin ja vastaaviin.

Historiallisena romaanina Linnoituksen iloiset rouvat puolustaa paikkaansa, mutta kirjallisuutena se on tyyliltään aika vanhentunut, usein turhan pateettinen. Kauna ruotsalaisia kohtaan nousee esille monessa kohdassa.
”Koskas tämä Suomenmaa on saanut suojaa Riikiltä? Luuleeko joku, että Riikin miehet antavat henkensä näiden kaukaisten maanäärten takia? Eikö aina Suomen mies ole asetettu vaaran paikalle?”
Kirja on ilmestynyt 1941, joten siitä voi lukea pettymystä siksi, ettei Ruotsista tullut apua sodassa Neuvostoliittoa vastaan, eikä pelkästään pettymystä Suomen luovuttamisesta aikanaan Venäjälle. Ilmestymisajankohta on ollut kirjan menestykselle suosiollinen. Ensimmäinen painos ilmestyi joulukuussa 1941. Kirjastosta saamani kappale oli 4. painoksesta vuoden 1942 syyskuulta.

Maila Talvio: Linnoituksen iloiset rouvat
WSOY, 4. painos 1942, 331 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1941

***********
Helmet-haaste: 27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Eetos goes paatos. Pelle Miljoonan valitut lyriikat

Eetos goes paatos on kokoelma Pelle Miljoonan laulutekstejä. Ne on Pellen valtavasta tuotannosta valinnut Teija Varis, joka on toimittanut kirjan. Nyt kun Nobel-komiteakin on tunnustanut rocklyriikan kirjallisuudeksi, vastaavia kokoelmia voitaisiin tuottaa enemmän.

Tekstit – runot – on koottu viiden otsikon alle: Lähdöt & paluut, Hullu maailma, Rakkaus, Leijuvat asiat, Kohtaamisia & kohtaloita. Esipuheessa Teija Varis sanoo, että kokoelmasta on tarkoituksella jätetty pois Pellen kuuluisimmat laulut. Linjaus on hyvä. Kun eteen tulee joku tutumpi kappale, kuten Pikkupoika ja pikitie, sen sävel alkaa kaikua korvissa ja häiritsee keskittymistä tekstiin.

Lähdöt & paluut on aiheena tyypillisintä Pelle Miljoonaa. Siinä voi nähdä myös suomalaisen iskelmäperinteen kaipuun pois jonnekin muualle. Puerto Monttin kertosäe:

Puerto Montt teki mut onnelliseksi
Puerto Montt antoi synnit anteeksi
Puerto Montt sai nöyräksi ja hiljaiseksi
Puerto Montt teki mut hyväksi
hetkeksi

Rakkaus ja ihmissuhteet ovat tietysti runojen ja laulujen tavallisinta aihetta, mutta tällä kertaa minuun kolahtivat eniten otsikon Hullu maailma alla olleet tekstit. Johtunee siitä, että maailma on hullu ja tuntuu tällä hetkellä tulevan koko ajan hullummaksi. Viimeinen säkeistö runosta Kun aseet puhuvat:

Kun aseet ovat puhuneet
on vain hiljaisuus
pimeys, tyhjyys
sekä hiljaisuus

Kirjassa on kuvituksena Variksen ottamia mainioita kuvia Pellestä. Liitän loppuun kuitenkin oman kuvani, jonka otin Pelle Miljoonan keikalta muutama vuosi sitten.

Eetos goes paatos. Pelle Miljoonan valitut lyriikat
Toimittanut Teija Varis
Pelle Miljoona, Antikvariaatti Punaparta ja Reuna Oy 2015, 139 s.

*********** 
Helmet-haaste: 7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus

Novellikokoelma Viha, ystävyys, rakkaus on sikäli hyvin yhtenäinen, että kaikkien novellien aiheena on parisuhde. Kertomukset nostavat esille kipupisteitä, joita on pitkienkin onnelliselta vaikuttavien avioliittojen takana. Ei ole lainkaan itsestään selvää, miksi pariksi on valikoitunut juuri se ihminen kuin on. Olisiko lapsuuden ystävä Mike ollut se oikea (Nokkoset)? Kannattiko mennä naimisiin kovin nuorena, kun vanhempi matematiikan professori teki vaikutuksen ollessaan etsimässä itselleen nuorta sopeutuvaista vaimoa (Pilari ja palkki)?

Rikkoutuviakin ihmissuhteita novelleissa on, esimerkiksi kertomuksessa Queenie,  mutta monet liitot tuntuvat pysyvän pystyssä, koska tunteet pidetään kurissa. Yhden yksittäisen syrjähypyn tehnyt Meriel ymmärtää sen novellissa Se mitä muistetaan.
”Kenties ihminen ei muutenkaan saa selville kovin paljon. Kenties vain saman asian yhä uudelleen – jonkin ilmiselvän mutta hämmentävän seikan omasta itsestään. Merielin tapauksessa sen tosiseikan että järkevyys – tai ainakin tunteiden taloudellinen hallinta – oli ollut kaiken aikaa hänen johtotähtenään.”
Kolmessa novellissa avioliitto on päättymässä, tai päättyy, toisen puolison vakavaan sairauteen. Viimeinen novelli Karhu tuli vuoren takaa esittää koskettavasti miehen hämmennyksen, kun vaimo katoaa muistisairauteen.

Rakenteellisesti kaikissa novelleissa on jossain kohdassa yllätys, jota lukija ei ole osannut odottaa ja joka kääntää ajatukset uuteen suuntaan. Yllätys on tavallisesti lähellä tarinan loppua, se voi olla jopa viimeisessä virkkeessä.

Tämäkin kokoelma vahvistaa taas, että Alice Munro on todellinen novellin mestari. Hän saa novellissa kerrotuksi vahvan tarinan, johon joku muu olisi tarvinnut romaanin.

Nipvet-blogin isännöimässä novellihaaste 2:ssa lasketaan luettujen novellien lukumäärää (tässä kokoelmassa yhdeksän), mutta lisäksi voi kirjallisesti peukuttaa erityisen ansiokkaita novelleja.
Peukutan kokoelman niminovellia Viha, ystävyys, riiaus, rakkaus, häät sen päähenkilön vuoksi. Johanna on vaatimaton, huonosti pukeutuva ja suorastaan ruma taloudenhoitaja, muiden palvelija. Lukijalle, mutta ei Johannalle itselleen, selvän huijauksen vuoksi hän jättää entisen ja matkustaa miehen luo, jonka luulee odottavan itseään. Yllätyksellisesti Johannan sisältä löytyy rohkea realisti, joka  ottaa ohjat käsiinsä: hän laittaa kuntoon miehen elämän ja siinä samalla oman elämänsä.

Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus
Suomentanut Kristiina Rikman
Tammen Keltainen pokkari, 398 s., ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 2002
Englanninkielinen alkuteos Hateship, Friendship, Courtship, Loveship, Marriage 2001

***********
Helmet-haaste: kohta 30. Kirjan nimessä on tunne.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Peter Robinson: Paholaisen ystävä

Suomalaisen dekkarikirjallisuuden uranuurtajiin kuulunut Eeva Tenhunen kuoli kesäkuussa. Helsingin Sanomien muistokirjoituksessa mainittiin, että yksi Tenhusen suosikkikirjailijoista oli Peter Robinson. Halusin kokeilla, millainen on Tenhusen arvostama dekkaristi.

Peter Robinson kirjoittaa sarjaa, jossa päähenkilönä on ylikomisario Alan Banks. Tapahtumapaikka on kuvitteellinen kaupunki Yorkshiressa. Sarjan suomentaminen on jostain syystä aloitettu sen kymmenennestä kirjasta. Paholaisen ystävä on järjestyksessä 17. sarjan osa ja 7. suomennos. Jonkin verran kirjassa on viittauksia menneeseen, varsinkin ihmissuhdetasolla. Rikosjuonen kannalta kirja on aivan itsenäinen. Robinsonin Banks-kirjoihin perustuvaa tv-sarjaa on esitetty Suomessakin, mutta en ole katsonut sitä.

Alussa on kaksi erillistä murhaa. Neliraajahalvaantunut nainen surmataan pyörätuoliinsa. Toisaalla nuori kaunis tyttö raiskataan ja murhataan. Banks tutkii jälkimmäistä rikosta ja hänen kollegansa Annie Cabbot ensimmäistä.  Ennen pitkää tutkimukset sivuavat tietysti toisiaan. Aiheena on laajemminkin naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta, seksuaalisesta häirinnästä alkaen.

Paholaisen ystävä ei minusta erotu suuntaan eikä toiseen nykyisestä dekkaritulvasta. Se on hyvätasoinen poliisidekkarin edustaja, mutta ei mitenkään erikoinen. Kulttuuriviittauksia siinä on paljon. On viittauksia elokuviin ja kirjoihin, mutta varsinkin musiikkiin. Kirjan nimi tulee Grateful Deadin kappaleesta Friend of the Devil. Toisen rikoksen ratkaisukin perustuu yhteen rockbiisiin. Se oli kekseliästä.

Peter Robinson: Paholaisen ystävä
Suomentanut Ulla Ekman-Salokangas
Blue Moon 2013, 404 s.
Englanninkielinen alkuteos Friend of the Devil 2007

***********
Kannen hienon valokuvan on ottanut Eero Vilmi. Siinäkin on yksi elokuvaviittaus. Sijoitan kirjan Helmet-haasteessa kohtaan 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Marja-Liisa Vartio: Tunteet


Tunteet on Inkerin ja Hannun tarina. He tapaavat jatkosodan viimeisenä vuotena ja menevät kihloihin. Molemmat ovat kovin nuoria. Inkeri on maatalon tyttö. Hän on ylioppilas ja lähdössä seuraavaksi vuodeksi Helsinkiin yliopistoon. Hannu on varakkaan turkulaisen apteekkariperheen poika. Hannu kuuluu joukko-osastoon, joka on jostain syystä majoitettu maalle linjojen taakse. Sota näkyy kirjassa oikeastaan vain siinä, millaista kuhinaa sotilaat aiheuttavat pikkupaikkakunnan tytöissä.

Painotus on aluksi Hannussa, mutta siirtyy pian Inkeriin. Kihlaparin kohtaamiset ovat harvoja ja kummallisen riitaisia. Välillä Inkeri ei tiedä itsekään, onko hän vielä kihloissa vai ei.

Vaikka Vartiota pidetään yhtenä suomalaisen kirjallisuuden modernisteista, Tunteet on varsin perinteinen ja realistinen. Tapahtumat etenevät kronologisesti. Maaseutu ja kaupunki esiintyvät vastakohtina. Kaupungissa Inkerin opinnoista ei tule mitään. Hän sotkeutuu liikaa asuinkumppaninsa, näyttelijäopiskelija Turren elämään. Hienosteleva tuleva anoppi ei pidä maalaistyttö Inkeriä tarpeeksi hyvänä ainoalle pojalleen.

Opiskeluvuoden aikana Inkeri oppii paljon elämästä ja rakkaudesta. Tuttavuuden alussa Inkeri ja Hannu käyvät Olavinlinnassa ja silloin Inkerin käsitys on kovin romanttinen.
”Ja hän ymmärsi – joko elävältä haudattu tai virtaan hypännyt, ymmärsi: ne neidot rakastivat.”
Kun Inkeri matkustaa kesäksi kotiin maalle, hän kirjoittaa junassa Hannulle pitkän kirjeen, jossa ajatukset ovat muuttuneet realistisemmiksi.
”Me etsimme molemmat toisistamme ikuisesti täyttymätöntä haavekuvaa, lopulta itseämme, ymmärtämättä että haavekuva on haavekuva. Asia on yksinkertainen, kun sen nyt ymmärrän, mutta kuinka olisin sen silloin tiennyt?”

Marja-Liisa Vartio: Tunteet
Otava 1962, 384 s.

***********
Helmet-haaste: 45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

Kirjan koko nimi on Omavaltaista menettelyä – Romaani rakkaudesta. Runoilija ja esseisti Ester Nilssonia pyydetään pitämään esitelmä kuuluisasta kuvataiteilijasta Hugo Raskista. Paneutuessaan aiheeseensa Ester rakastuu. Hän rakastuu mieheen, jota ei ole vielä edes tavannut. Hän rakastuu miehen ideaan, omaan luomukseensa. Kun he tapaavat, Ester on aivan varma, että heistä tulee pari.

Omavaltaista menettelyä poikkeaa tavanomaisesta rakastumisen käsittelystä analyyttisyydellään. Periaatteessa Esterkin pystyy olemaan analyyttinen. Sehän on hänen työtään. Ester ja Hugo keskustelevat tunteiden kuvaamisesta taiteessa. Esterin mielestä
”perusongelma on se, että muiden tekoja tulkitaan behavioristisesti, ulkoapäin ja objektiivisesti. Omia tekoja tulkitaan fenomenologisesti, tietoisuuden sisältä käsin.”
Rakastunut Ester ei tulkitse Hugon tekoja objektiivisesti. Hugo valehtelee. Hän pystyttää kulissia, kirjaimellisestikin, koska hänen tekeillä olevat taideteoksensa ovat silmän harhauttamiseen perustuvia kulisseja. Pienikin myönnytys hänen puoleltaan, pieni varomaton lausahdus, herättää Esterin toiveet. Usein Esterin käytös on suorastaan surkuhupaisaa.

Kaikki tietävät, että rakastunut ihminen ei käyttäydy välttämättä järkevästi. Siitä huolimatta lukeminen herätti lopulta ärtymystä. Älä haaveile siitä miehestä! Mene eteenpäin! Onneksi loppuratkaisu oli selkeä, eikä jättänyt Esteriä – eikä lukijaa - epätietoisuuden tilaan.

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä – Romaani rakkaudesta
Suomentanut Sanna Manninen
Siltala 2014, 214 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Egenmäktigt förfarande – en roman om kärlek 2013
**********
Omavaltaista menettelyä sai August-palkinnon vuonna 2013, joten se kuuluu Helmet-haasteen kohtaan 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja.