sunnuntai 20. elokuuta 2017

Dublin on kirjojen kaupunki

James Joyce
Dublin on yksi UNESCO:n kirjallisuuskaupunkeja, eikä turhaan. Vietin kesällä muutaman päivän Dublinissa ja se on todella sopiva kirjojen ystävän matkakohteeksi. Irlantilaisia nobelisteja on neljä: William Butler Yeats, George Bernard Shaw, Samuel Beckett ja Seamus Heaney. Muut paitsi Heaney ovat dublinilaisia. Muita tunnettuja kirjailijoita ovat Jonathan Swift, Bram Stoker, Oscar Wilde ja tietysti ennen kaikkea James Joyce. Uudempiakin toki on (dublinilaisia ja muita irlantilaisia), esimerkiksi Edna O’Brien, Anne Enright, John Boyne, Roddy Doyle, Colm Tóibin jne.

Trinity Collegen kirjaston Long Room vanhoine kirjoineen ja kirjahyllyineen sai minussa aikaan ihastuksen huokauksia. Toinen vanhoista kirjoista pitävien kohde on Marsh’s Library. Siellä saimme erittäin ystävällisen henkilökohtaisen opastuksen. Vierailijota oli vain vähän, kun taas Trinity Collegessa oli tungosta.

Kirjailijamuseo on alan harrastajille ehdoton käyntikohde. Sen lähellä on James Joyce Centre, jossa myös kävin, vaikka en olekaan lukenut Odysseusta. Joycen Dublinilaisia olen lukenut, mutta näyttely keskittyi Odysseukseen.

Muitakin kirjakohteita Dublinissa on, mutta piti ottaa huomioon myös matkakumppani, joka jossain vaiheessa alkoi kysellä, että vanhoja kirjojako me olemme tulleet Dubliniin katsomaan.

Laitan tähän muutaman kuvan, vaikka kuvani ovatkin huonoja. Turistikohteissa valokuviin pyrkii aina tulemaan tuntemattomia ihmisiä tai sitten ei saa käyttää salamaa (Trinity College) tai kuvia ei saa ottaa lainkaan (Marsh’s Library).

Trinity College Library





James Joyce Centre, sisäpiha
Samuel Beckettin silta

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Naisten aakkoset: T


T on taas helpoimpia kirjaimia Naisten aakkosissa. Kertaukseksi kysymykset:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
Vastaukseni:
  1. Toni Morrison. Ensimmäinen Morrisonilta lukemani kirja oli Jazz. Siihen en ihastunut, mutta onneksi luin muutakin. Varsinkin Minun kansani, minun rakkaani on hieno ja vavahduttava.
  2. Ellen Thesleff. Omana aikanaan modernin ja uutta etsineen taidemaalari Ellen Thesleffin arvo ymmärretään aina vain paremmin. Kolme hyvin kuvaavaa maalausta pienen selostuksen kera löytyy täältä. Minä maalaan kuin jumala, Hanna-Reetta Schreckin kirja Ellen Thesleffistä ilmestyy syyskuussa.
  3. b) Tarja Halonen. Presidentti ja ulkoministeri Tarja Halonen on tässä siksi, että suomalaisessa politiikassa naisen on edelleen vaikea nousta merkittävään asemaan. Katsotaanpa vaikka nykyistä hallitustamme!

Edelliset aakkoset: ABCDEFGHIJKLMNOPQR, S.

torstai 10. elokuuta 2017

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Lumikin on kuoltava on saksalaisen Nele Neuhausin neljäs dekkari. Tästä kirjasta tuli Neuhausin läpimurto ulkomaille. Olen lukenut sarjan kolme aikaisempaa kirjaa (Eine unbeliebte Frau, Mordsfreunde, Tiefe Wunden) ja nyt halusin tietää, miksi juuri tästä neljännestä on tullut menestys.

Neuhausin sankarit ovat rikoskomisario Pia Kirchhoff ja hänen esimiehensä Oliver von Bodenstein. Tässä kirjassa Bodensteinin siviilielämä menee sekaisin. Rikosjuonen perustana on kahden tytön murhasta tuomitun Tobiaksen vapautuminen vankilasta, hänen paluunsa kotipaikkakunnalleen ja sen seuraukset. Tyttöjen ruumiita ei koskaan löydetty, mutta Tobiaksen tuomio perustui vahvoihin todisteisiin.

Kylän asukkaat ovat vihamielisiä Tobiasta kohtaan. Vain yksi hänen vanhoista ystävistään on pysynyt uskollisena. Pian kylässä alkaa kuohua ja Kirchhoffia ja Bodensteinia tarvitaan. Kun lopulta nuori tyttö katoaa, on selvää, että epäillään Tobiasta.

Rakenteeltaa Lumikin on kuoltava on samanlainen kuin sarjan aiemmat osat. Esimerkiksi loppuun tuntuu kuuluvan toimintaa, jossa joku joutuu hengenvaaraan. Kun mietin, mitä eroja on, niin löydän kaksi asiaa. Ensimmäisissä kirjoissa oli raskaan yksityiskohtaisesti selostettu kaikki, mitä tutkinnassa tapahtui. Tässäkin kirjassa on paljon sivuja, mutta perustellummin. Suurempi syy suosioon lienee hyvin valittu näyttämö eli pieni kyläyhteisö ja sen eräänlainen kollektiivinen syyllisyys. (Tuo ei ole juonipaljastus, juonessa riittää kiemuroita.)

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava
Suomentanut Veera Kaski
WSOY 2016, 556 s.
Saksankielinen alkuteos Schneewittchen muss sterben 2010

lauantai 5. elokuuta 2017

Kuukauden nobelisti Gao Xingjian: Vaarin onkivapa

Vaarin onkivapa on novellikokoelma, jossa on 17 novellia. Ne on kirjoitettu 1980-luvun alkupuolella.

Heti ensimmäisessä novellissa Ystävä on kokoelmalle tyypillinen aihe. Kaksi vanhaa ystävystä tapaa ja keskustelussa nousevat esille kokemukset kulttuurivallankumouksen ajalta. Toiselle heistä oli jopa järjestetty valeteloitus. Sama rakenne on monessa muussakin novellissa. Tarinan nykyajan takaa paljastuu varsinainen aihe, joku ”Suuren puhdistuksen” aikainen tapahtuma, koettelemus tai menetetty rakkaus.

Joissakin novelleissa on luotu tunnelma käyttämällä tehokeinona sadetta. Rakkauskertomukseksi tulkittavassa novellissa Huadou harmaa tihku korostaa melankoliaa. Kylmässä tarinassa Tiellä Pekingistä tullut byrokraatti kuolee lumisateeseen. Yhden novellin nimikin on Sadetta, lunta ja sen sellaista.

Niminovelli Vaarin onkivapa on kokoelmassa viimeisenä. Se on puhdasta tajunnanvirtaa ja poikkeaa tyyliltään – vaikka ei aiheeltaan – muista novelleista. Jälkisanoissa kirjailija ilmoittaa pyrkimyksenään olevan uudistaa novellia tarinankerronnasta ja hahmovetoisuudesta kohti kielen avulla synnytettäviä tunnetiloja. Siitä huolimatta löysin kertomuksista tarinoita, ehkä lukijana odotin niitä. Ne muutama lyhyt novelli, jotka kuvasivat hetkeä ilman taustoitusta, jäivät vieraiksi.

Peukutan (Novellihaaste 2) novellia Joen tuolla puolen, jossa jo nimen mukaisesti tapahtumapaikka on keskeinen.

Vuori joen tuolla puolen on ollut turvapaikka erakoituneelle munkille, siitä on haaveiltu paikkana, johon pääsee pakoon maailman mullistuksia, se on rauhallinen paikka kaukana ruuhkaisesta kaupungista, ehkä yksinäinen, mutta ääretön ja vapaa. ”Vuorellakin on sielu.”


Gaolta on tämän novellikokoelman lisäksi suomennettu kaksi romaania. Niistä voi lukea esimerkiksi seuraavista kirjoituksista:
Vapaan miehen raamattu, Kirjahylly
Sielun vuori, Jokken kirjanurkka.

Gao Xingjian: Vaarin onkivapa
Suomentanut Riina Vuokko
Otavan kirjasto 2009, 375 s.
Kiinankielinen alkuteos Gei wo laoye mai yugan
Novellit kirjoitettu 1980-1986

*********** 
Helmet-haasteessa kohta 4. Kirja lisää hyvinvointiasi.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Maria Jotuni: Arkielämää (klassikkohaaste)

Arkielämää on yhdenpäivänromaani. Maankiertäjä pappi Nyman saapuu Koppelmäen tilalle, mutta hän ei ole päähenkilö. Pääosassa on tilan yhteisö: vanha isäntä, talon tytär Loviisa, piiat Annastiina ja Eveliina, rengit Jussi ja Jahvetti, loisvaimo Liena lapsineen, Hullu-Kalle ja suutari Filemon. Leskeksi jäänyt Liena ja kehitysvammainen Kalle näyttävät, millaista oli sosiaaliturva satakunta vuotta sitten. Suutarikin oli tavallaan huollettavana, kun sai asustaa tuvan nurkassa. Koppelmäessä ovat menossa heinätyöt. Siksi oman väen lisäksi paikalla on aputyövoimaa, lähinnä pari riuskaotteista naisihmistä lähitorpista.

Nymania kutsutaan papiksi, vaikka hän ei sellainen olekaan. Sen verran hänen taustastaan selviää, että hän on opiskellut, mutta hairahtunut sivuteille, ilmeisesti liikaa viinaan menevänä. Nyt hän on kulkuri ja kiertää talosta taloon tarjoten palveluksiaan kirjeiden kirjoittamisesta lääketieteellisiin neuvoihin. Lisäksi hän saarnaa. Omalla tavallaan, josta on näyte kirjan lopussa.

Kovin paljon ei tapahdu. Loviisa leipoo leipää ja keittää kahvia. Heinäntekijät tulevat syömään. Jutustellaan. Nyman käy lähitalossa ryypyllä, toisella ryypyllä isännän kamarissa, ja filosofoi samalla vähän. Tapahtuupa kuitenkin jotain ihmeellistä: piika Annastiina synnyttää. Uuden ihmisen tulo maailmaan on aina ainutlaatuinen tapahtuma. Koppelmäessäkin jätetään heinät tekemättä pientareilta ja keitetään kahvit.

Näennäisen tapahtumattomuuden alla on paljon asiaa ihmisen elämästä. On muutakin, mutta varsinkin käyvät selväksi naisten rajalliset mahdollisuudet. Loviisa on menossa naimisiin toisen ison talon perijän kanssa, mutta ei todellakaan rakkaudesta, vaan siksi että pitää. Annastiinan lapsen isä on renki Jussi. Siinä suhteessa on rakkautta, mutta Eveliina joutuu myöntymään Jahvetille, vaikka olisi halunnut Jussin (niin kuin muuten myös Loviisa). Naapurin tytär on tullut palveluspaikastaan kotiin synnyttämään aviottoman lapsensa, ja Nymanille kerrotaan yksi aivan karmea insestitapaus syrjäkyliltä.

Arkielämästä tulee mieleen muutama vuosi myöhemmin ilmestynyt Sillanpään Ihmiset suviyössä, jossa myös seurataan useaa henkilöä. Ihmiset suviyössä on tapahtumiltaan dramaattisempi ja luonto korostuu siinä enemmän, vaikka Arkielämässäkin pappi Nyman havahtuu välillä ihastelemaan kesäistä maisemaa. Kieli on ronskimpaa ja arkisempaa kuin Sillanpäällä, mutta se sopii tähän, niin pitää ollakin.

Jatkoin Arkielämällä tutustumistani suomalaisiin klassikkoteoksiin. Aikaisempiin klassikkohaasteisiin olen lukenut romaanit Alastalon salissa, Laulu tulipunaisesta kukasta ja Sudenmorsian. Vain klassikkohaasteessa 2 käväisin ulkomaisen kirjan parissa: Nuoren Wertherin kärsimykset.

Maria Jotuni: Arkielämää
Otava 1976, 188 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1929

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Maila Talvio: Linnoituksen iloiset rouvat

Linnoituksen iloiset rouvat on ensimmäinen kirja, jonka olen valinnut Helmet-haasteen vuoksi. Hyönteisdokumentti-blogin hdcanis on pyytänyt kirjastosta vinkkejä vanhoista Helsinkiin sijoittuvista kirjoista ja hänen saamaltaan listalta huomasin tämän kirjan. Olen lukenut Linnoituksen iloiset rouvat lapsena vanhempieni kirjahyllystä. Muistin kirjasta ainoastaan rekiajelut jäällä ja sen, mitä tapahtui yhdelle linnoituksen kauniista naisista isorokon kourissa. Uusintaluku alkoi heti houkutella.

Kirjan nimessä on lisämääreenä romaani vanhan Viaporin ajoilta. Ajankohta on 1800-luvun alku ja kirja päättyy Viaporin antautumiseen. (Käytänpä minäkin tässä Suomenlinnan vanhaa nimeä.) Useat historialliset Viaporin upseerit esiintyvät henkilöhahmoina, päällikkö Cronstedtista alkaen. Kirjan henkilönä Cronstedt on sivuosassa. Häntä enemmän ovat esillä Suomen itsenäisyyttä kannattanut Fredrik Jägerhorn sekä kapteenit Gustaf Hjärne ja Carl Reuterskjöld. Kapteenien vaimot ovat ’iloisia rouvia’, nimiltään historiallisesti oikeita, mutta romaanissa muuten selkeästi fiktiivisiä. Muitakin historiallisia henkilöitä on mukana, esimerkiksi saksalaissyntyinen muusikko Kress, jota on joskus arveltu jopa Porilaisten marssin säveltäjäksi.

Tavallisen kansan elämää seurataan eniten Helsingin uuden kaupunginlääkärin Rosenströmin kautta (historiallinen henkilö hänkin). Isorokon lisäksi rintatauti oli paha ongelma ja tietämättömyys alkeellisestakin hygieniasta edisti tautien leviämistä. Lääkäriä enemmän saatettiin uskoa ennustajiin ja vastaaviin.

Historiallisena romaanina Linnoituksen iloiset rouvat puolustaa paikkaansa, mutta kirjallisuutena se on tyyliltään aika vanhentunut, usein turhan pateettinen. Kauna ruotsalaisia kohtaan nousee esille monessa kohdassa.
”Koskas tämä Suomenmaa on saanut suojaa Riikiltä? Luuleeko joku, että Riikin miehet antavat henkensä näiden kaukaisten maanäärten takia? Eikö aina Suomen mies ole asetettu vaaran paikalle?”
Kirja on ilmestynyt 1941, joten siitä voi lukea pettymystä siksi, ettei Ruotsista tullut apua sodassa Neuvostoliittoa vastaan, eikä pelkästään pettymystä Suomen luovuttamisesta aikanaan Venäjälle. Ilmestymisajankohta on ollut kirjan menestykselle suosiollinen. Ensimmäinen painos ilmestyi joulukuussa 1941. Kirjastosta saamani kappale oli 4. painoksesta vuoden 1942 syyskuulta.

Maila Talvio: Linnoituksen iloiset rouvat
WSOY, 4. painos 1942, 331 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1941

***********
Helmet-haaste: 27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Eetos goes paatos. Pelle Miljoonan valitut lyriikat

Eetos goes paatos on kokoelma Pelle Miljoonan laulutekstejä. Ne on Pellen valtavasta tuotannosta valinnut Teija Varis, joka on toimittanut kirjan. Nyt kun Nobel-komiteakin on tunnustanut rocklyriikan kirjallisuudeksi, vastaavia kokoelmia voitaisiin tuottaa enemmän.

Tekstit – runot – on koottu viiden otsikon alle: Lähdöt & paluut, Hullu maailma, Rakkaus, Leijuvat asiat, Kohtaamisia & kohtaloita. Esipuheessa Teija Varis sanoo, että kokoelmasta on tarkoituksella jätetty pois Pellen kuuluisimmat laulut. Linjaus on hyvä. Kun eteen tulee joku tutumpi kappale, kuten Pikkupoika ja pikitie, sen sävel alkaa kaikua korvissa ja häiritsee keskittymistä tekstiin.

Lähdöt & paluut on aiheena tyypillisintä Pelle Miljoonaa. Siinä voi nähdä myös suomalaisen iskelmäperinteen kaipuun pois jonnekin muualle. Puerto Monttin kertosäe:

Puerto Montt teki mut onnelliseksi
Puerto Montt antoi synnit anteeksi
Puerto Montt sai nöyräksi ja hiljaiseksi
Puerto Montt teki mut hyväksi
hetkeksi

Rakkaus ja ihmissuhteet ovat tietysti runojen ja laulujen tavallisinta aihetta, mutta tällä kertaa minuun kolahtivat eniten otsikon Hullu maailma alla olleet tekstit. Johtunee siitä, että maailma on hullu ja tuntuu tällä hetkellä tulevan koko ajan hullummaksi. Viimeinen säkeistö runosta Kun aseet puhuvat:

Kun aseet ovat puhuneet
on vain hiljaisuus
pimeys, tyhjyys
sekä hiljaisuus

Kirjassa on kuvituksena Variksen ottamia mainioita kuvia Pellestä. Liitän loppuun kuitenkin oman kuvani, jonka otin Pelle Miljoonan keikalta muutama vuosi sitten.

Eetos goes paatos. Pelle Miljoonan valitut lyriikat
Toimittanut Teija Varis
Pelle Miljoona, Antikvariaatti Punaparta ja Reuna Oy 2015, 139 s.

*********** 
Helmet-haaste: 7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja.