perjantai 20. lokakuuta 2017

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat

Jalattomat, elottomat on Fred Vargasin komisario Adamsberg -sarjan kuudes kirja. Olen lukenut kaksi ensimmäistä. Yhtään ei haitannut, että en edennyt ilmestymisjärjestyksessä.

Dekkari alkaa Lontoosta, jossa Adamsberg ja apulaiskomisario Danglard osallistuvat eurooppalaisten poliisien konferenssiin. Konferenssi ei ole aiheena, vaan makaaberi löytö, jota pariisilaispoliisit joutuvat todistamaan lontoolaisen kollegansa kanssa Highgaten hautausmaan vanhan osan portilla. Olen käynyt Highgatessa, joten kirjan alkuun oli helppo eläytyä.

Kun Adamsberg ja Danglard palaavat kotiin, he saavat tutkittavakseen harvinaisen brutaalin murhan. Lontoolaista prologia ei olisi, elleivät tapahtumat liittyisi toisiinsa. Joutuupa Adamsberg matkustamaan Serbiaankin, ennen kuin koko rikostarina selviää.

Edellisessä lukemassani Adamsberg-dekkarissa oli ihmissusia, tässä taas vampyyreja. Kaikki tietävät, että kumpiakaan ei ole olemassa, joten ne ovat kirjoissa vain hämäykseksi. Tosin tässä kirjassa joudutaan kaivautumaan syvälle vanhoihin uskomuksiin, minun makuuni vähän liiankin syvälle. Vargas harrastaa ilmeisesti juoniensa sitomista myyttisiin kauhutarinoihin.

Komisario Adamsberg on edelleen oma kummallinen itsensä. Hän unohtuu välillä kulkemaan pilvissä, kuten jotkut hänen alaisensa ajattelevat. Muutenkin Vargasin luomat poliisit ovat aika omalaatuisia. Enpä usko, että tuollaiset poliisit ratkaisisivat oikeita rikoksia. Kirjan hahmoina he ovat herkullisia. Esimerkiksi ylikonstaapeli Violette Retancourt, luotettava realisti, 180 senttiä ja 110 kiloa ja nopeampi juoksija kuin kukaan miehistä, tai nuori konstaapeli Estalère, ”jonka vihreät silmät olivat aina selällään jatkuvasta hämmästyksestä”.

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2017, 3. painos, 527 s. (1. painos 2010)
Ranskankielinen alkuteos Un lieu uncertain 2008

torstai 19. lokakuuta 2017

Naisten aakkoset: V

Olen ehtinyt Naisten aakkosissa jo kirjaimeen V. Kysymyksethän ovat:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
V-kirjaimeen vastaukset löytyivät yllättävänkin helposti.
  1. Marja-Liisa Vartio. Vartio tuntuu olevan unohtumassa, turhaan. Olen lukenut hänen kuuluisimman teoksensa Hänen olivat linnut kauan ennen kuin blogeja oli olemassa. Tänä vuonna olen postannut romaanista Tunteet ja kolmas Vartioni Kaikki naiset näkevät unia on parhaillaan kesken. Vaikuttaa todella hyvältä.
  2. Vivien Leigh. Iki-ihana ja ainoa mahdollinen Scarlett O'Hara. Tuulen viemää ei ole hänen ainoa hieno elokuvansa. Muita ovat esimerkiksi Sumujen silta ja Viettelyksen vaunu, jossa vastanäyttelijänä oli Marlon Brando.
  3. a) Valeria Luiselli. Olen lukenut yhden Valeria Luisellin kirjan (La historia de mis dientes), mutta en oikein päässyt siihen sisälle. Voisin yrittää jotakin toista hänen teoksistaan.

Vanhemmat kirjoitukseni:
ABCDEFGHIJKLMNOPQRST, U.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Cuentos de buenas noches para niñas rebeldes

Cuentos de buenas noches para niñas rebeldes (iltasatuja kapinallisille tytöille) oli nostettu myydyimpien kirjojen hyllylle madridilaisessa kirjakaupassa, jossa kävin syyskuussa. Lehteiltyäni kirjaa en voinut olla ostamatta sitä, vaikka huomasin, että alkuperäinen kirja on englanninkielinen.

Ensimmäinen satu alkaa, kuten sadut yleensä

Olipa kerran tyttö nimeltä Ada,
mutta jatkuu
jota kiehtoivat koneet.

Ada oli tietysti Ada Lovelace. Kirjassa on sata lyhyttä tarinaa naisista ja tytöistä, jotka tekivät ja saavuttivat mitä halusivat esteistä huolimatta. Vaikka puhutaan saduista, niissä kerrotaan oikeista elävistä tai aiemmin eläneistä naisista.

Kirjan tarkoituksena on rohkaista tyttöjä uskomaan, että hekin voivat saavuttaa unelmansa.

Satuihin valitut naiset ovat toimineet hyvin erilaisilla elämänaloilla. On tieteentekijöitä, taiteilijoita, urheilijoita, kansalaisoikeusaktivisteja, poliitikkoja ja entisaikojen hallitsijoita. Onpa joukossa kaksi merirosvopäällikköäkin. Jotkut valinnat ovat itsestään selviä, kuten Marie Curie, Rosa Parks tai Malala Yousafzai, mutta monista naisista en ollut kuullutkaan. Nykytyttöjä voisi hyvin innostaa vaikka surfaaja Maya Gabeira.

Kirjoittajat ovat italialaisia, mutta asuvat Kaliforniassa ja Yhdysvallat painottuu ehkä vähän liikaa. Joitakin kirjaan valittuja ihmettelin, mutta kokonaisuutta he eivät häirinneet.

Onko kirjassa ketään suomalaista? On, suomensomalialainen Fadumo Dayib, joka oli ehdokkaana Somalian presidentinvaaleissa. Hän vetäytyi vaaleista, mutta jatkaa työtään ihmisoikeuksien parantamiseksi Somaliassa.

Sadut ovat todellakin lyhyitä, yhden sivun mittaisia. Aukeamalla on aina vasemmalla puolella kertomus ja oikealla puolella kuva. Kuvittajia on monta kymmentä ja kuvat ovat upeita. Kuvittajissakin on yksi suomalainen eli Riikka Sormunen. S&S julkaisee kirjan tänä vuonna suomeksi. Kustantajan sivulla on esimerkkejä kehumistani kuvista.

Toivottavasti lapset pitävät näistä saduista. Aikuinen ainakin piti.

Elena Favilli & Francesca Cavallo: Cuentos de buenas noches para niñas rebeldes
Espanjaksi kääntänyt Ariadna Molinari Tato
Destino 2017, 224 s.
Englanninkielinen alkuteos Good Night Stories for Rebel Girls 2016

***********
Helmet-haaste: kohta 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Hannu Mäkelä: Muistan − Vapaus

En ole lukenut yhtään Hannu Mäkelän romaania ja nimeltä tiesin vain Finlandia-palkitun Mestarin sekä elämäkertakirjan Nalle ja Moppe, ja Herra Huun tietysti. Siksi voi vaikuttaa kummalliselta, että luin nyt Mäkelän muistelmasarjan viimeisen osan Muistan  Vapaus. Tiesin, että kirja alkaa vuodesta 1987 ja hetkestä, jolloin Mäkelä aloittaa elämän vapaana kirjailijana. Se minua juuri kiinnosti: kirjailijan elämä.

Kirjailijaelämää sainkin. Alkupuolella oli jopa luku Viini, laulu, naiset. Silloin heräsi ajatus, että todellako kaikkien (mies)kirjailijoiden elämä on tuollaista. Lukeminen ei oikein sujunut. Mieleen tuli kahden hyvin arvostetun kirjailijan teokset eli Günter Grassin Kampela ja Gao Xingjianin Vapaan miehen raamattu, joista en pitänyt ja joissa asenne naisiin oli samanlainen kuin Mäkelällä. Viinasta Mäkelä pääsi kunniakkaasti taistellen irti, mistä häntä voi ihailla. Naisjutuista hän ainakin kirjoitti jatkossa vähemmän, onneksi.

Päästiin tässä myös siihen, mikä minua kiinnosti. Kirjojen aiheiden syntyminen ja kypsyttely on tällaiselle mielikuvituksettomalle ihmiselle ihmetyksen aihe. Vapaan kirjailijan on elettävä kirjoittamisellaan. Luulisi sen olevan stressaavaa ja ilmeisesti se onkin. Kirjailijan on tehtävä myös valtavasti taustatyötä. Sen toki tiesin ennestään, mutta se korostui tässä hyvin. Kun Mäkelä oli Dresdenissä, jossa sekä hän että hänen silloinen vaimonsa olivat tiedonhakumatkalla, hän kirjoittaa:
”Tätäkin on kirjailijan työ, oli jo L. Onervan aikaan: ainaista hakemista, matkustamista, kyselyä, etsimistä, ihmettelyä, tutkimista. Kaikki mennyt on läsnä, kun tai jos niin vain haluaa.”
Mäkelän matkakertomuksista pidin. Kirjailija osaa kuvata niin hienosti tunnelmia. Esimerkiksi Venetsiaa hän inhosi ensimmäisellä matkallaan, mutta vuosien mittaan alkoi rakastaa kaupunkia. Itselläkin halu mennä Venetsiaan kasvoi entistä suuremmaksi.

Kirjailija on ihminen siinä kuin muutkin. On ihmissuhdeongelmia ja ongelmia työnantajan, tässä kustantajan, kanssa. Vastapainona on hyviä ystäviä ja toimivia työsuhteita. Vanhemmiten tulee kaikenlaisia vaivoja, joita myös Mäkelän kollega Claes Andersson on uusimmissa kirjoissaan kuvannut.

Kaiken kaikkiaan Muistan  Vapaus oli antoisaa luettavaa, kuten kirjailijoiden muistelmat yleensä ovat. Pitäisi varmaan lukea joku Mäkelän romaanikin.

Hannu Mäkelä: Muistan  Vapaus
Tammi 2016, 447 s.
Sain kirjan kustantajalta viime vuonna kirjamessuilla

***********
Koska minusta olisi mukava osata kirjoittaa fiktiota, sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 29. Kirjan päähenkilö osaa jotakin, mitä haluat oppia.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Olga Xirinacs: Mi padre es capitán

Tämän pienen lastenkirjan luin valmisteluna Naisten aakkoset -sarjani X-kirjaimeen. Epäilin etukäteen, löytyneekö yhtään kirjailijaa, jonka etu- tai sukunimi alkaa X:llä. Mutta löytyi, Espanjasta, Olga Xirinacs. Hän on kirjoittanut myös aikuisille, mutta sain käsiini vain tämän kirjan.

Mi padre es capitán kertoo tytöstä nimeltä Flora. Hän on koko pienen ikänsä luullut, että isä on valtamerialuksen kapteeni. Kun Flora täyttää seitsemän vuotta, äiti kertoo, että isä onkin kokkina sataman hinaajassa. Flora on ensin kovin pettynyt.

Syntymäpäiväjuhlat pidetään hinaajalla, mutta juhlat keskeytyvät, kun satamassa öljylaivalla syttyy tulipalo. Flora jää vahingossa hinaajaan, kun se lähtee pelastustöihin. Tapahtuu kaikenlaista jännittävää ja isä osoittautuu sankariksi. Siinä kirjan opetus. Ei ole tärkeää, mikä ihminen on, vaan millainen hän on.

Kirjassa on sen verran jännitystä, että ikäsuositus on 8+. Värikkäät kuvat myötäilevät tarinaa hyvin. En ole lukenut lastenkirjoja aikoihin, joten en osaa sanoa, kuinka paljon lapset pitäisivät tästä. Painoksia on ainakin otettu monta.

Olga Xirinacs: Mi padre es capitán
Edebé 2006, 7. painos, 61 s.
Kuvitus Gemma Sales
Katalaaninkielinen alkuteos El meu pare és capitá 1995
Espanjaksi kääntänyt kirjailija itse

perjantai 6. lokakuuta 2017

Ishiguro ja Nobel-veikkaukseni voittajat


Kazuo Ishiguron palkitseminen Nobelilla ilahdutti. Olen postannut viidestä hänen kirjastaan: Me orvot, Pitkän päivän ilta, Yösoittoja, Ole luonani aina, Haudattu jättiläinen. Eniten olen pitänyt romaanista Ole luonani aina, jonka erikoislaatuinen tunnelma on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Ishiguro poikkeaa monesta muusta kirjailijasta siinä, että hänen teoksensa ovat keskenään hyvin erilaisia.

Kukaan nobelistiveikkaukseeni osallistunut ei ehdottanut Ishiguroa. Lupaukseni mukaan arvoin osallistuneista kolme, jotka saavat kukin valita yhden kirjan seuraavista:
  1. Minna Canth: Köyhää kansaa, Kauppa-Lopo, Hanna, Lain mukaan, Lehtori Hellmanin vaimo
  2. Pentti Haanpää: Ilmeitä isänmaan kasvoilla (novelleja)
  3. Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
  4. Leena Krohn: Hotel Sapiens
  5. Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia.
Mieheni toimi onnettarena ja hän nosti seuraavien henkilöiden arpaliput: Juha/Nipvet, Katri/Pieni kirjasto ja Leena/Donna mobilen kirjat. Ottakaapa yhteyttä sähköpostitse (osoite sivulla Margit). Nopein saa valita kirjansa ensin.

Kysyin myös, mitä mieltä osallistujat ovat Nobel-komitean kahden edellisen vuoden palkituista eli Bob Dylanista ja Svetlana Aleksijevitšista. Valinnat laajensivat palkitun kirjallisuuden aluetta dokumenttiromaaniin ja rocklyriikkaan. Itse hyväksyin molemmat valinnat täysin. Aleksijevitšin valinnan arvostelua en ymmärrä, Dylanin arvostelun voin jotenkin käsittää.

Kyselyyni vastanneistakin muutama ei pitänyt Dylanin palkitsemisesta, mutta kaiken kaikkiaan oltiin varsin suvaitsevaisia. Juha jopa heitti ajatuksen sarjakuvanobelistista! Enemmän vastaajat olisivat kuitenkin halunneet naisia palkinnon saajiksi.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Vielä ehdit osallistua Nobel-veikkaukseeni

Tällä viikolla jaetaan Nobelin palkintoja, ja jos kirjallisuuden nobelisti ilmoitetaan tänä vuonna samalla viikolla kuin tieteen nobelistit, tiedämme uuden voittajan nimen torstaina 5.10.

Nobelistiveikkaukseni on käynnissä. Osallistujille luvatut palkinnot ovat kuvassa. Jos haluat osallistua, jätä kommentti alkuperäiseen veikkauspostaukseeni.