perjantai 15. heinäkuuta 2011

John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä


Oikeastaan tarkoitukseni ei ollut lukea taas yhtä John Irvingin romaania, mutta kävin tervehtimässä vanhempiani, ja äitini oli ostanut (mutta ei lukenut) kirjan Viimeinen yö Twisted Riverillä. En malttanut olla lainaamatta sitä. Lisäksi kirja (610 s) sopi Satun 500+ -minihaasteeseen.

Viimeinen yö Twisted Riverillä kertoo kirjailijasta. Daniel Baciagalupo/Danny Angel on alussa, vuonna 1954 12-vuotias. Kirja päättyy vuoteen 2005. Muut tärkeät henkilöt ovat Danielin isä kokki Dominic Baciagalupo/Tony Angel ja isän ystävä, tukkijätkä Ketchum. Suunnitellessaan kirjaa, jossa Ketchum on mukana (eli juuri tätä kirjaa!) Danny ajattelee, että Ketchum on on henkilönä "kenties kaikkein tärkein".

Kun aiheena on kirjailija, lukija miettii tietysti, mitä omaelämäkerrallista kirjassa on. Danny on täsmälleen saman ikäinen kuin Irving. Vaikka olen lukenut paljon Irvingin kirjoja, en ole tutustunut tarkasti hänen henkilöhistoriaansa. En myöskään lukenut mitään yksityiskohtaista tästä kirjasta, kun se ilmestyi viime vuonna. En halua tietää kirjoista liikaa ennen lukemista, jotta muiden mielipiteet eivät vaikuttaisi omaan lukukokemukseeni. Ehkä nyt voisin etsiä lisää tietoja Irvingistä. Irvingin kirjojen lukijana huomasin tietysti Dannyn aborttikirjan Bangorista itään, vrt. Irvingin Oman elämänsä sankari.

Kirjassa pohditaan muutamassa kohdassa kirjojen suhdetta todellisuuteen. Yleensä pohtijana on isä Tony. Hänen ajatuksiaan on esimerkiksi seuraava lause: "Häntä häiritsi Danielin kirjoissa se, että ne olivat elämäkerrallisia eivätkä kumminkaan olleet." Dannya itseään "vaivasi romaaniensa latistaminen. Danny Angelin tuotanto oli ruodittu läpikotaisin kaiken mahdollisen omaelämäkerrallisen roskan löytämiseksi;". Toisaalta Danny haksahtaa luulemaan, että hänen korealaisen opiskelijansa (ja lyhytaikaisen asuinkumppaninsa) kehittelemä romaani on pääosiltaan elämäkerrallinen ja totuudenmukainen. Kunnes paljastuu, että kirja on täysin mielikuvituksen tuotetta.

Tässä kirjassa on taas Irvingin karhuja. Tai oikeastaan vain yksi karhu, muuten on nainen, jota luullaan karhuksi, ja mies, jonka sijasta tarinassa on karhu. Kirjassa on myös rikosjuoni, mutta juonesta en kirjoita sen enempää.

2 kommenttia:

  1. Minun mielestäni Viimeinen yö Twisted Riverillä on Irvingin hienoin 2000-luvulla ilmestynyt kirja. Se ei yllä samaan kuin Oman elämänsä sankari, Garpin maailma tai Kaikki isäni hotellit, mutta on kerronnaltaan mainio.

    Itse olen tutustunut Irvingin elämään melko paljonkin ja hän viljelee kirjoissaan aina omaelämäkerrallisia aineksia. Tässä kirjassa hauskaa olivat sinunkin mainitsemasi intertekstuaaliset viittaukset hänen aikaisempiin romaaneihinsa.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä kanssasi, esimerkiksi verrattuna tässäkin blogissa käsittelemääni kirjaan Kunnes löydän sinut Viimeinen yö Twisted Riverillä on paljon parempi.

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.