torstai 4. elokuuta 2011

Anita Brookner: Päivät Pariisissa

Tämä kirja tarttui mukaan äitini kirjahyllystä. Se on ilmestynyt suomeksi jo 1998. Olen lukenut monta vuotta sitten kaksi Brooknerin teosta, Naisten mies ja Yhteiset hetket, ja muistan pitäneeni niistä. Erityisesti mieleeni oli jäänyt hänen tapansa kirjoittaa lauseita, joiden loppu on jotain aivan muuta kuin alku antaa odottaa. Tästä kirjasta en nyt sellaisia löytänyt.
Kirjan alkuperäinen nimi on Incidents in the Rue Laugier, mutta nimi Päivät Pariisissa kuvaa kirjaa hyvin. Pariisi on nuorille päähenkilöille Maudille ja Edwardille pakopaikka, vapauden symboli (miten hyvin valittu; eikö Pariisi ole meille kaikille sitä). Ranskalainen Maud kaipaa pois kotoa Dijonista vapauteen. Englantilainen Edward kaipaa elämäänsä seikkailua ja rohkeutta. Kolmas keskushenkilö Tyler tekee päivät Pariisissa mahdollisiksi.

Kirjassa on paljon muutakin, mutta Pariisin tapahtumat ovat tärkeimmät. Ne vaikuttavat Maudiin ja Edwardiin heidän elämänsä loppuun saakka, kuten tulemme näkemään. Maudin ja Edwardin taustat ennen Pariisia kerrotaan, Tylerin ei niinkään. Hänestä tiedämme vain, että hän on komea, vastustamaton ja rikas. Kaikki rakastavat häntä. Tylerin toimia ihmettelevälle lukijalle ei ole välttämättä selvää, miksi. Minulle tuli jossain vaiheessa mieleen, että Tyler ei ole todellinen. Maud vertaakin häntä Apolloon: "He eivät tunteneet armoa, nämä jumalolennot, ja silti oli jotenkin tarkoituksenmukaista huutaa heitä avuksi, koska Tylerissa ilmeni niin kauniisti Apollon luonne, ..."
Kirjan tunnelma on alakuloinen, jopa silloin kun rakastetaan. Maud joutuu huomaamaan, että "Pariisi oli pettänyt hänet". Vapautta voi tavoitella, mutta elämä johtaa takaisin vankilaan. Velvollisuudentunto on liian voimakas.
En päässyt koko kirjan aikana irti tunteesta, että siinä kuvataan jotakin vanhaa aikaa. Kuitenkin tärkeimmät tapahtumat Pariisissa sijoittuvat vuoteen 1971. Vaikutelma on kirjailijalta varmaankin tarkoituksellinen.
Edellä kirjoittamani saattaa näyttää negatiiviselta, mutta pidin kirjasta. Päivät Pariisissa on kaunis, surumielinen teos, joka saa ihmisen miettimään elämää ja sen kulkua.

Anita Brookner: Päivät Pariisissa
Otava 1998. 378 s.

**********

Aivan toisesta asiasta: Olen lukenut tänä kesänä kovin vähän kirjoja. Yleensä luen paljon kesälomalla. Töiden alettua lukuaikaa jää vähän. Toivottavasti saan kuitenkin aikaiseksi muutaman blogikirjoituksen joka kuukausi. Viimeisin tauko johtui kesälomamatkasta Sveitsiin. Matkalla ei ollut mitään kirjallisia yhteyksiä tai tapahtumia. Bernissä huomasin Carl Spitteler - Strassen (Spitteler sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1919) ja Zürichissä ostin yhden Martin Suterin kirjan - siinä kaikki. Kerron matkasta matkablogissani.

2 kommenttia:

  1. Jumitan vieläkin Brooknerin Rantahotellissa, on ollut pakko lukea välillä muuta sillä teksti on jotenkin puuduttavaa, vaikka samalla nautittavan verkkaista. Päivät Pariisissa kuulostaa sen verran kiinnostavalta, että aion kokeilla sitäkin joskus, vaikka tuntuu että Brooknerin tyyli ei ole ihan sitä ominta kirjallisuutta minulle.

    VastaaPoista
  2. En ole lukenut Rantahotellia, mutta epäilen, että jos se ei tunnu sopivan sinulle, niin sitten tuskin sujuu Päivät Pariisissakaan. Brooknerin kirjat ovat tyyliltään varsin samanlaisia (siis ne kolme, jotka olen lukenut). Mutta eihän kaikista kirjoista tarvitse pitää!

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.