lauantai 28. heinäkuuta 2012

Saskia Noort: Ruokakerho

Lähden kohta pienelle matkalle, jolla käyn Hollannissa ja Belgiassa, ja ajattelin, että olisi mukava lukea joku nykykirja molemmista maista ennen matkaa. Samalla saan pisteitä Karoliinan Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen. Saskia Noort on hollantilainen kirjailija.

Ruokakerho alkaa tulipalosta. Kertoja Karenin sanoin:
”Yksi meistä oli sytyttänyt tuleen oman talonsa, jonka sisällä oli hänen perheensä. Sellaista tapahtui slummilähiöissä, ongelmaperheissä, sosiaalisesti häiriintyneiden tai eristäytyneiden ihmisten keskuudessa, mutta ei kai sentään täällä meidän kylässämme, omakotialueella, kaikkien rakastamassa ja arvostamassa perheessä?”
Kerhoon kuuluu viisi naista perheistä, jotka ovat muuttaneet Amsterdamin lähellä sijaitsevaan kylään. Heidän miehensä ovat myös tutustuneet toisiinsa.  Kuten edellä olevasta katkelmasta voi päätellä, perheet ovat hyvätuloisia. Naiset ovat joko kotirouvia tai työskentelevät kotona. Tulipalossa kuolee mies, jota epäillään palon sytyttäjäksi. Pian tulipalon jälkeen tapahtuu jotakin muuta järkyttävää.

Ruokakerhossa ihmissuhteet ovat sekaisin. Rakastutaan ja pannaan (verbi on kirjasta) sikin sokin. Alkoholia käytetään hulvattomasti. Alun tulipalon jälkeen lukija odottaa vähän toisenlaista vakavan asian käsittelyä. Loppua kohti kirja kääntyy rikosromaaniksi.

Ruokakerho ei ole kovin hyvä kirja. Teksti on välillä heikkoa kuin jossakin viihdelukemistossa. Ellei sitten ole kysymys huonosta käännöksestä.

Saskia Noort: Ruokakerho
Suomentanut Titia Schuurman
WSOY 2006. 279 s.
Hollanninkielinen alkuteos: De eetclub, 2004

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.