maanantai 24. syyskuuta 2012

Arnaldur Indriðason: Mies järvessä


Arnaldur Indriðason on islantilainen dekkaristi. Hänen kirjansa ovat olleet suosittuja ja ne ovat keränneet runsaasti erilaisia palkintoja. Olen lukenut aikaisemmin kaksi Arnaldurin dekkaria, Rämeen, josta hän sai Lasiavain-palkinnon vuonna 2002, ja pari vuotta myöhemmin ilmestyneen Ääni kuin enkelin. Ne olivat niin ankeita, että päätin olla lukematta lisää Arnalduria, mutta tulin nyt kuitenkin lainanneeksi tämän Mies järvessä.

Ankeus tulee päähenkilö Erlendurin henkilökohtaisesta elämästä. Hän on poliisi, lyhyen epäonnistuneen avioliiton jälkeen eronnut. Kahdesta lapsesta tytär Eva Lind on kurjaan jamaan päätynyt narkomaani ja poikaan, Sindriin, Erlendurilla ei ole oikeastaan minkäänlaista suhdetta. Erlendur syö mikroaterioita ja asuu ankeassa kerrostalohuoneistossa, jonka verhoja hän pitää kiinni, jotta valo ei pääsisi sisään. Yksinäisyydessään hän lukee tositarinoita islantilaisista katoamisista. Hän on joutunut pienenä pikkuveljensä kanssa lumimyrskyyn, josta hän selvisi, mutta johon pikkuveli katosi. Se on Erlendurin elämän suuri trauma. En oikein ymmärrä, miksi rikoskirjojen päähenkilöt kirjoitetaan usein näin surkeiksi. Kirjassa Mies järvessä Erlendurin elämään tulee onneksi positiivinen käänne, jos hän nyt vain tarttuu mahdollisuuteensa.

Kirja alkaa, kun Kleifarvatn-järven vesi laskee harvinaisen paljon ja pohjasta paljastuu luuranko. Ruumis on ollut vedessä 70-luvulta saakka ja sen pääkallossa on reikä, joten kyseessä lienee murha. Jäljet johtavat 50-luvulle ja Itä-Saksassa Leipzigissa opiskelleisiin islantilaisiin sosialisteihin. Erlendur ja hänen työtoverinsa Elínborg ja Sigurður Óli joutuvat heille outoihin tutkimuksiin, ottamaan yhteyttä suurlähetystöihin ja ihmettelemään, onko ollut sellaista olentoa kuin islantilainen vakooja.

Kirjan rakenne on nykydekkareille tyypillinen. Poliisit lähestyvät tapahtumia nykyajasta taaksepäin, ja välillä seurataan yhden Leipzigissa olleen kertomusta, joka vie samoihin tapahtumiin toisesta suunnasta. Erlendurin kadonneisiin liittyvällä päähänpinttymällä on oma osansa ratkaisun löytymisessä. Varsinainen ”Kuka sen teki” -dekkari Mies järvessä ei ole. Totuus paljastetaan vähitellen.

Lyhyt lainaus kirjan alkupuolelta kertoo, millaisen vaikutelman ihmiset saavat Erlendurista.
”Ovella oli kaksi miestä. Toisesta näki ettei hän ollut onnellinen, hänellä oli kummallisen surumielinen ilme kasvoillaan."

Arnaldur Indriðason: Mies järvessä
Suomentanut Seija Holopainen
Blue Moon 2007. 315 s.
Islanninkielinen alkuteos Kleifarvatn, 2004

8 kommenttia:

  1. Oliko tämä samantyylinen kuin aiemmat, joista et niin innostunut? Mitä tämän kirjailijan dekkaria suosittelit luettavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ollut aivan yhtä ankea. Rikoskin oli tapahtunut menneisyydessä ja kirjassa oli hieman poliittisia ulottuvuuksia.

      Jos näitä alkaa lukea, niin eiköhän olisi parasta aloittaa Rämeestä. Arnaldur kirjoittaa sarjaa, jossa henkilöiden yksityiselämää seurataan, joten kirjoittamisjärjestyksessä lukemisesta on hyötyä tapahtumien ymmärtämiseksi.

      Poista
  2. Islantilaiseen kirjallisuuteen pitäisi joskus paneutua. Hyvä bloggaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitäisi. Minäkin olen lukenut vain Laxnessia ja nyt muutaman Arnaldurin dekkarin.

      Poista
  3. Olen koukussa näihin, ihanan synkkiä ;) Sopivat minusta suomalaiseen mielenlaatuun. Sää on jopa ankeampi kuin meillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synkkiä ovat, ja ankeita. Ihan aina nämä eivät sovi, ei ainakaan, jos haluaa lukea jotain kevyttä ja viihdyttävää.

      Poista
  4. Minä tykkään Arnaldurista! En ihan varauksetta, mutta tykkään kuitenkin. Juuri sen synkkyyden ja värittömyyden vuoksi. Hyvää vastapainoa amerikkalaiselle glitterille ja hötölle, jossa kaikki on niin koreaa, värikästä ja suurta. Kyllä täällä pohjoisemmassa on kirjallisuuden laatukin ihan omaa luokkaansa =). Toki joskus niitä vauhdikkaampiakin tarinoita tarvitaan. Mies järvessä on vielä lukematta minulta, mutta olen lukenut Rämeen, Haudanhiljaista ja Talvikaupungin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän pohjoismaisista dekkareista. Suosikkini on Henning Mankell, eikä hänenkään teoksiaan kovin hilpeiksi voi sanoa.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.