torstai 7. elokuuta 2014

Kolme Jokisen Koskista

Olen lukenut Seppo Jokisen komisario Koskinen -sarjaa ilmestymisjärjestyksessä. Kahdesta ensimmäisestä kirjasta olen jo kirjoittanut (Koskinen ja siimamies ja Koskinen ja raadonsyöjä). Seuraavat kolme olen lukenut kesän mittaan, kun ne ovat sattuneet olemaan kirjastossa ja kun olen tarvinnut kevyttä välipalakirjaa. Vaikka arvioni ovat aika kriittisiä, niin kirjat ovat kuitenkin ihan kelvollista viihdyttävää luettavaa. Toisaalta aion nyt jättää Jokisen dekkarit joksikin aikaa.

Koskinen ja pudotuspeli

Kirja alkaa epäonnistuneesta pankkiryöstöstä, jossa ryöstäjä ampuu sivullisen asiakkaan. Lukijalle kerrotaan pian, kuka on syyllinen, joten tuohon ei liity arvoitusta, vaan seurataan, miten Koskinen saa syyllisen selville. Kirjassa on toinenkin rikosjuoni ja siinä syyllinen selviää vasta lopussa: mielisairaalassa alkaa kuolla potilaita nopeaan tahtiin epäilyttäviin sydänkohtauksiin.

Koskisesta on tullut komisario tämän kirjan alussa. Hän ei viihdy kirjoituspöytätöissä, vaan osallistuu aktiivisesti kenttätutkimuksiin. Jo kahdessa aikaisemmassa kirjassa minua kiusasi Koskisen suhtautuminen naispuolisiin työtovereihin, joita hän ei kohtele työntekijöinä, vaan naisina. Tässä tuo häiritsi minua vielä enemmän. Loppuratkaisussa Koskinen käyttäytyy tavalla, jota en uskoisi yhdenkään poliisin tekevän.

Koskinen ja taikashow

Komisario Koskinen epäilee erästä vanhaa itsemurhaa murhaksi. Junan alle jäänyt nainen on ollut taikurin avustaja, ja kuinka ollakaan, Koskinen tutustuu taikuriin ja tämän uuteen avustajaan melkein sattumalta. On odotettavissa, että tapahtuu lisää rikoksia ja niin tietysti käy. Toinen juonihaara alkaa murhatusta poikaprostituoidusta. Nämä kaksi tapausta vain hipaisevat toisiaan.

Kirjan alussa on aika paljon tyhjäkäyntiä, kun taikuri Mister Magiciin tutustutaan ja samaan aikaan Koskisella on kotirintamalla ylittämättömän tuntuisia vaikeuksia. Kirjan sivumääräkin on tavallista suurempi. Pitkän valmistelun jälkeen tapahtumat kiihtyvät vasta lopussa. En tunne poliisin toimintatapoja, mutta samoin kuin edellisessä kirjassa, tässäkin on epärealistisen tuntuista toimintaa. Antaisiko poliisi yhden epäillyistä osallistua tutkintaan?

Koskinen ja kreikkalainen kolmio

Kirja alkaa räväkästi, kun Koskinen ja kaverinsa Puustinen löytävät purjehdusreissullaan ruumiin. Koskinen on tässä päässyt kauan haaveilemalleen purjehdukselle Kreikan saaristoon.

Kuollut osoittautuu suomalaiseksi ja hänet on tietysti murhattu. Koskinen ja kreikkalainen kolmio sisältää runsaasti epätodennäköisiä sattumuksia sen lisäksi, että kaksi suomalaista poliisia löytää Välimerestä suomalaisen murhatun. Kirja vaikuttaa osin Rhodoksen mainokselta. En ole käynyt Rhodoksella, joten en tiedä vastaako kuvaus todellisuutta. Huumoriakin on, ainakin luulen, että kreikkalaisen poliisin toiminnan kuvaus on tarkoitettu sellaiseksi.



Kirjan pauloissa -blogissa julkaistiin eilen juttu täsmälleen samoista kirjoista.

Seppo Jokinen:

Koskinen ja pudotuspeli
Karisto 2007, 7.painos, 288 s. (1. painos 1998)

Koskinen ja taikashow
Karisto 2006, 5. painos, 379 s. (1. painos 1999)

Koskinen ja kreikkalainen kolmio
Karisto 2008, 6. painos, 326 s. (1. painos 2000)

4 kommenttia:

  1. Minä en ole juuri näitä Koskisia lukenut. Olen lukenut uudemmat, viimeiset neljä ainakin, ja sitten kaksi ensimmäistä. Tarkoitus on nyt jatkaa sitten noilla kirjoilla mitä sinäkin olet lukenut. Kaksi ensimmäistä eivät ole olleet läheskään niin hyviä kuin uusimmat kirjat, mutta niin se Jokinenkin on vain kehittynyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovatkohan nämä kolme vähän väliteoksia, sillä minusta kaksi ensimmäistä olivat näitä parempia. Pitänee jossain vaiheessa lukea noita uudempia.

      Poista
  2. Kiitos kommentistasi omaan kirjoitukseeni. Ajattelin samoin: Miten voi sattua, että samaan aikaan julkaisemme lyhytarviot samoista kolmesta kirjasta! Tai että yli päätään olemme lukeneet samat kolme vanhaa kirjaa samoihin aikoihin. Mukavia tällaiset sattumukset, linkitän vielä sinun blogisi omaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä joskus sattuu. Minullekin kerran aikaisemmin yksi vastaava.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.