maanantai 5. tammikuuta 2015

Leena Liukkonen: Aatos

”Tämä on Aatoksen tarina, sellaisena kuin hän sen itse meille eläessään kertoi.”
Leena Liukkonen on toimittaja ja diplomaatti, jolle Aatos Erkko kertoi elämästään. He keskustelivat ja olivat kirjeenvaihdossa. Yllä olevan lainauksen ”meille” tarkoittaa Liukkosta ja ruotsalaista Anna C Belfragea. Hän oli Erkon perhetuttu, joka haastatteli Erkkoa ja nauhoitti haastattelut. Liukkosen mukaan Erkko ei antanut mitään ohjeita kummallekaan materiaalin käytöstä.

Aatos on pieni kirja, vain 155 sivua melko suurella fontilla. Ehdottomasti paras osa on Aatos Erkon lapsuuden kuvaus. Hän syntyi vuonna 1932 ja oli sodan aikaan Ruotsissa. Sotavuodet korostavat etäistä suhdetta omiin vanhempiin ja rakkautta, jonka poika sai ruotsalaisessa perheessä. Lapsuuden kokemukset selittävät paljon sitä, miksi Aatos Erkko oli sellainen kuin oli.

Liukkonen sanoo selvästi, että hän ei pyri Helsingin Sanomien eikä Sanoma-yhtiön historian kirjoittamiseen, vaan keskittyy Aatos Erkkoon. Tuosta seuraa kuitenkin, että Erkon vaiheiden kuvaus lapsuuden jälkeen jää pintapuoliseksi. Kirjasta käy kuitenkin selvästi ilmi se ennestään tunnettu asia, että Erkko ei olisi halunnut jatkaa Sanomien johdossa isänsä jälkeen. Hän taipui, mutta piti päätöstä oman elämänsä kannalta huonona. Jonkinlainen katkeruus näkyy tuon suomalaisittain mahtavan miehen viimeisissä vuosissa.

Aatos Erkosta ja Sanomista jää vielä paljon tutkittavaa ja sanottavaa tämän kirjan jälkeen.

Leena Liukkonen: Aatos
Siltala 2014, 155 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.