tiistai 15. toukokuuta 2018

Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä

Linnuntietä on hieno romaani, ahdistava, mutta hieno.

Ydinperhe Jack, Mimi ja lapset Madeleine ja Mike muuttaa Centralian varuskuntaan, joka on isän uusi komennuspaikka. Edellinen oli Saksassa. Vuosi on 1962. Alkuun kaikki on ihanteellista. Ilmavoimien everstiluutnantti Jack pitää uudesta kouluttajan työstään, kaunis ja tehokas äiti Mimi hoitaa kodin, lapset ovat hyväkäytöksisiä ja tarmokkaita. Naapurien kanssa järjestetään grillijuhlia parhaaseen esikaupunkityyliin. Jo alussa lukija tuntee, että siloisen pinnan alla tapahtuu jotain pimeää.

Näkökulmahenkilöitä ovat Madeleine ja Jack. Kirjan alussa Madeleine on kahdeksanvuotias. Hän on vain pari vuotta minua vanhempi, joten muistan kylmän sodan ilmapiirin ja maailmanhistorialliset tapahtumat, joita Kanadassa seurataan. Järkytys Neuvostoliiton johtoasemasta avaruustutkimuksessa ja siitä seurannut kilpajuoksu Kuuhun sekä Kuuban kriisi vaikuttavat lastenkin arkeen. Madeleinen luokassa harjoitellaan suojautumaan ohjuksilta pulpettien alle.

Tuona vuonna Madeleinelle tapahtuu jotakin, mitä ei saisi tapahtua, ei kenellekään. Hän ei osaa kertoa, eivätkä vanhemmat ymmärrä, missä on vika, kun tytön mieliala vaihtelee ja käytös muuttuu. ”Aikuiset eivät osaa tehdä oikeita kysymyksiä.”

Jack saa vanhalta opettajaltaan ja ystävältään Simonilta salaisen tehtävän, niin salaisen, että siitä ei saa kertoa kenellekään. Jack uppoaa valheisiinsa. Erinäisten sattumusten kautta Madeleinen kokemukset kietoutuvat Jackin tehtävään. Ollaan suurten moraalisten kysymysten äärellä. Mitä länsimaisessa demokraattisessa valtiossa voidaan tehdä sen varjolla että pyritään lyömään vihollinen laudalta?
”Minä tapoin satoja ja taas satoja, ehkä tuhansia ihmisiä. Mutta en tehnyt sitä salaa enkä nähnyt yhtä ainutta uhria. Siitä korkeudesta ei näe, ja siksi puhutaankin korkeuden moraalisuudesta. Ja sain siitä hyvästä mitalin. Sinua pyydetään panemaan alttiiksi yksi ihminen. Ero on vain siinä että sinä tunnet hänet.”
Linnuntietä koskettaa eniten Madeleinen kautta. Jokainen entinen tyttö tunnistaa Madeleinen luokan tyttöjen hierarkian ja ystävyyssuhteet. Kuka on kenenkin kanssa ja ketkä suljetaan ulkopuolelle. Lapset voivat olla julmia ja tässä ovat. Madeleine poimii lehdistä ja aikuisten puheista asioita, jotka pelottavat, kuten: ”Onko Hitler varmasti kuollut?” Lopulta hänen pitää päättää, mikä on oikein ja mikä väärin tilanteessa, johon lapsen ei pitäisi joutua. Lukija tuntee tuskaa hänen puolestaan.

Linnuntietä on hieno romaani, hieno, mutta rankka.

Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä
Suomentanut Kaijamari Sivill
Tammen Keltainen kirjasto 2004, 851 s.
Englanninkielinen alkuteos The Way the Crow Flies 2003

***********
Madeleinen koulu on Linnuntien ydintä, joten kirja kuuluu Helmet-haasteen kohtaan 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan.

4 kommenttia:

  1. Tämä on ihan yksi parhaita ikinä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Leena! En tiennyt Linnuntiestä mitään, kun aloin lukea sitä. Luin muiden bloggaajien postauksia, sinunkin, vasta kun olin kirjoittanut omani.

      Poista
  2. Minä lainasin tämän juuri vastikään kirjastosta, tavoitteenani kun on lukea mahdollisimman paljon keltaista kirjastoa. Tämän myötä taidan kiinnostukseni kirjaa kohtaan kasvoi entistä enemmän. Hieman tuo sivumäärä vain pelottaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivumäärää ei kannata pelätä! Linnuntietä on niitä kirjoja, jonka lukee - ja haluaa lukea - nopeasti, vaikka sivuja onkin paljon.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.